Page 7 - ILVES IKUISESTI SANOMAT syyskuu
P. 7

Karavaanarin elämää



                   70-luvulta tähän päivään





              aravaanariharrastuksen ensim-
              mäinen  siemen  tarttui  minuun
         Kjo  70-luvulla, kun  perheemme
          kanssa  reissasimme  kesälomat  asun-
          tovaunua vetäen. Tällöin  reissumme
          suuntautuivat pääsääntöisesti Lap-
          piin, niin Suomen, Ruotsin kuin Nor-
          jankin puolelle. Usein  näillä  reissuilla
          pääsin myös kalastamaan ja se lienee
          ollut iso kipinä toiselle, myöhemmin
          aktiiviselle mieliharrastukselleni eli ka-
          lastukselle pohjoisissa vesissä.
          Lapsuuden  reissuilta  erityisesti  mie-
          leeni jääneitä hetkiä on niin mieluisia
          kuin surullisiakin. Yksi surullisimpia
          muistoja on matkalta, jossa olin noin
          6-7 vuotias. Lemmikkikoiramme, dree-
          veri  nimeltään  Pimu, oli jossain, joko   Ensin majoituksena näillä reissuilla oli  ja kummatkin, sekä serkkuni että minä
          juuri  ennen  matkalle lähtöämme tai   teltta. Jossain vaiheessa – kun miehet  ostimme omat asuntovaunut.
          sitten matkan aikana saanut todennä-  ikääntyvät  –  alkaa  mukavuudenhalu  Kalastusreissut ovat jatkuneet tähän
          köisesti rotanmyrkkyä elimistöönsä   näytellä  yhä  merkittävämpää  osaa  päivään saakka. Perheemme karavaa-
          ja kuoli Lapissa. Sillä matkalla ei juuri-  matkailussa. Silloin meille syntyi idea  nariharrastus on myös hieman laa-
          kaan naurettu.                    yhteisen  asuntovaunun  hankkimises-  jentunut  alkuajoista.  Välillä  meillä  oli
          Mukavia muistoja  on  paljon. Yhtenä   ta kalareissuille. Ideasta siirryttiin toi-  pari asuntoautoa, mutta nyt taas mat-
          näistä  on  leiriytyminen  Hammerfes-  meen  vuonna 2006, jolloin  ostimme   kaamme asuntovaunulla. Tukikohtana
          tin leirintäalueelle. Asuntovaunullem-                               meillä  on  Hakalanrannan  leirintäalue
          me osoitettu paikka oli aivan korkean   vanhan Solifer Artic –merkkisen vau-  Valkeakoskella. Siellä  vietämme va-
          jyrkänteen  reunalla ja muistan vielä-  nun  ja  kunnostimme  sen  reissuvau-  paa-aikaa asuntovaunulla, mutta silti
          kin  sen  jännityksen,  kun  mietin  mitä   nuksi.  Solifer  kiikkui  pohjoisen  reis-  mottomme on, että ”asuntovaunussa
          tapahtuu, jos paikalle peruuttaessa   suilla  milloin  Skodan,  milloin  Fordin   on pyörät ja se on luotu liikkumaan”.
          auton  jarrut pettävät. Jännitti mutta   perässä ja reissukilometrejä siihen tuli   Kesälomat ja monet viikonloput olem-
          hauskaa oli                      varmaan 20 000km.                  me tien päällä. Talviaika hieman rajoit-
          Näiden lapsuuden kokemusten jäl-  Jossain vaiheessa kummankin per-   taa menoa, mutta silloinkin hyvillä ke-
          keen minulla oli noin 25 vuoden tauko  heet kiinnostuivat myös karavaanari-  leillä reissaamme satunnaisesti.
          karavaanariharrastuksesta. Kuljimme  matkailusta. Tällöin totesimme, että   Aivan viimeisimpänä karavaanarihar-
          serkkuni  ja  lapsuuden  kaverini  kans-  Soliferiin  ei mahdu  riittävästi ihmisiä   rastukseen liittyvänä merkittävänä
          sa vuosittain Lapissa kalareissuilla.  ja näin reissuvaunu myytiin eteenpäin
                                                                               asiana sain 1.1.2018 kunnian aloittaa pu-
                                                                               heenjohtajana  SF-Caravan  Valkeakos-
                                                                               ken seutu ry:ssä. Se on n. 360 jäsenen
                                                                               yhdistys, jonka pääasiallinen toimialue
                                                                               on eteläisellä Pirkanmaalla. Tosin jäse-
                                                                               niä meillä on ympäri Suomea. Yhdistys
                                                                               toimii aktiivisesti, mm. pyörittäen Ha-
                                                                               kalanrannan leirintäalueen toimintaa.
                                                                               Toivotankin kaikki Ilves-henkiset kara-
                                                                               vaanarit tervetulleeksi vierailemaan
                                                                               Hakalanrannassa. Lisätietoja alueesta
                                                                               ja  toiminnastamme  saat  Facebook-
                                                                               sivulta ”SFC Hakalanranta” tai netistä
                                                                               osoitteesta   http://sfc-hakalanranta.
                                                                               com
                                                                                                  Mika Pitkänen
                                                                                                   nettivastaava
                                                                                                Ilves Ikuisesti ry
                                                            7
   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12