Page 27 - VIRTAA AJASSA NO 3
P. 27
7.3.2018 n:o 3 virtaaajassa.fi 27
Toijalan eläinlääkäriasemalla hoidetaan
suurella sydämellä
li kaunis alkuke- Klinikan vuonna 1991 pe-
sän päivä, kun rustaneen Veikko Vihman
OEdi-kissa tuli hoi- opastuksella Ana aloitti
toon Toijalan Eläinlääkäri- aikoinaan ortopedian opis-
asemalle 10 vuotta sitten. kelun. Hän on käynyt lisäksi
Kissalla oli munuaisvaivoja muun muassa luukirurgian,
ja se oli todella huonossa anestesian ja kivunlievityk-
kunnossa. Klinikan johtaja, sen koulutuksissa.
eläinlääkäri Ana Navarro – Koulutusta pitää päivit-
Santana teki kuitenkin pää- tää alalla jatkuvasti, Ana
töksen, että Edi yritetään toteaa.
hoitaa kuntoon. Seuraavat Toijalan eläinlääkäriase-
viisi päivää Edi oli hoidossa malla on erityisosaamista
klinikalla aamusta iltaan. myös hammashoidoissa,
Tuona aikana klinikka- joita tekee Camilla Chris-
manageri Anu Pelkonen tiansen. Camilla on koulut-
ehti ihastua laiskan puls- tautunut hammashoitoihin
kaan kissaan. Pelkonen ky- Suomen parhaiden ham-
syi silloiselta kissan omis- maserikoiseläinlääkärien
tajalta, että mistä tällaisia johdolla. Toijalan eläinlää-
kissoja saa. Kävi ilmi, että käriasema onkin saanut
Edi etsi uutta kotia. Pel- Evidensiassa ortopedian ja
kosen ei tarvinnut kauaa hammashoidon erikoiskli-
miettiä, kun hän jo tiesi, nikan statuksen. Näistäkin
että halusi antaa Edille ko- syistä asiakkaita saapuu
din. jopa Jyväskylästä ja Helsin-
Tämä on yksi Evidensia gistä asti, mutta pääsään-
Toijalan tositarina, joita töisesti asiakkaat asuvat 50
syntyy kahdeksan hengen kilometrin säteellä.
eläinlääkäriasemalla Hä- – Meillä Toijalassa on
meentien varrella edel- kaikki palvelut saman katon
leenkin. Työtä tehdään sy- alla, ammattilaisia lääkä- Camilla Christiansen ja koira on whippet nimeltään Possu.
Avoinna
ma–to 8–20
pe 8–18
Ana Navarro Santana ja hoitajat Susanna ja Niina, koiran nimi on Lola, Olemme täällä,
Jack Russell. Lola on ultraäänitutkimuksessa.
dämellä ja kutsumuksesta reistä eläinfysioterapeut- dun koirakerhon, Valkea- kun tarvitset meitä
vastaremontoiduissa tilois- tiin. Lisäksi nykyaikaiset kosken kennelkerhon sekä
sa nykyaikaista teknologiaa varusteet, hoitokäytännöt Akaan koirauimalan kans- Toijalan eläinlääkäriasema on nykyaikaisesti varusteltu täyden
avuksi käyttäen. ja jatkuva koulutus eläin- sa. palvelun pieneläinklinikka. Meiltä löydät lemmikkisi avuksi
– Tänä aamuna meillä on lääkäreillä sekä hoitajilla Klinikan ulko- ja sisätilo- osaavat ja huolehtivat eläinlääkärit ja -hoitajat.
ollut potilaita jo röntgen- takaavat laadukkaan ja ja päivitettiin remontilla ja
kuvauksessa ontuman ta- turvallisen hoidon, kertoo lämmintä henkeä luo tuttu
kia, ultraäänitutkimukses- Ana. henkilökunta.
sa sisätautisairauden takia, Toijalan Eläinlääkäriase- Evidensia-ketju puoles-
kaksi korvakontrollia, pro- ma on kuulunut Evidensia- taan takaa ympärivuoro-
gesteronitesti ja kuumei- ketjuun vuodesta 2015 kautisen päivystyksen Hat- p. 0201 800 830
nen kissa. Aika vilkas aamu saakka, mutta nykyään kli- tulan eläinsairaalassa. Hämeentie 64 37800 Akaa
siis. Myöhemmin tulee nikat ovat itsenäisempiä Entäpä Edin tarina? Kis- evidensia.fi
vielä parta-agama hoitoon, kuin aiemmin. Paikallista san hoito onnistui, ja se eli
Ana kertoo suomeksi kana- yhteistyötä tehdään jo vielä monta vuotta onnelli-
rialaisella aksentillaan. muun muassa Toijalan seu- sesti Pelkosen kanssa.