Page 25 - ILVES IKUISESTI SANOMAT KESÄKUU-19 paino
P. 25
Ilves-kaupalla uusi emäntä
lves-kauppaa ansiokkaasti hoita- täällä liikkeessäkin. Kyllähän tuottees-
nut Satu Laakso jäi sivuun huhti- ta saa ihan erilaisen käsityksen luon-
Ikuun lopussa ja vetovastuun otti nossa kuin kuvan perusteella. Jatkos-
seuran monivuotinen toimiston teho- sa meillä onkin jokin tuote aina viikon
nainen Virpi Järvensalo. Virpi ei kui- erikoistarjouksella nimenomaan täällä
tenkaan jätä entisiäkään tehtäviään liikkeessä”, hän vielä jatkaa.
vaan jatkaa niiden hoitamista nyt kau- Ilvestuotteita on saatavilla jatkos-
pan työhuoneestaan käsin. ”Edelleen sakin isoimmista marketeista. ”Siinä
esimerkiksi laskutus- ja pääsylippuasi- meidän täytyy panostaa tuotteiden
at hoidan täältä kaupalta käsin. Olen toimitukseen kauppoihin, sillä ne tun-
täällä hyvissä ajoin ennen ovien ava- tuvat menevän sitä mukaan kaupaksi,
usta ja onhan minulla mahtava tiimi te- kun hyllyyn laitetaan. Luulin ensin että
kemässä kaupassa varsinaista myynti- naapuriseuralla on enemmän tuot-
työtä. Ja syksyllä ennakkolipunmyynti ti hymyillen jatkaa. teita myynnissä, mutta ne kuulemma
siirtyy toimistolta tänne kaupalle, Ilveksellä on laaja kannattajakunta vaan pysyvät hyllyssä paremmin”, Vir-
joten sekin helpottaa työtäni”, Virpi ja asiakkaita on yhtä laajalti. Pitkään pi ilkikurisesti naurahtaa.
avaa lisääntynyttä tehtäväkenttään- fanituotteet ovat olleet miesten juttu, Ilves Ikuisesti yhdistyksen mallistosta
sä. ”Lähden todella innoissani taas mutta naisten osuus asiakaskunnassa Virpillä on pelkästään hyvää sanotta-
mukaan fanituotemyyntiin, muutama on lisääntynyt hurjasti. ”Naiset ovat vaa. ”On hienoa, että haluatte tarjota
vuosi tässä olikin näistä taukoa, mutta entistä enemmän alkaneet tunnusta- jäsenillenne omia tuotteita. Varsinkin,
nyt taas täysillä mukana”, hän vielä in- maan väriä ja kiinnostuneet erilaisista kun asiat on fiksusti sovittu ja hoi-
noissaan jatkaa. fanituotteista. Haluammekin tuoda dettu. Teidän tuotteenne ovat lisäksi
Ilves-kauppa vietti juuri 1-vuotisjuhli- entistä enemmän naisten mallistoa tyylikkäitä eli seuran linjan mukaisia”,
aan. Erillisen liikkeen merkitystä Virpi esille, sillä kysyntä on kova. Naiset Virpi huomauttaa. ”Piraattituotteet
haluaa korostaa. ”Hallissa on totta kai ovat myöskin vaativampia laadun ja puolestaan aiheuttavat mielipahaa,
tärkeää olla tuotteita näytillä ja myyn- materiaalin suhteen, vaikka kyllä var- mutta niistä ei varmaan koskaan pääs-
nissä, mutta tila on siellä suhteellisen sinkin nuoret miehet ottavat nämä tä eroon. Toisaalta, meidän kannatta-
pieni. Täällä kaupassa ihmiset pääse- asiat jo huomioon”, Virpi avaa asiakas- jamme ovat hyvinkin valveutuneita,
vät paremmin hypistelemään tuottei- kuntansa erilaisuutta. eivätkä näitä ostakaan. Siitä iso kiitos
ta ja myös sovittamaan saadakseen Yksi merkittävä osuus fanituo- heille”, hän huudahtaa.Lopuksi Virpi
itselleen sopivan koon”, Virpi kertoo. temyynnissä on verkkokaupalla. tahtoo toivottaa hyvää kesää kaikille
”Meillä on todella tyylikäs kauppa ja ”Verkkokauppa on tätä päivää ja sen kannattajille. ”Nautitaan kesästä, jän-
täällä on paljon tuotteita esillä. Moni merkitys on suuri. Yllättävän paljon nätään Ilveksen jalkapallon menestyk-
yllättyykin ensimmäisellä kerralla sii- verkkokaupan kautta ostavat myös sen puolesta ja odotetaan vesi kielellä
tä, kuinka paljon täällä on erilaista ta- ihan tamperelaiset asiakkaat eli se ei kiekkokauden alkua. Tulkaa ihmeessä
varaa”, hän vielä jatkaa. todellakaan palvele ainoastaan ulko- käymään kaupallakin ostoksilla”, Virpi
Virpi on mielissään siitä, että tuote- paikkakuntalaisia. Tulemme myös jat- kehottaa.Ilves-kauppahan löytyy os-
valikoima on viime vuosina paitsi laa- kossa panostamaan verkkokaupan ja oitteesta Kaupinkatu 40 ja nettisivut
jentunut valtavasti, niin myös laadun kotisivujen parempaan ulkonäköön ja on www.ilveskauppa.fi
parantuneen huomattavasti. ”Halu- päivittämään sivut paremmin ajankoh-
amme ehdottomasti panostaa laa- taisiksi”, Virpi kertoo. ”Toisaalta, kyllä Teksti: Mika Laakso
tuun. Tuotteen täytyy näyttää hyvältä, me halutaan saada asiakkaat käymään Kuvat: Ilves.com
tuntua hyvältä ja kestää hyvälaatuise-
na pitkään. Ilves on laatumerkki, joten
sitä ei haluta pilata huonolaatuisella
materiaalilla”, Virpi ylpeänä kertoo.
”Saan jatkuvasti kyselyitä ja ehdotuk-
sia kannattajilta uusista tuotteista ja
kyllä ne kaikki aina vakavasti otetaan
harkintaan. Itse huomasin, että vali-
koimasta on jonkun aikaa puuttunut
Ilves-pyyhkeet, ne nyt ainakin ote-
taan pikaisesti takaisin valikoimaan.
Samoin retrotuotteista tulee paljon
kysyntää ja retrohan on nyt pienoinen
buumikin, joten eiköhän mekin jotain
siltä saralta keksitä”, hän salaperäises-
25