Page 8 - VIRTAA AJASSA NO 3
P. 8
8 virtaaajassa.fi 7.3.2018 n:o 3
100 vuotta jääkäreiden kotiinpaluusta Saksittua Vilho Nenosen esityksen Tykistökoulun Pietarsaareen
Suomalaisten vapaaehtoisten koulutus alkoi Saksassa samalla päivämäärällä. Suomen tykistön siemenen muo-
talvella 1915. Alkuvaiheessa vain 189 suomalaismiehen maanpuolustus dosti tuolloin Oulun valtauksen yhteydessä perustetun
joukko kasvoi vuosien 1915–1916 aikana noin 950 hen- patterin kaksi tykkiä. Näistä ajoista on kuljettu pitkä mat-
kilön vahvuiseksi. kentältä ka tykistön nykytilaan.
Joukko nimettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripatal-
joona 27:ksi toukokuussa 1916. Joukko sai nimen Aus-
bildungstruppe Lockstedt sijoituspaikkakuntansa mu- teette sen kunnialla”, muistutti komentaja alokasaikansa
kaan. päättäneitä varusmiehiä.
Jääkäripataljoona 27 hajotettiin Saksassa helmikuus- Yksi sotilasvalan vannoneista nuorukaisista oli Aleksi
sa 1918, minkä jälkeen jääkärit vannoivat sotilasvalansa Laakkonen Valkeakoskelta. Hän kertoi olevansa tyytyväi-
Suomen lailliselle hallitukselle. Seuraavana päivänä alkoi nen kun alokasaika on ohitse: ”Kyllä nimitys tykkimiehek-
kotimatka. Matkustajalaiva Arcturukseen ja rahtilaiva si ja lomapukuun neulottu Laguksen kolme nuolta tuntuu
Castoriin sijoitettiin 950 jääkäriä. Jäänmurtaja Sammon hyvältä”.
perässä nämä laivat saapuivat Vaasaan 25.2.1918 täsmäl- Taakse jääneitä alokasajan aamuja nuori tykkimies ei
leen kolme vuotta sen jälkeen, kun koulutus Saksassa oli muistele pahalla:
alkanut. ”Olen tyytyväinen tähänastiseen palvelukseen, se ei ol-
Saksassa vuosina 1915–1918 sotilaskoulutuksen saa- lut niin ongelmallista kuin luulin ennen palvelukseen as-
neet jääkärit loivat osaltaan pohjan nykyaikaisten Puolus- tumista tammikuussa. Ryhmänjohtajat, alikersantit olivat
tusvoimien synnylle ja muodostivat merkittävän osan tal- ja ovat tosi hyviä, opettavat ja ovat neuvomassa ilman Arimo Nagy (numero 68) matkusti valintakokeisiin
vi- ja jatkosodan sekä Lapin sodan aikaisesta päällystöstä. mitään turhia ärjymisiä. Siinä on ollut yhdessä tekemisen Lempäälästä. Lihaskuntotestien jälkeen vuorossa oli
Jääkärit palasivat koulutuksesta Vaasaan helmikuussa makua”, kehaisi tykkimies Laakkonen. reppujuoksutesti. Täydet pisteet haluavan tuli juosta
1918. Tulevista aamuista eli palvelusajan jatkumisesta haas- kolmen kilometrin matka kahteentoista minuuttiin –
Puolustusvoimat vietti jääkäreiden kotiinpaluun tateltavamme toteaa hymyssä suin, että edessä voi olla suoritus hylättiin, jos aikaa kului yli neljätoista ja puoli
100-vuotisjuhlaa Vaasassa 23.–24.2. ja Helsingissä vielä 300 aamua: minuuttia. Kuva: Ruotuväki/ Jan Heikkilä
26.2.2018. ”Olen päässyt sotilaskuljettajakurssille. En tosin vielä
Paraatiin Vaasassa osallistui noin 1 000 henkilöä Puolus- tiedä pääsenkö rekkakurssille, mutta jos niin kävisi, aa- Punaisen baretin haluaa yhä useampi
tusvoimista ja maanpuolustusjärjestöistä sekä lisäksi noin muja olisi sitten vielä 300 eli vuoden palvelusaika”, totesi
120 sotilasta Saksan asevoimista. Jääkäreiden kotiinpa- tykkimies Aleksi Laakkonen. Laskuvarjojääkäriksi hakeneita oli vuonna 2018 lähes
luun 100-vuotisjuhla on osa Puolustusvoimat 100 -juhla- Sari Laakkonen oli seuraamassa poikansa valatilaisuut- kolmannes enemmän kuin vuotta aiemmin. Koulutukseen
vuoden ohjelmaa. ta. Juhlapäivästä jäi mukavat muistot kirpeästä pakkas- valittavien määrä pysyy kuitenkin samana, kertoo Puolus-
Paraatiin osallistuivat Puolustusvoimista muiden jää- säästä huolimatta. tusvoimien uutislehti Ruotuväki.
käriperinteitä vaalivien joukkojen mukana mm. Hämeen ”Kyllä siinä tuli tippa silmään. Oli se niin juhlava tilaisuus. Utin jääkärirykmentin laskuvarjojääkärikoulutukseen
panssaripataljoona ja Jääkäritykistörykmentti Panssarip- Etenkin ohimarssi oli hienoa katseltavaa, he marssivat haki vuonna 2018 yhteensä 465 henkilöä, joista vaativaan
rikaatista. niin täsmällisesti ja ryhdikkäinä”, kertoi Aleksin äiti. koulutukseen valitaan 60 –80 soveltuvinta. Pohjois-Poh-
Kasarmin ja majoitustupien siisteydestä Sari Laakkonen janmaalla ja Kainuussa hakijamäärä yli nelinkertaistui ja
totesi napakasti: ”Ilmoitustaulutkin olivat niin hyvässä Lapissa kolminkertaistui.
järjestyksessä. Toisaalta en muuta odottanutkaan, tiesin ”Tänä vuonna oli ensimmäistä kertaa käytössä sähköi-
että paikat ovat tip-top kunnossa”. nen haku, jonka arvelen lisänneen hakijamäärää. Olemme
Prikaati oli huomioinut varusmiesten vieraita tarjoamal- myös käyneet esittelemässä laskuvarjojääkärikoulutusta
la heille munkkikahvit - lapsivieraille oli varattu mehua oppilaitoksissa ympäri Suomea, mitä emme ole aiemmin
munkin painikkeeksi. Lisäksi omaisilla oli mahdollisuus tehneet”, valottaa Utin jääkärirykmentin laskuvarjojääkä-
tutustua Panssariprikaatin kalustoon, koulutukseen ja va- rikomppanian päällikkö, kapteeni Teppo Heikkinen.
rusmiesten majoitustiloihin. Viimeksi mainittu olikin mo- Tulokset kerrotaan hakijoille kevään kuluessa, ja lasku-
nille vanhemmille suosikkikohde – ainakin isät muistelivat varjojääkärikoulutukseen valitut aloittavat palveluksensa
mieluusti omia varusmiesaikojaan. heinäkuussa 2018. Kaikki saavat johtajakoulutuksen ja
Teksti: Olavi Waljakka palvelevat Utissa 347 päivää.
Lempäälästä valintakokeisiin matkustanut Arimo Nagy
Kenttätykistö 100 vuotta on juuri juossut viiden kilometrin juoksutestin.
Itsenäisen Suomen kenttätykistön ja Tykistökoulun ”Lihaskuntotesti oli aika helppo, mutta juokseminen oli
100-vuotisjuhlaa vietettiin perjantaina 9.2.2018 Helsin- todella rankkaa 10 kilon lisäpainon takia”, hän perustelee.
gissä. Juhlapäivänä oli Senaatintorilla kalustonäyttely, Nagy kertoo valmistautuneensa testeihin käymällä ui-
jossa oli esillä kenttätykistön vanhaa ja uutta kalustoa. mahallissa ja harjoittelemalla lihaskuntotesteihin.
Maavoimien järjestämässä kalustonäyttelyssä yleisö Ajatus erikoisjoukkoihin hakemisesta lähti isoveljeltä.
Sari Laakkonen oli Parolannummella seuraamassa vala- saattoi tutustua muun muassa kenttähaupitseihin ja -ka- ”Hän oli omien sanojensa mukaan liian rennossa palve-
päivän juhlallisuuksia ja tutustumassa Panssariprikaa- nuunoihin sekä raketinheittimiin. Uusimpana on esillä luspaikassa ja kehotti minua hakemaan erikoisjoukkoi-
tiin, kun hänen poikansa Aleksi vannoi sotilasvalan ja 155 mm panssarihaupitsi K9 "Moukari". hin”, Nagy muistelee Ruotuväen haastattelussa.
nimitettiin tykkimieheksi. Kuva: Sari Laakkonen Sodanaikaista kalustoa esitteli näyttelyssä Raskas pat- Panssariprikaatille ”Vuoden kulttuuriteko
teristo 1:n perinneyhdistys. Lisäksi nähtiin hevosvetoisen 2017” -palkinto
tykistön perinnevaljakon asemaanajonäytökset, jotka oli-
Sotilasvala vannottiin Parolannummella Hattulan kunta on palkinnut Panssariprikaatin ”Vuoden
Perjantaina 23. helmikuuta oli Panssariprikaatin alok- kulttuuriteko 2017”- palkinnolla.
kailla juhlapäivä: seitsemän viikon mittainen alokasaika Parolan Juteinikeskuksessa tiistaina 30.1.2018 järjeste-
oli taakse jäänyttä elämää. Kirpeässä pakkassäässä toista tyssä palkitsemistilaisuudessa Hattulan kunnan edustaja
tuhatta alokasta vannoi sotilasvalan. Paikalle oli saapunut Minna Linna-Vuoristo kertoi Panssariprikaatin perusta-
lukuisa joukko omaisia ja vieraita seuraamaan tilaisuutta masta Pop-up -museosta Parolan keskustassa sekä yh-
ja päivän muuta ohjelmaa. teistyössä toteutetun Panssariprikaatin 75 -vuotisjuhlata-
Valatilaisuuden ohjelmassa oli paraatikatselmus, kent- pahtuman ja Hattulan Suomi 100 - päivän.
tähartaus ja ohimarssi. Paraatijoukkoja komensi eversti- Ansaittua huomiota ja kiitosta sai myös Itsenäisyyspäi-
luutnantti Kimmo Hartikainen. vänä prikaatin järjestämä, kaikille kuntalaisille tarkoitettu
Ohimarssin otti vastaan Panssariprikaatin komentajan, juhlatilaisuus sekä paraati ja ohimarssi Parolan keskustassa.
eversti Kari Nisulan seurassa valan esilukija, olympiami- Vuoden kulttuuriteko 2017 -palkinnon ojensi Panssarip-
talisti Harri Eloranta. Kenttähartauden toimittivat sotilas- rikaatin komentajalle, eversti Kari Nisulalle Hattulan kun-
pastorit Pasi Hakkarainen ja Juha Koivulahti. Musiikista Sodanaikaista kalustoa esitteli näyttelyssä Raskas nanjohtaja Katariina Koivisto.
huolehti Kaartin soittokunta. patteristo 1:n perinneyhdistys. Lisäksi Senaatintorilla Palkinnon vastaanottanut komentaja Nisula totesi kii-
Valatilaisuudessa puhunut Panssariprikaatin komentaja, nähtiin hevosvetoisen tykistön asemaanajonäytökset. tossanoissaan, että palkinto on Panssariprikaatille tun-
eversti Kari Nisula mainitsi muun muassa: Kuva: Puolustusvoimat nustus pitkästä yhteistyöstä ja merkki siitä, että Panssa-
”Sotilasvalalla on pitkät vuosisataiset perinteet. Yksi so- riprikaatin tekemää työtä arvostetaan.
tilasvalan tärkeimpiä tehtäviä on liittää varusmiehet van- vat toteuttaneet Niinisalon Ratsastajat ry ja Kankaanpään ”Lisäksi tämä on myös osoitus siitä, että puolustusvoi-
hempien sukupolvien ketjuun ja näin vaalia näitä pitkiä Seudun Tykistökilta ry. mat toimii lähellä ympäröivää yhteiskuntaa maanpuolus-
perinteitä. Valatilaisuus on kokemuksena ainutkertainen, Itsenäisen Suomen tykistön alkutaival kulkee käsi kä- tuksen ohella myös muilla saroilla”, totesi eversti Nisula.
arvokas tilaisuus. Se on myös osoituksena yhden vaiheen dessä Tykistökoulun perustamisen kanssa. Kummankin Palstan toimittaa Olavi Waljakka
saavuttamisesta varusmiespalveluksessa ja elämässä”. perustamispäiväksi luetaan 7.2.1918. mm. Puolustusministeriön, Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen,
”Suomen puolustaminen on suomalaisten vastuulla. So- Kyseisenä päivänä Päämaja julkaisi kehotuksen ylioppi- maanpuolustusteollisuuden ja lehdistön tiedotteista ja artikkeleista.
tilasvalassa te juuri annoitte lupauksen puolustaa laillista laille ja teknisen koulutuksen saaneille ilmoittautua tykis- Waljakka on koulutukseltaan opistoupseeri ja hän toiminut pitkään
esivaltaa ja isänmaata. Suomalaiset luottavat siihen, että töön. Ylipäällikkö Mannerheim hyväksyi everstiluutnantti tiedottajana ja toimittajana eri tehtävissä mm. Puolustusvoimissa.