Page 19 - KESÄKUU 2023
P. 19
Teatterineuvos
Rauli Lehtosen elämä
Kuukausikokous 31.3.2023
uulimme mielenkiintoisia asi- useita Suomen kantaesityksiä, yhtenä Simo Hämäläisen Miehen mitta, (v.
oita teatteri maailmasta sekä merkittävimmistä West Side Story 1989), Maiju Lassilan Kilpakosijat (v.
Kteatterineuvos Rauli Lehtosen vuonna 1963. 1991).
elämästä, kertojana oli hänen poikan- 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Pyy- Jussin Lehtosen esityksessä sivuttiin
sa Jussi Lehtonen. nikin kesäteatterissa elettiin murros- myös lukuisia tamperelaisia kulttuuri-
kautta Tampereen Teatterikerhossa persoonia hänen kirjoittamansa kirjan
Lehtonen toimi pitkään vaikuttaneiden Olavi Veistä- Suuruuksia ja surkimuksia pohjalta.
Tampereen Teatterin jän ja Veli Sandellin kuoltua. Uutena Jussi Lehtonen toi tullessaan muuta-
johtajana vetäjänä toimi alkuun teatterineuvos man julkaisunsa, joita sai lunastaa hä-
Rauli Lehtonen. Hän toimi ohjaajana, neltä omistuskirjoituksella.
vuodet 1963-1988. näyttelijänä ja järjestäjänä mm. F.E.
Sillanpää Ihmisiä suviyössä (v. 1978), Liisa
Rauli Lehtosen teatteriura alkoi siitä,
mistä monen muunkin. Ensin tehtiin
omaa teatteria kotioloissa ja käytiin
koulun kanssa oikeassa. Pispalasta
mentiin kävellen Tampereen teatte-
riin kahden opettajan johdolla, ei
bussilla, kuten nykyään lähempääkin.
Rauli Lehtonen oli nuorena mukana
Pispalan Työväen Näyttämöllä, ensin
rakennettiin lavastus ja tehtiin puvut,
sitten harjoiteltiin kappale esityskun-
toon. Lehtosen ura alkoi järjestäjänä,
harjoittelijana, avustajana ja näytte-
lijänä Kemin kaupunginteatterissa.
Ennen Tampereen Teatteria Lehto-
nen työskenteli myös Hämeenlinnan,
Vaasan, Lappeenrannan ja Joensuun Jussi Lehtonen luennoi isästään teatterineuvos Rauli Lehtosesta
teattereissa. Lehtonen oli paljasjalkai-
nen tamperelainen ja tunsi teatterinsa
sekä yleisönsä perin pohjin. Lehtosen
kaudella Tampereen Teatteri nousi uu-
distavan musiikkiteatterin edelläkävi-
jäksi. Hänen kaudellaan teatteri tuotti
Suuruuksia ja surkimuksia – kirja kävi kaupaksi
19