Page 6 - MAALISKUU 2023 pieni
P. 6
Proviisorin kynästä:
Ikääntyvän turvallinen lääkehoito on kumppanuutta
kääntyminen vaikuttaa monin tavoin Turvallisen lääkehoidon toteuttaminen apteekki huolehtii asiakkaan lääkkeiden
lääkehoitoon. Elimistössä tapah- on parhaimmillaan kumppanuutta, jo- jakamisen asiakkaan puolesta. Tällöin
Ituu jatkuvasti muutoksia. Jokainen hon osallistuvat aktiivisesti potilas itse aikaa ja voimavaroja säästyy, ja riski
ikääntyy omaa tahtiaan, jolloin yksilölli- tai hänen asioidensa hoitaja, lääkäri, lääkkeiden jakeluun liittyvälle poikkea-
sen lääkehoidon merkitys korostuu. hoitaja ja apteekin ammattilaiset. Eten- malle pienenee. Annosjakelussa oleva
Ikääntyessä tyypillisesti munuaisten kin monisairaat, hauraat ja monilääkityt saa oikeat lääkkeet oikea-aikaisesti, eikä
ja maksan toiminta hidastuu, elimis- hyötyvät moniammatillisesta yhteis- hänelle jää suuria määriä käyttämättö-
tön rasvan osuus lisääntyy, kudokset työstä, sillä heidän lääkityksessään on miä lääkkeitä, jos lääkitys lopetetaan
ottavat lääkkeitä paremmin vastaan ja useita lääkitysturvallisuuden riskikohtia tai lääkityksessä tapahtuu muutoksia.
keskushermoston vanheneminen lisää ja lääkityksestä johtuvat vaaratilanteet Asiakkaalle lääkkeiden annosjakelu tuo
herkkyyttä lääkkeiden haittavaikutuk- ovat yleisiä. Vastuunjako potilaan lää- myös taloudellista etua, sillä lääkejätet-
sille. Muun muassa nämä tekijät voivat kehoidon kokonaisuudesta ei ole kui- tä syntyy vähemmän ja lääkkeet ajetaan
muuttaa myös lääkkeen vaikutusta. tenkaan terveydenhuollossa selkeää. aina kappalehinnaltaan edullisimmista
Siksi myös pitkään jatkuneessa lääki- Hoitopolku voi olla monimutkainen ja pakkauksista, joista saa myös yleisimmin
tyksessä saattaa esiintyä haasteita, kun pirstaleinen. Hoitoon pääsyssäkin voi Kela-korvauksen. Myös apteekin peri-
lääke ei enää vaikuta samalla tavalla olla paikoitellen haasteita. Tällöin syntyy mästä annosjakelupalkkiosta saa Kela-
kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten. Tä- usein tilanne, jossa potilaan lääkehoidon korvausta kaikki yli 75-vuotiaat, joilla on
män vuoksi myös pitkäaikaislääkitysten kokonaisuus ei ole kenelläkään tervey- vähintään kuusi annosjakeluun soveltu-
tarkoituksenmukaisuus ja tarve tulisi denhuollon ammattilaisella hallinnas- vaa korvattavaa lääkettä.
arvioida säännöllisesti. Ikäihmisellä on sa eikä kokonaisuudessaan kenenkään
usein myös monia sairauksia ja useita vastuulla. Samalla lääkekuorma saattaa 10 keinoa parantaa lääke-
lääkkeitä, mitkä on otettava huomioon suotta kasvaa - lääkehoitoja jää päälle, hoidon turvallisuutta kotona
kokonaislääkityksessä sekä lääkehoidon vaikka niille ei olisi enää tarvetta. Toi- 1. Ylläpidä ajantasaista lääkityslistaa.
toteutuksessa. saalta joku tarpeellinen lääkehoito saat- 2. Pidä lääkityslista aina mukanasi
Ikäihminen on muun muassa edellä taa myös jäädä aloittamatta. asioidessasi terveydenhuollossa.
mainituista syistä johtuen usein herkem- On erittäin tärkeää, että lääkejaossa 3. Hyödynnä esimerkiksi päiväkirjaa
pi lääkehaitoille. Siksi uudet lääkitykset käytettävä lääkelista on ajan tasalla. Ap- edistääksesi tiedonkulkua
aloitetaan tyypillisesti pienillä annoksilla teekissa autamme mielellämme ajanta- terveydenhuollossa.
tarvittaessa hitaasti annosta nostaen. saisen lääkelistan teoissa. On kuitenkin 4. Jaa lääkkeet dosettiin tai hyödynnä
Yleisimmin lääkehaittojen taustalla ovat oleellista, että myös kaikilla muilla terve- apteekin annosjakelupalvelua.
tulehduskipulääkkeet, psyyken- ja ma- ydenhuollon toimijoilla on ajantasaiset 5. Älä käytä kuin itsellesi määrättyjä
sennuslääkkeet, vahvat kipulääkkeet, tiedot lääkehoitosi kokonaisuudesta. lääkkeitä äläkä anna sinulle määrättyjä
sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeet Ajantasaista lääkelistaa kannattaakin lääkkeitä muille.
sekä kivun hoidossa käytettävät epi- käyttää aina myös muissa terveyden- 6. Perehdy lääkkeiden
lepsialääkkeet. Yleisimmät lääkehaitat huollon toimipisteissä asioidessa. pakkausselosteisiin.
ovat puolestaan vatsaoireet, ummetus, Mikäli lääkehoidossa tuntuu olevan 7. Kysy lääkkeisiin liittyvistä
pahoinvointi, suun ja silmien kuivuus, jatkuvasti haasteita tai lääkehaitat tun- epäselvyyksistä apteekista tai
väsymys tai epätarkoituksen mukaiset tuvat hankaloittavan liikaa elämää, lää- terveydenhuollon ammattihenkilöltä.
laboratorioarvot. Lääkehaittana saattaa kehoidon arvioinnin erityispätevyyden 8. Huolehdi, että säilytät lääkkeet
olla myös esimerkiksi verenvuodot, se- suorittaneen farmaseutin tai proviisorin oikein ja turvallisesti.
kavuus ja muistihäiriöt, virtsan karkailu tekemä lääkehoidon arviointi voi tuoda 9. Keskustele vaihtoehdoista tervey-
tai vapina. Lääkehaitta voi johtaa myös helpotusta haasteisiin. Lääkehoidon ar- denhuollon ammattihenkilön kanssa,
kaatumistapaturmaan, millä voi olla kau- vioinnissa pysähdytään optimoimaan mikäli lääkkeenotossa on ongelmia.
askantoisia seurauksia. monisairaan ja monilääkityn lääkitystä 10. Hätätilanteessa soita 112.
Monen ikääntyneen lääkehoidon yhdessä asiakkaan, farmasian ammatti-
toteutus on omaishoitajan harteilla. laisen ja lääkärin kansa asiakkaan toivei-
Omaishoitajalla voi mennä lääkehoidon ta ja kokemuksia kuunnellen. Lääkehoi-
ongelmatilanteissa sormi suuhun, sillä don arviointi sisältää myös lääkelistan
yleensä omaishoitajalla ei ole lääkehoi- päivityksen. Moni asiakkaamme on saa-
don koulutusta. Omaishoitajat kokevat nut mm. helpotusta lääkehaittoihin, kun
tutkimusten mukaan myös yksinäisyyttä epäsopivaa lääkitystä on yhdessä opti-
lääkehoidon toteutuksessa. Väsyneenä moitu ja mahdollista lääkekuormaa on Lauri Peura
ja huolien alla toimiessa ei lääkityspoik- saatu purettua tai toisinaan myös puut-
keamiltakaan vältytä. Lääkityspoik- tuvia elintärkeitä lääkityksiä aloitettua.
keamista ja epäsopivasta lääkityksestä Toinen ikääntyvän tai omaishoitajan ar-
johtuvat tapahtumat voivat johtaa sai- kea huomattavasti helpottava apteekin
raalakäynteihin ja pidempiin sairaalajak- palvelu on lääkkeiden koneellinen an-
soihin, pahimmillaan jopa kuolemaan. nosjakelu. Koneellisessa annosjakelussa
6