Page 12 - VIRTAA AJASSA NO 8 2020
P. 12
12 virtaaajassa.fi 26.8.2020 n:o 8
”Takana menneisyys – edessä tulevaisuus”
Taloyhtiö juhli 50-vuotistaivaltaan
li lämmin lauan- viime vuosina saavutetuis-
taipäivä 15. elo- ta hankkeista, mutta myös
Okuuta. Lipputan- erityisesti siitä yhteenkuu-
gossa liehui Suomen lippu ja luvuisuudesta, joka näkyy
aurinko paistoi lämpimästi. meidän yhteisissä tilaisuuk-
Talon päädyssä oli iso teltta sissamme, esimerkiksi tal-
ja väkeä pihamaalla harvi- koopäivinä, pihajuhlissa tai
naisen runsaasti. Ilmassa oli vaikkapa uuden vuoden
juhlan tuntua. vastaanottoillassa. Toivon,
Niin olikin, sillä asuk- että tämä jatkuisi myös tu-
kaat viettivät taloyhtiönsä levina vuosina.”
50-vuotisjuhlaa. Vääränkoi- ”Tässä yhteydessä kiitän
vuntiellä tornitalo numero erityisesti taloyhtiön ja
6 oli valmistunut vuonna asukkaiden puolesta isän-
1970. Asiakirjat tietävät nöintitoimistoa, Valkea-
kertoa, että tälle 40 asun- kosken Kiinteistöpis-
toa käsittävälle talolle ra- tettä, joka on osallistunut
kennuslupa oli myönnetty tämän juhlan kustannuk-
14.4.1969 ja loppukatsel- siin.”
mus pidettiin 4. maaliskuu- ”Olen hyvin iloinen siitä,
ta 1970. että tämä taloyhtiömme
Juhlapäivän ohjelmassa 50-vuotisjuhla on saanut
oli juhlalounas, juhlakah- osakseen näin suuren osan-
vit mansikkakakun kera oton. Toivotan kaikille me-
ja tietysti asiaankuuluvat nestystä ja onnea alkavalle
puheenvuorot sekä elävää uudelle 50- vuotiskaudelle”,
musiikkia. Myös lapsia oli päätti Waljakka puheensa.
huomioitu limpsalla ja kara- Taloyhtiön tulevaisuus
mellipussilla mansikkakakun Juhlakakkua hakivat muiden mukana (vasemmalta) Matias ja Mika Salokangas, Taru ja Lotta Höykyvaara, sisältää suuria korjausre-
lisäksi! Seija Petäjistö, Auli Tilanto-Waljakka, Sirpa Koskinen sekä Matti Kupsanen. montteja: ensin julkisivu- ja
parvekeremontti, sitten on
Mielenkiintoisina yksityis- vuorossa putkiremontti. Ja
kohtina Esko Lahtinen mai- hissin uusiminenkin on teh-
nitsi, että puistolehmukset tävä jossakin välissä. Edessä
istutettiin Vääränkoivuntien on alkavalla – siis uudella
varteen yhdessä kahden 50- vuotiskaudelle – luvassa
naapuritalon kanssa vuon- melkoisia haasteita.
na 1971. Talon ulkomaalaus Maukkaasta juhla-ate-
tehtiin 1980-luvun loppu- riasta ja tarjoilusta huo-
puolella, ja Veikko Ha- lehti Juhla- ja pitopalvelu
kulinen istutti pihapiiriin Maustemylly. Myös kah-
useita kuusia, mäntyjä ja vituksen aikana nautittu
kauniita jalavia. mansikkakakku sai ansaitut
Hallituksen puheenjoh- kehut osakseen. Musiikista
Purolan perheen olohuone 1970- luvulla. Televisio taja Olavi Waljakka kiitti huolehti Valkeakosken
ja kirjahylly kuuluivat jo silloin joka kodin omassa puheenvuorossaan Eläkkeensaajien mu-
kalusteisiin. (Kuva Mikko Purola) Virkistystoimikuntaa juhlan siikkiryhmä Ritva Simulan
neiden vuosien aikana use- valmisteluista sekä talon johdolla. Juhlateltat kalus-
Juhlajärjestelyistä ja ohjel- asukkaita hyvästä yhteen- teineen vuokrattiin Työ-
masta vastasi asukkaiden ampia asukaspolvia. Jotkut kuuluvaisuudesta. väen Musiikkitapahtu-
ovat viihtyneet pitkään, jot-
aikoinaan perustama Vir- ”Tämä näkyy erityisesti malta.
kistystoimikunta. Toimikun- kut lyhyen ajan. Oma asu- Juhlatilaisuudesta ja sen ohjelmasta vastasi talon
nan puheenjohtaja Hannu miseni on vain muutaman asukkaiden perustama Virkistystoimikunta
Karjalainen toivotti juh- vuoden mittainen.” Hannu Karjalaisen johdolla.
laväen tervetulleiksi asun- ”Ilokseni olen huomannut, tettiin rakentamaan Vää- kaikkiin taloihin lämmön.
toyhtiö Rinnekoivun 50- että talo on sopivan kokoi- ränkoivunkuja 4:ssä Asunto Polttoaineena käytettiin
vuotisjuhlaan mainitsemalla nen; yksi rappu, yksi hissi, Oy Koivunsilmua, ei silloin raskasta polttoöljyä.”
muun muassa: ihmisiä kohtaa ja naapurin vielä osattu tarkalleen sa- Juhlapuheensa lopuk-
”Talojen elinkaaressa 50 tulee tuntemaan. Silti rau- noa, kuinka nopeassa tah- si Esko Lahtinen muisteli,
vuotta ei välttämättä ole hassa saa olla.”, kertoi Kar- dissa tämä alue tulee nou- kuinka talon valmistuessa
erikoisen pitkä ikä, mutta jalainen kuulijoilleen. semaan.” asukkaiden lukumäärä oli
yhtä kaikki juhlan arvoi- Vääränkoivun asuntoalu- Nopeatahtista rakenta- reilu 100, jopa 120:n paik-
nen, onhan ihmiselossakin een ”sen aikaisessa myyn- minen olikin, sillä vuoden keilla:
50 vuoden merkkipaalua tiesiteessä” mainitaan muun
tapakulttuurin mukaisesti muassa: ”Koko alueen 1969 loppuun mennessä oli ”Lapsia oli paljon, ja heitä
pidetty huomioimisen ar- suunnittelussa on pyritty valmiina kaksi 40 asunnon lähti kouluun tai tarhaan
voisena.” yhdistämään sekä luonnon- tornitaloa, yhteensä 238 useasta perheestä. Nyt väki
Karjalainen kertoi, että läheisyys että rauhallisuus. asuntoa. on muuttunut: asukkaiden
kansan suussa Väärän- Lasten viihtyisyyttä lisää- ”Meidän talon pohjakat- lukumäärä on pysytellyt
koivun torneina tunne- vät vielä puistomainen alue selmus pidettiin 6. touko- viime vuosina 60 paikkeilla.
tuksi tullut kerrostaloalue leikkipaikkoineen.” kuuta 1969 ja loppukatsel- Lapsia on saatu taloon vas-
rakentui 1960 - 1970 -lu- Tilaisuuden juhlapuheen mus 4. maaliskuuta 1970,” ta ihan viimevuosina.”
kujen taitteessa ja se on piti Esko Lahtinen. Hän mainitsi Lahtinen. Talon asukkaiden joukossa
muodostunut ajan mittaan on talon pitkäaikainen asu- ”Alueelle rakennettiin sen on enää vain yksi alkuperäi-
maamerkiksi pohjoisen Val- kas ja toiminut taloyhtiössä aikakauden mukainen läm- nen asukas, 1934 syntynyt
keakosken alueelle. isännöitsijänä. pökeskus, jonka omistivat Eeva Purola. Odotuksista
”Rinnekoivu, kuten muut- ”Kun vuoden 1967 loka- Vääränkoivun alueen 9 talo- huolimatta hän ei jaksanut Lapsia ja aikuisia viihdytti ”leijonan metsästäjä”
kin talot, on kokenut men- kuun viimeisinä päivinä aloi- yhtiötä. Lämpökeskus antoi osallistua juhlatilaisuuteen. Kari Nykänen.