Page 6 - HELMIKUU 2019
P. 6

MATTI JA PENTTI,



               sanan ja siveltimen mestarit





                ammikuun  kokoukseen  saa-  kertoi pitämistään maalauskursseis-  tuolissaan. Hän  tuskin  on  ollut  niin
                pui  väkeä  kuin  Tapparan  ta  ympäri maailmaa. Matti  istui  hil-  pitkään  puhumatta paikallaan  kuin
           Tmaalille.  Jokainen  penkki  oli  jaisena, suorastaan  jähmettyneenä  nyt. Jossain  vaiheessa  hän  onneksi
          käytössä. Ilmassa leijui taiteellista                                katkaisi hiljaisuuden alkaen kertoa,
          värinää,  sillä  olihan  aiheena akva-                               mistä  ja  miten  pakinat  syntyvät.
          rellimaalaus. Eikä  mikään  turha  työ                               Kansa tykkäsi. Taiteilija Kokko sai nyt
          kyseessä ollutkaan. Jäsenemme, tai-                                  rauhassa viimeistellä työnsä.
          teilija Pentti Kokko oli luvannut ker-                                Tunnin ja vartin jälkeen oli valmista.
          toa siveltimensä tarinan samalla kun                                 Hetki piti odottaa ennen kuin vesivä-
          hän maalasi pakinoitsija Matti Pitkon                                rimaalausta saattoi näyttää yleisölle.
          muotokuvan.                                                          Työhön niin taiteilija kuin toimittaja-
           Kokous   aloitettiin  puheenjoh-                                    kin olivat tyytyväisiä.
          tajan  tarjoamilla  kakkukahveilla.                                   Kuvia tietysti otettiin  ja niitä saa-
          Matti Pitko oli saapunut paikalle hy-                                daan  tälläkin  sivulla  ihailla.  Kokolla
          vissä ajoin, sillä hän halusi tutustua                               oli muutama valmis akvarellityö mu-
          klubimme tiloihin vähän tarkemmin.
                                                                               kanaan kotiseudultaan Karjalasta.
           Pentti Kokko aloitti kertoen  maa-                                  Matti Pitko on myös syntynyt Karja-
          laamisen  ensin  tekniikasta.  Hän                                   lassa. Siitä alkoikin sitten uusi tarina,
          hahmotti lyijykynällä Matin  piirteet                                josta kuultaneen myöhemmin.
          valkoiselle paperille. Kasteltuaan                                                                 hh
          paperin, hän otti suhteellisen leveän
          siveltimen ja aloitti työnsä.
           Samalla kun hän kertoi mieltymyk-
          sestään akvarellimaalaamiseen, hän










































           6
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11