Page 30 - MAALISKUU 2023 pieni
P. 30
Seuraava hOlliwood-elokuva 17.3. klo 12.00 Arthouse Cinema Niagara
Hassisen kone 40 vuotta myöhemmin
assisen Kone 40 vuotta myö- neen aloittaessa musiikilla oli merkit-
hemmin on dokumenttieloku- tävä vaikutus kokonaisiin sukupolviin,
Hva yhtyeestä, joka muistetaan suuri osa nuorista kuunteli rokkia ja se
lyhyestä iästään huolimatta edelleen yhdisti ihmisiä; musiikki oli kaikki. Nyt
yhtenä ikonisimmista suomirockin bän- musiikki on segmentoituntunut, sitä
deistä kautta aikojen. Elokuva kertoo tuotetaan eri ryhmille, alakulttuuleil-
paitsi yhtyeen 40-vuotisjuhlakonsertis- le ja se tuotetaan usein tietokoneilla,
ta ja siihen valmistautumisesta, myös kunnon aitoa kitarasooloa kuulee enää
yhtyeen historiasta ja sen jäsenten aniharvoin. Tanssipaikat, joissa varsin-
kasvusta nuorisojulkkiksista aikuisiksi. kin maaseudulla kohdattiin ja kuun-
Tämä elokuva on pala suomalaista po- neltiin bändejä ovat kuolemassa su-
pulaarimusiikin historiaa, jossa yksi ym- kupuuttoon. Rockista on tullut lähes
pyrä sulkeutuu. marginaalimusiikkia ja nuorten nykyisin
Joensuulainen rockyhtye HASSISEN kuuntelema musiikki on jakautunut eri
KONE nousi hetkessä maanlaajuiseen tyyleihin, mitään yhtä koko nuorison lä-
tietoisuuteen voitettuaan rockin SM- pikäyvää ja yhdistävää musiikkia ei enää
kilpailun Uuden aallon sarjan Oulussa ole. Nykyään ei juurikaan tuoteta albu-
v. 1980. Pian tämän jälkeen julkaistiin meja vaan yritetään keksiä yksittäisiä
yhtyeen ensimmäinen albumi Täältä hittejä, musikillisia kokonaisuuksia enää
tullaan Venäjä, joka sisälsi mm. myynti- harvoin sävelletään.
listoille nousseen klassikon Rappiolla. sen muutoksista puhutaan. Maailma ei Musiikkikulttuurissa ja -bisneksessä
Toinen LP Rumat sävelet oli arvostelu- ja ole monessa suhteessa tänään enää se on siis tapahtunutt huikea ero, ja tämä,
myyntimenestys, jonka YLE: n musiik- sama kuin se oli 40 vuotta sitten. varsinkin muutaman viime vuoden ai-
kitoimittajat valitsivat vuoden kevyen Elokuvassa käytetään myös arkisto- kana tapahtunut nopea muutos sai mi-
musiikin levyksi. Kolmas levy Harsoinen materiaalia; Hassisen Kone oli mukana nut kiinnostumaan tämän dokumentin
teräs sisälsi yhden yhtyeen tunnetuim- yhdessä Juice Leskinen & Grand Slamin tekemisestä. Hassisen Kone hajosi 40
mista kappaleista Levottomat jalat. ja Eppu Normaalin kanssa legendaari- vuotta sitten ja päätti nyt kerätä rivin-
Levy, jolla oli paljon progressiivisia ele- sella Saimaan risteilyllä, josta tehtiin sä yhteen vielä yhtä juhlakonserttia
menttejä jäi kuitenkin yhtyeen viimei- elokuva Saimaa-ilmiö (1981). Se sisältää varten. Ajattelin, että tässä oli oiva
seksi. Hassisen Kone lopetti toimintan- Hassisen Koneen lähes kaikki sen suuret tilaisuus päästä muistelemaan entisiä
sa ollessaan uransa huipulla elokuussa hitit ja siinä tulevat esiin myös nuorten analoogisia aikoja ja todistamaan mu-
1982 kyllästyttyään soittamaan keikoilla muusikkojen mielialat ja tunnelmat ja siikissa ja kulttuurissa tapahtunutta
vain ensimmäisten levyjen hittibiisejä. sitä kautta voidaan peilata hyvin yhty- suurta muutosta. Isoja rokkistaroja ja
Hassisen Koneen kappaleet kuiten- een ja sen jäsenten matkaa menneestä -bändejä ei enää synny, nykyään nuo-
kin jäivät elämään ja yhtye muistetaan nykyhetkeen. Maailma on muuttunut, ret muusikot pyrkivät olemaan tähtiä
lyhyestä iästään huolimatta edelleen mutta monet elämän perusasiat ovat somessa. Säveltää tai soittaakaan ei
yhtenä ikonisimmista suomirockin bän- ennallaan, ja yksi niistä on ystävyys; se enää välttämättä tarvi osata, tietokone
deistä kautta aikojen. Hassisen Koneen on mukana myös tässä elokuvassa, sillä hoitaa sen puolen ja sanoituksillakaan
alkuperäisjäsenet Ismo Alanko, veljek- vaikka yhtye aikoinaan hajosi, ystävyys ei juuri ole merkitystä, musiikki on mo-
set Harri ja Jussi Kinnunen sekä Reijo säilyi ja sitä tässä konsertissa myös juh- nille enemmän bilemusaa, kertakäyttö
Heiskanen päättivätkin sen kunniaksi litaan. Tämän elokuvan tarkoituksena kamaa.
järjestää 40-vuotiskonsertin. Se piti jär- on tallentaa pieni pala hyvin merkittä- Hassisen Kone on siinä mielessä erit-
jestää ensin 2020, ja sitten 2021, mutta vää suomalaista populaarimusiikin his- täin poikkeuksellinen bändi, että sen
loppuunmyydyt Ratinan stadionin kei- toriaa, jossa yksi ympyrä sulkeutuu, sillä kappaleet kuitenkin jäivät elämään ja
kat piti peruuttaa koronapandemian tämä konsertti jää Hassisen Koneen vii- yhtye muistetaan lyhyestä iästään huo-
vuoksi. Nyt 30. heinäkuuta 2022 on uusi meiseksi - ainakin tässä mittakaavassa. limatta edelleen yhtenä ikonisimmista
yritys, ja tällä kertaa se onnistuu. Rati- suomirockin bändeistä kautta aikojen.
nan stadion on taas myyty loppuun hy- Hassisen kone Sen musiikki yhdistää edelleen tiettyjä
vissä ajoin ennen keikkaa. ikäluokkia, ja tämän yritän elokuvassa-
Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin 40 vuotta myöhemmin kin tuoda esille.
on dokumenttielokuva, joka kertoo Ohjaaja-käsikirjoittaja- Maailma on muuttunut monessa mie-
paitsi yhtyeen juhlakonsertista ja sii- tuottajan sanat: lessä, ja elokuva tarjoaa hyvän tilaisuu-
hen valmistautumisesta, mutta myös den käydä läpi pala hyvin merkittävää
ennen kaikkea yhtyeen ja sen jäsenten Elävän musiikin tekeminen ja esittä- suomalaista populaarimusiikin histori-
kasvusta nuorisojulkkiksista aikuisiksi, minen on muuttunut totaalisesti viime aa ja tallentaa yhden ympyrän sulkeu-
mikä ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssi- vuosina. tuminen.
mista. Myös musiikin ja musiikkibisnek- Aikoinaan esimerkiksi Hassisen Ko- Mika Kaurismäki
30