Page 27 - MARRASKUU 2021
P. 27
Nostalginen siinä saa sellaiset lihakset toimintaa
mitä kävellessä ei tule. Sumeliusklu-
tanssipaikka bin jäsenet voivat tulla tanssimaan
Hepokatti ilmaiseksi, kunhan esittävät jäsenyy-
destä todistuksen lipunmyynnissä.
herätellään henkiin ensivuoden al- Toivotamme kaikki tervetulleeksi hy-
kupuolella. Lähes kaikki yli 50-vuoti- vän liikunnan pariin, tapaamaan tuttu-
aat tamperelaiset ovat käyneet siellä ja ja tuntemattomia parketille.
tanssimassa tai jossakin muussa ta- Uusi vuosi tuo näin yhdistyksellem-
pahtumassa. Sieltä on moni löytänyt me uudenlaista toimintaa, liikunnan
elämänkumppanin ja monia romantti- iloa ja mielen virkistystä hyvän musii-
sia suhteita on tullut Hepokatin tans- kin tahdissa.
sien aikoihin. Hepokatti oli aikoinaan
Tampereen ykköspaikka, kun tanssi- Loistovirma Oy
misesta puhutaan. Paikka on, kuten Martti Kuurila
tiedetään, ollut muussa käytössä toimitusjohtaja, klubijäsen
vuosikaudet. Nyt tartuimme tilaisuu-
teen, kun tuli mahdollisuus palauttaa Ps. Yritykseni on järjestänyt päi-
Arttelin Hepokattisali tanssiliikunnan vätansseja muutaman vuoden ajan
käyttöön. Toki ihan niin usein emme Messukylän Työväentalolla keski-
saa siellä puuhailla, kun haluaisimme tovirma Oy:n kontolle. Sumeliuksen viikkoisin, johon tarjoamme klubin
mutta hyvä alku tulee kuitenkin. senioriklubilla ei ole taloudellista vas- jäsenille tanssilipun puoleen hintaan
Lauantai-iltoina tanssitaan kerran tuuta, mutta yhteistyötä halutessaan
kuussa ja joka toinen viikko maanan- kylläkin esim. narikan pitoa ym.
taisin päivätanssit. Tanssien käytän- Tanssi on mitä parhainta liikuntaa,
nön toteuttaminen jää yritykseni Lois-
Elokuvakerho hOlliwood
Elokuvakerho hOlliwood Sota-ajan laulujen suuri viihdekonsertti
Sota-ajan laulujen suuri viihdekonsertti
Ilta Kannaksella
Joulukuun näytös 10.12.2021 klo 12.30 Niagara Ilta Kannaksella
WEST SIDE STORY Upeassa Risto Ryti-salissa su 23.1.2022 klo 17.00
Upeassa Risto Ryti-salissa su 23.1.2022 klo 17.00
Solistikattaus on huikea:
WEST SIDE STORY kertoo klassisen tarinan rajoja rikkovasta Solistikattaus on huikea:
nuoresta rakkaudesta vuoden 1957 New Yorkissa. Elokuvan Tangokuningas Jaska Mäkynen
Tangokuningas Jaska Mäkynen
on ohjannut Oscar®-voittaja Steven Spielberg ja se perustuu Loistava Laulaja voittajat:
Loistava Laulaja voittajat:
Pulitzer- ja Tony®-voittaja Tony Kushnerin käsikirjoitukseen. Kaija Pietilä, Marita Saal,
Kaija Pietilä, Marita Saal,
Tämän rakastetun musikaalin uudelleentulkinnan pääosissa Arja Lohtander, Timo Uusikylä
Arja Lohtander, Timo Uusikylä
nähdään Ansel Elgort (Tony), Rachel Zegler (María), Ariana ja Markus Kuusisto
ja Markus Kuusisto
DeBose (Anita), David Alvarez (Bernardo), Mike Faist (Riff), Äänessä myös käsikirjoittaja
Äänessä myös käsikirjoittaja
Josh Andrés Rivera (Chino), Ana Isabelle (Rosalía), Corey Martti Kuurila
Martti Kuurila
Stoll (Lieutenant Schrank), Brian d’Arcy James (Officer Krup- Säestyksistä huolehtii:
Säestyksistä huolehtii:
ke) ja Rita Moreno (Valentina, joka omistaa kulmakaupan, Loistava Amorio orkesteri
Loistava Amorio orkesteri
jossa Tony on töissä). Moreno, joka on yksi kolmesta taitei- Kapellimestarina Mirka Dojan
Kapellimestarina Mirka Dojan
lijasta, jotka ovat voittaneet Oscar®-, Emmy®-, GRAMMY®-,
Tony® ja Peabody Award -palkinnon, toimii myös elokuvan Konsertissa kuullaan tuttuja lauluja sota-
Konsertissa kuullaan tuttuja lauluja sota-
vastaavana tuottajana. ajalta, tunteita, kaipausta, iloa, surua,...
ajalta, tunteita, kaipausta, iloa, surua,...
West Side Story on sovitettu tietenkään huumoria unohtamatta.
tietenkään huumoria unohtamatta.
valkokankaille alkuperäisestä
vuoden 1957 Broadway show’sta, Tulkaa viihtymään, tarjoamme hyväntuulisen konsertin!
Tulkaa viihtymään, tarjoamme hyväntuulisen konsertin!
Soita ja hanki lippusi ennakkoon, myös ryhmämyynti:
Soita ja hanki lippusi ennakkoon, myös ryhmämyynti:
jonka käsikirjoitus oli Arthur Martti Kuurila 045-1500512 loistovirma@gmail.com Lippuja myös ovelta puoli tuntia
Martti Kuurila 045-1500512 loistovirma@gmail.com Lippuja myös ovelta puoli tuntia
Laurentsin, musiikki Leonard ennen konsertin alkua. Liput 28€, eläkeläiset 25€, ryhmät ennakkoon (väh. 15 hlöä) 22€.
ennen konsertin alkua. Liput 28€, eläkeläiset 25€, ryhmät ennakkoon (väh. 15 hlöä) 22€.
Bernsteinin, lyriikat Stephen
Konsertissa on väliaika jolloin voitte nauttia puffetista kahvia ja pullaa.
Sondheimin ja konsepti, ohjaus Konsertissa on väliaika jolloin voitte nauttia puffetista kahvia ja pullaa.
Osoite: Risto Rytin katu 70, 32700 Huittinen
Osoite: Risto Rytin katu 70, 32700 Huittinen
ja koreografia Jerome Robbinsin
Konsertin kesto on yli kaksi tuntia. Tervetuloa!
käsialaa. Konsertin kesto on yli kaksi tuntia. Tervetuloa!
Lippu 8 €/hlö kassalta tai
Niagaran nettikaupasta
27