Page 208 - Movet - Laboratoriokäsikirja 2015

Akuutin faasin tulehdusmerkkiaineet
Akuutin tulehduksen aiheuttamia fysiologisia ja biokemiallisia muutoksia kuvaava termi ”akuutin faasin reaktio” syntyi 1940-lu- vun alussa, kun infektiopotilaiden verestä löydettiin pneumokok- kien kapseliin sitoutuvaa C-reaktiivista proteiinia (CRP). Jo tätäkin aiemmin tiedettiin, että punasolujen sedimentaatio voimistuu tu- lehduksissa ja valkosolut osallistuvat tulehdusreaktion säätelyyn. Valkosolujen lukumäärä ja tyypitys alaluokkiin, sekä punasolujen sedimentaationopeus (lasko, ”senkka”) olivatkin pitkään pääasial- liset tavat tutkia tulehdusta verinäytteistä.
Diagnostisten menetelmien ja laitteiden kehittyminen 1970- ja 1980-luvuilla mahdollistivat spesifisten akuutin faasin proteiini- en määrittämisen seerumista. Ensimmäiset tällaiset määritykset olivat edellä mainittu C-reaktiivinen proteiini sekä fibrinogeeni ja haptoglobiini.
Akuutin faasin merkkiaineeksi luokitellaan määritelmän mu- kaan molekyyli, jonka pitoisuus veressä tulehduksellisessa tilassa muuttuu vähintään 25 %. Pitoisuus ei siis välttämättä suurene, vaan myös ns negatiivisia akuutin faasin merkkiaineita on ole- massa. Näistä tunnetuin lienee albumiini – väljästi tulkiten myös esimerkiksi rauta ja sinkki voitaisiin laskea mukaan negatiivisiin merkkiaineisiin, vaikka eivät molekyylejä olekaan.
Diagnostisessa mielessä kaikki määritelmän täyttävät yhdisteet eivät kuitenkaan ole yhtä hyviä akuutin faasin tulehdusmerkkiai- neita. Hyvän merkkiaineen tulee täyttää kolme kriteeriä
1. sen tulee olla mahdollisimman spesifinen tulehdusreaktiolle
2. sen pitoisuuden tulee muuttua mahdollisimman nopeasti tulehduksen käynnistyessä
3. sen tulee lisäksi antaa nopea vaste tulehduksen voimakkuuden muutoksille (paraneminen tai paheneminen).
Perinteisesti eläinlääketieteellisessä tulehdusdiagnostiikassa on käytetty valkosolujen määrää ja joitakin akuutin faasin merkkiai- neita. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi fibrinogeeni, haptoglobiini ja hapan glykoproteiini (alfa1-acid glycoprotein, AGP). Diagnostisen tarkkuuden näkökulmasta tarkasteltuna edellä mainittujen ongel- mana on kuitenkin pitoisuuksien muutoksen hitaus ja pienuus, sekä pitoisuuden muutokset muista syistä kuin tulehduksesta. Merkitsevät muutokset tapahtuvat vasta 1–3 vrk tulehduksen alkamisesta, ja etenkin fibrinogeenilla muutos voi olla niin pieni että se jää (ainakin aluksi) viitearvoalueen sisään (subkliininen tu- lehdus). Haptoglobiinilla poikkeuksen tekevät sika ja nauta, joil- la muutos normaalitilanteeseen on huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi koiralla ja kissalla. Fibrinogeenitulosta saattavat lisäk- si vääristää fibriinin hajoamistuotteet (fibrin degradation products, FDP), jotka joillakin määritysmenetelmillä suurentavat tulosta.
Perinteisiä merkkiaineita haastamaan ovat tulleet seerumin amyloidi A (SAA) ja C-reaktiivinen proteiini (CRP). Niiden pitoisuus normaalissa tilanteessa on käytännössä olematon (muutamia mg/l tai jopa < 1 mg/l), mutta jo muutamassa tunnissa pitoisuus nousee huomattavasti, kymmeniin tai satoihin mg/l. Suurimmil- laan pitoisuus tulehduksessa voi olla jopa 100–1000-kertainen
lähtötilanteeseen nähden. Lisäksi pitoisuus reagoi nopeasti tu- lehduksen loppumiseen (puoliintumisajat muutamia tunteja), eli niitä voi käyttää hyvin myös paranemisprosessin tai sekundääri- infektion seurannassa.
Seerumin amyloidi A on evolutiivisesti hyvin konservoitunut ja sen vuoksi se on hyvä tulehdusmerkkiaine useille eläinlajeille. SAA:ta käytetään tulehdusdiagnostiikassa ainakin kissoilla, hevo- silla, naudoilla, lampailla, linnuilla ja jyrsijöillä. Kirjallisuus tuntee sen pitoisuuden muuttuvan useissa sairauksissa, esimerkiksi vi- rus- tai bakteeri-infektiossa, neoplasiassa, sisäelinten tulehdus- tiloissa, toksiini-altistuksessa, erilaisissa traumoissa ja kirurgisten operaatioiden jälkeen. Vaikka SAA syntetisoidaan muiden akuutin faasin proteiinien tavoin pääsääntöisesti maksassa, myös muut kudokset voivat paikallisesti syntetisoida sitä. Esimerkiksi nivel- ja utaretulehduksissa on eristetty määritettävissä olevia pitoi- suuksia nivelnesteestä tai maidosta.
CRP soveltuu tulehdusmerkkiaineeksi erityisen hyvin koiralle ja sialle, kun taas esimerkiksi pitoisuudet naudoilla eivät juurikaan muutu. Mielenkiintoinen yksityiskohta on CRP-pitoisuuden lievä suureneminen koirilla tiineyden alkuvaiheessa munasolun hedel- möittymisen jälkeen alkion kiinnittyessä kohdun limakalvolle. Tämä pitää ottaa huomioon tehtäessä diagnoosia tiineenä olevalle nartul- le. Toisaalta CRP-määritystä on ehdotettu raskaustestiksi koirille.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Seerumin amyloidi A ja CRP ovat erinomaisia tulehdusmerkkiaineita: niiden pitoisuusmuutos- ten vaste on ajallisesti nopea ja määrällisesti hyvin tulehduksen laajuutta kuvaava. Ne tarjoavat lähes reaaliaikaisen mittarin tau- din ja sen hoidon etenemiseen.
Movet määrittää SAA:n (kissa, hevonen, nauta) ja CRP:n (koira ja sika) rutiinisti seerumista ja plasmas- ta. Erikseen sovittaessa voimme kokeilla sen määrit- tämistä myös muista biologisista nesteistä.
Lisätietoa aiheesta
Yleistä:
Abernethy TJ, Avery OT. The occurrence during acute infections of a protein not normally present in the blood. Distribution of the reactive protein in patients sera and the effect of calcium on the flocculation reaction with C polysaccharide of Pneumococcus, J Exp Med 73 (1941) 173–182.
Eckersall PD. The time is right for acute phase protein assays. Veterinary Journal. 168(1):3–5. 2004.
Petersen H et al: Application of acute phase protein measure- ments in veterinary clinical chemistry. Vet Res, 2004 (35),163–187
R. Mischke, D. Menzel, H. Wolling. Comparison of different met- hods to measure fibrinogen concentration in canine plasma with respect to their sensitivity towards the fibrinogen degradation products X, Y and D. Haemostasis 2000;30:131–138
Movet Laboratoriokäsikirja | 208