Page 9 - VIRTAA AJASSA NO 3 2020
P. 9
26.3.2020 n:o 3 virtaaajassa.fi 9
Täyttä elämää - hyvässä seurassa
ämän lehden le- maksavat Uimahallin kassal- että juuri matkat ja retket
vikkialueella toimii la normaalin uintimaksun, ovat niitä, jotka saavat jä-
Tuseita yhdistyksiä, joka on eläkeläisiltä 3,50 senistön ”hereille”. Yhdistys
joissa aikuiset ihmiset voi- euroa/kerta. on järjestänyt jo vuosia vii-
vat kokoontua ja harrastaa. Yhdistyksen jäsenmak- kon mittaisen ruskaretken
Sellaisia ovat muun muassa su ei päätä huimaa, mutta syyskuussa, ensi kerralla
eläkeläisille tarkoitetut yh- eipä 14 euron suuruisella Ylläkselle.
distykset. Joukossa voi to- jäsenmaksulla kovin pitkälle
sin olla sellaisia yhdistyksiä, pötkitä. Ei
joissa henkilön pitää todella ”No eipä todella. Pitää puoluepolitiikkaa
olla eläkkeellä päästäkseen vielä huomata, että EKL ja
mukaan toimintaan. EKL:n Pirkanmaan piiri ot- Eläkkeensaajien Keskusliit-
”Meillä ei tarvitse olla elä- taa siitä yli kahdeksan eu- to EKL ry on puoluepoliitti-
keläinen, jäseneksi pääsee roa, joten meille jää vajaa sesti sitoutumaton järjestö,
työikäinen, meidän toimin- 6 euroa”, huomauttaa yh- jonka tarkoituksena on jä-
nasta kiinnostunut henkilö”, distyksen taloudenhoitaja sentensä valtakunnallisena
muistuttaa Valkeakosken Ulla Eteläniemi, joka keskusjärjestönä toimia
Eläkkeensaajat ry:n pitkäai- samalla hoitaa yhdistyksen eläkkeensaajien edunvalvo-
kainen, nyt jo kymmenettä jäsenasioita. jana sosiaalisen ja taloudel-
vuotta puheenjohtajana ”Tällä hetkellä yhdistyk- lisen oikeudenmukaisuuden
toimiva Pentti Hupanen. sessä on yli 300 jäsentä ja toteuttamiseksi.
”Tiedetään, että jo vuon- meneillään on jäsenhankin- Liitto on Suomen toiseksi
na 1965 silloinen kansan- takampanja, jonka tarkoi- suurin eläkeläisjärjestö noin
edustaja Onni Hiltunen Yhdessä tekemisen iloa. Yhdistyksen käsityökerhon havukurssin osanottajat tuksena on samalla tehdä
oli ollut yhteydessä valkea- Kerhomajalla marraskuussa 2018. meitä tunnetuksi. Olemme- 75 400 jäsenellä. Liiton toi-
kin saaneet kampanjan avul- minta jakautuu 15 piiriin ja
teriretkistä ja kotimaan toimivaa kerhoa. Kerhojen la mukaan uusia jäseniä”. 320 alueelliseen yhdistyk-
matkoista”, toteaa Erkki toimintaan voi jokainen ”Yhdistyksen toiminnan seen.
Eteläniemi ja muistuttaa, osallistua ilman ennakkoil- rahoitus koostuu kyllä pää- Liiton yli 200 kunnas-
että yhdistyksen on muu- moittautumista. Erillisiä osin jäsenmaksuista, mutta sa toimivat paikalliset yh-
tuttava ajan saatossa, mutta osanottomaksuja ei ole, myös erilaisista myyntituo- distykset tarjoavat eväitä
valikoidusti. mutta vesijumpassa kävijät toista, esimerkiksi kahvitus- eläkevuosiin: monipuolista
”Yhdistyksen on muutut-
tava ajan saatossa, mutta
valikoidusti. On kuunnelta-
va herkällä korvalla jäsenten
mielipiteitä ja suunnattava
toimintaa sen mukaisesti.
Uusia ajatuksia kyllä tulee,
mutta yhdistyksen harras-
tustoiminta tapahtuu va-
paaehtoisten ohjaajien ja
kerhojen vetäjien toimesta”.
”Mikäli vapaaehtoisia oh-
jaajia löytyy, meillä ollaan
avoimia uudenlaiselle toi-
minnalle. Yhdistyksen tulee
Puheenjohtaja Pentti Hupanen. toimia jäseniään varten”,
Hän on johtanut Valkeakosken Eläkkeensaajia huomauttaa varapuheen-
jo kymmenen vuoden ajan. johtaja Eteläniemi lopuksi.
Aktiivista Vapaaehtoinen
koskelaiseen vaikuttajaan kerhotoimintaa toiminta
Kalle Vuoriseen yhdistyk- Yhdistyksen varapuheen-
sen perustamisasiassa. Meni johtaja Erkki Eteläniemi auttaa taloutta
kuitenkin vielä seitsemän uskoo että tulevina vuosina Valkeakosken Eläkkeen- Erkki Eteläniemi toimii yhdistyksen varapuheenjohtajana ja Ulla Eteläniemi
vuotta ennen kuin Valkea- jäsenet valikoivat entistä saajat ry:llä on seitsemän pitää huolta yhdistyksen taloudesta.
kosken Eläkkeensaajat ry tarkemmin mitä haluavat
perustettiin. Silloin elettiin yhdistykseltä: ja tarjoilutuotoista. Myy- harrastetoimintaa, kilpailu-
jo vuotta 1972”, muistelee ”Yhdistystoiminnalla ja jäisten ja arpajaisten tuotot ja, matkoja ja monenlaista
Hupanen. helpottavat taloustilannetta muuta yhdessä tekemistä ja
”Alussa kaikki toiminta sosiaalisella kanssakäymi- merkittävästi. Toisaalta yh- yhdessä viihtymistä.
oli jollain tavalla väkinäistä, sellä on tulevaisuudessakin distyksen menotkaan eivät Liitto julkaisee Eläkkeen-
mutta silloisen sihteerin kysyntää sillä yksinäisyys tu- ole suuret johtuen mer-
kanssa teimme parhaamme lee edelleen lisääntymään. kittävästä vapaaehtoistyön saaja- lehteä. Lehti ilmestyy
kehittääksemme yhdistystä. Uskoisin yhdistystoiminnan osuudesta”, kertoo Ulla 7 kertaa vuodessa ja se toi-
Nykyään on toisin”. muuttuvan yhä enemmän Eteläniemi. mitetaan kotiin kannettuna
”Tällä hetkellä on toi- valikoivaksi. Yhdistyksem- Yhdistys saa Valkeakosken kaikille jäsenmaksunsa mak-
mintaa ja toimijoita ihan me tarjoaa monipuolista kaupungilta vuosittain pie- saneille.
mukavasti. Esimerkiksi ilta- toimintaa mutta varmasti nen toiminta-avustuksen, Lehdestä on muun muas-
päivätuokion kävijämäärä valikointi tulee lisääntymään ja tämän lisäksi kaupungin sa tuoretta tietoa Rajanie-
on kasvanut lähes puolella. eli käydään yhdistyksen tar- tarjoamat kokoontumispai- men lomakeskuksen ohjel-
Myös jäsenmäärä on kasva- jonnasta itselle mieluisissa kat sekä liikuntapaikat ovat mallisista lomista sekä liiton
nut kiitettävän hyvin. Veto- toiminnoissa”. pääosin maksuttomia. kursseista, kilpailuista ja
vastuuta on nyt jaettu mo- ”Yhdistyksemme jäsen- Yhdistyksen varoja käy- projekteista. Lehdestä löy-
nelle henkilölle mikä onkin määrä on kasvanut tasai- tetään muun muassa kul- tyy myös Ystäväpalsta, jossa
toiminut hyvin”. sesti viimeiset kolme vuot- jetuskustannuksiin jäsen- voi etsiä itselleen lenkki- tai
”Nyt tuntuu kaikessa ta. Jäsenmäärän kasvuun on ten osallistuessa yhteisiin
toiminnassa olevan oikea vaikuttanut, että yhdistys tapahtumiin. Varoja käy- kirjeenvaihtokaveria.
meininki. Kiitos siitä kuuluu on tietoisesti suunnannut tetään myös osittain piiri-
tietysti aktiivisesti mukana toimintaa kysynnän mu- Aina iloinen Anne Ahonjoki – Hakala huolehtii sih- järjestöjen tapahtumiin ja Teksti ja kuvat
oleville jäsenille”, kiittelee kaan. Viime aikoina kysyn- teerin tehtävien ohessa myös kotisivujen muihin retkiin. Olavi Waljakka
puheenjohtaja Hupanen. tää on ollut etenkin teat- päivityksestä. Yhdistyksestä kerrotaan,