Page 9 - ILVES IKUISESTI SANOMAT MAALISKUU-19 nettiin
P. 9

Ilveksen tassunjäljillä –



                matka seuramme alkujäille




           Ilves  Ikuisesti-yhdistys  järjesti  lau-
          antaina, tammikuun  26  pnä kolmi-
          tuntisen  retken  Ilveksen  alkujäille  eli
          tutustumaan  kunniakkaan  seuramme
          alkuvaiheita ja muistelemaan mennei-
          tä tapahtumia.
           Matkan aikana, joka alkoi neljä tuntia
          ennen  Ilves-JyP  pelin  alkua,  osallistui
          täysi tupa eli kaikki Atro Vuolteen bus-
          sin  40 matkustajapaikkaa  oli  myyty
          loppuun.  Ilveksen kannustajat osoit-
          tivat näin  kiinnostustaan  seuran  pe-
          rustamisvaiheisiin ja sen moninaiseen  Ilves aloitti pääsarjakiekkoilunsa 1933.   matkan  kulkua  moninaisin  tarinoin,
          historiaan, josta matkan aikana saatiin   Matkan viimeisessä tutustumiskoh-  joista osa kerrottiin vieläpä ainutlaa-
          raapaisu – tosin varsin mielenkiintoi-  teessa Kalevankankaan hautausmaal-  tuisen huumorin säestämänä.  Matkan
          nen sellainen.                    la  osallistujat  laskivat  kynttilät  Ilvek-  anti  oli  ainutlaatuinen, ja  se suoritet-
           Osallistujat tutustuivat Ilveksen syn-  sessä vaikuttaneiden supertähtien,  tiin once in a lifetime-tyyliin eli uusin-
          tysijaan Tampereen Reaalilyseon ul-  Tiiolan veljessarjan, Havulinnojen,  toja ei ole luvassa.  Ellei sitten kesällä Il-
          kokuoreen  ja  saivat  rautaisannoksen  Matti ja Jarmo Vasaman  sekä Aarne  veksen jalkapallohistoria anna aihetta
          seuramme syntyvaiheista maalis-huh-  Honkavaaran haudoille osoittaen näin  tutustua seuran menestyksekkääseen
          tikuulta 1931.  Samoin koulun läheisyy-  kunnioitustaan pelureille, joiden suo-  taipaleeseen vihreän veran parissa.
          dessä sijainneet Ilveksen ensimmäiset  ritusten  kautta  Ilves  nousi  maamme   Koulukadun kentällä vieraillessam-
          Luolat tulivat tutuksi, kuin myös koko  merkittävimmäksi jääkiekkoseuraksi.   me Suomen Jääkiekkomuseo sai mer-
          Suomen jääkiekkoilun ensi askeleiden   Mukana  matkalla  olivat  menneiden  kittävän  lahjoituksen,  mikä  järjestet-
          tärkeä  maamerkki, Tiitolan  talo  Lais-  jäiden  huppupelaajista  Pentti  Isotalo  tiin nimenomaan sillä areenalla, millä
          kolankujalta.                     (7  SM  kultaa),  Eero  Saari  (6),  Pentti  lahjoittaja Ilveksen aikoinaan niitti
           Ilveksen ensi aikojen pelikenttiin,  Pynnönen  (3), Markku  Hakanen  (2),  laakereita. Teppo Rastio antoi poikan-
          Visaan luistinrataan Lapinniemes-  Pertti Kontto ja Antti Heikkilä (molem-  sa Tomin  avustuksella, taannoisella
          sä  tutustuttiin  ohi  ajettaessa,  mut-  mat yksi SM kultamitali). Olipa joukos-  Rauman matkalla, 50-luvun Ilveksen
          ta  Koulukadun  ylä- ja  alakentät  sekä  sa matkalaisena pääsarjakiekkoilija,  nahkapusakan  Marko  Isomustajär-
          Mummukopan  kenttä  Eteläpuistossa  jolla kultaisia Suomen mestaruusmita-  velle edelleen jääkiekkomuseolle vie-
          koettiin paikan päältä.  Kuultiinpa ker-  leja palkintokaapissaan on peräti kah-  täväksi. Nyt  Tomi  Rastio  sekä Marko
          tomuksia jääkiekkoilun  tulosta Suo-  deksan.    Tällä  kertaa  Anne Haanpää  Isomustajärvi luovuttivat pusakan
          meen Pyrinnön luistinradan eli Paanan  säästeli vielä sanaista arkkuaan, mutta  Kimmo Leinoselle museon kokoel-
          kautta  Pyhäjärven  jäältä  sekä ensim-  annas olla, jos ja kun matka suuntau-  miin. Teppo voitti kahdesti SM kultaa
          mäisen kiekkokaukalon tarinoita Pa-  tuu naiskiekkoilijoidemme historiaan.   Ilveksen riveissä muodostaen ykkös-
          lomäen Uimalaitoksen suojista, missä   Näiden pelaajien muistelot värittivät  ketjun niin Ilveksessä kuin Leijonissa-
                                                                               kin  yhdessä  Raimo  Kilpiön  ja  Jorma
                                                                               Salmen kanssa.
                                                                                Koulukadun kentällä vieraillessam-
                                                                               me Suomen Jääkiekkomuseo sai mer-
                                                                               kittävän  lahjoituksen,  mikä  järjestet-
                                                                               tiin nimenomaan sillä areenalla, millä
                                                                               lahjoittaja Ilveksen aikoinaan niitti
                                                                               laakereita.
                                                                                Suurkiitos kaikille osallistujille, ennen
                                                                               kaikkea muisteluitaan jakaneille pelu-
                                                                               reillemme, Marko  Iso-Mustajärvelle
                                                                               ansiokkaista järjestelyistä ja Harri Hol-
                                                                               lille hienosta ideastaan poikineesta ai-
                                                                               nutlaatuisesta matkasta.  Kiitos myös
                                                                               matkalaisille  kiinnostuksestanne  Il-
                                                                               veksen Tassunjäljille.
                    Tomi Rastio (oik.) sekä Marko Isomustajärvi luovuttivat
             Teppo Rastion pusakan Kimmo Leinoselle Jääkiekkomuseon kokoelmiin       Kimmo Leinonen matkaopas
                                                            9
   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14