Page 94 - Movet - Laboratoriokäsikirja 2015
P. 94
FeLV/FIV pikatesti (S/P/B)
FeLV on kissan leukemiavirus, joka aiheuttaa kasvaimia sekä altistaa toissijaisille tulehduksille heikentäessään im- muunijärjestelmää. Muina oireina voi ilmetä mm. anemiaa ja kuumetta. Virus on hyvin tarttuva RNA-virus, joka ei kui- tenkaan säily kauaa infektiivisenä ympäristössä. Se tart- tuukin lähinnä syljen ja muiden eritteiden välityksellä, sekä emolta pennuille istukan ja maidon kautta. Yleensä kissat paranevat infektiosta, mutta osa voi jäädä kantajiksi. Kan- tajien ennuste on huono.
FIV on retrovirus, joka aiheuttaa kissoilla immuunikadon. Tartuntaa seuraa kolmivaiheinen sairastuminen. Jonkin aikaa tartunnan jälkeen ilmenee lieviä oireita, kuten sa- haavaa kuumetta ja imusolmukkeiden turvotusta. Nämä oireet voivat jäädä täysin huomaamatta. Ensioireiden jälkeen alkaa oireeton vaihe, jonka pituus vaihtelee kuu- kausista vuosiin. Kolmannessa vaiheessa kissan immuu- nipuolustus ei pysty enää vastustamaan parasiitti ja mik- robi-infektioita, jolloin kissa sairastuu helposti esimerkiksi hengitystie-, iho- ja silmätulehduksiin. Yleensä sairaus joh- taa lopulta kuolemaan. Virus ei tartu kovin helposti, vaan se vaatii tarttuakseen verikontaktin, esimerkiksi purema- haavan tai verensiirron.
Vastausaika:
Näytteensaapumispäivänä.
Näytetyyppi:
Seerumi, hepariini- tai EDTA-plasma tai kokoveri 0,5 ml. Näyte säi- lyy 4 tuntia huoneenlämmössä, 4 vrk jääkaappilämpötilassa.
Menetelmä:
Pikatesti omassa laboratoriossa. Pikatesti tunnistaa verestä FIV-vas- ta-aineet ja FeLV-antigeenin. Testin herkkyys FeLV:n osalta 95,0 % ja spesifisyys 99,9 % sekä herkkyys FIV:n osalta 96,7 % ja spesifi- syys 98,8 %.
Koska pikatesteissä on riski vääriin positiivisiin tuloksiin, suosi- tellaan jokaisen positiivisen tuloksen varmistamista PCR-mene- telmällä. Pakastamme jokaisen positiivisen näytteen tarkistusta varten. PCR-tutkimukseen tarvitaan EDTA-kokoverta.
Tulkinta:
• FeLV:pos./neg. • FIV:pos./neg.
Movet Laboratoriokäsikirja | 94