Page 99 - Movet - Laboratoriokäsikirja 2015
P. 99
Mycoplasma bovis vasta-aineet ja qPCR (nauta)
Mycoplasma bovis on bakteeri, joka on maailmanlaajui- sesti yleisin nautojen hengitystietulehdusten aiheuttaja. Bakteeri on todettu Suomessa ensimmäisen kerran vuon- na 2012.
Hengitystietulehdusten lisäksi bakteeri aiheuttaa myös muita tulehduksia, kuten silmä-, korva- ja niveltulehduksia sekä mastiittia (utaretulehdus). Mastiitti laskee maitotuo- tosta merkittävästi vaikuttaen jopa seuraavalle tuotanto- kaudelle. Yleensä eläimet ovat kuitenkin oireettomia, joten infektio leviää helposti esimerkiksi ostettavien ja myytävien eläinten mukana.
ETT on laatinut ohjeistuksen eläinkauppaa ja eläinnäyt- telytoimintaa varten yhdessä nautasektorin kanssa sekä seurantaohjelman M. bovis tartuntojen vastustamiseksi nautatiloilla. Ohjeet löytyvät Eläintautien torjuntayhdistyk- sen (ETT) sivuilta.
M. bovis ei ole virallisesti vastustettava eläintauti.
Vastausaika:
Molemmilla menetelmillä 1–7 vrk. Vasta-ainemääritykset tehdään kerran viikossa ja PCR-tutkimukset kaksi kertaa viikossa.
Näytetyyppi:
Vasta-ainetutkimus: 0.5 ml seerumia tai 2 ml maitoa. Säilytys jääkaapissa ennen toimitusta.
PCR-tutkimus: Pyyhkäistään oireelliselta alueelta nukkatikkuun tai pumpulipuikkoon materiaalia, annetaan kuivahtaa muutaman minuutin ajan ja suljetaan kuljetusputkeen. Näyte voidaan ot- taa esimerkiksi sieraimesta, nivelnesteestä tai siemennesteestä. Mastiitissa noudatetaan utaretulehdusnäytteenotto-ohjetta. Yh- teen PCR testiin voidaan yhdistää useamman eläimen näytteet.
Mastiittinäytteenotto:
• merkitse näytteenottoputket vedenkestävällä tussilla:
lehmän nimi tai numero sekä vedin esim. Ypyli 405/VE
• näytteet otetaan jokaisesta neljänneksestä erillisiin
putkiinsa
• pyyhi kuiva vedin huolellisesti desinfektioaineella
- erityisesti vedinkanavan ympärys. Kuivaa vedin
puhtaalla paperilla.
• lypsä muutama ensimmäinen maitosuihke ohi ja vasta
sitten näyteputkeen. Älä kosketa vetimellä putkea
äläkä sormilla korkin sisäpintaa. Sulje putki.
• laita näyte heti jääkaappiin ja toimita putki
mahdollisimman nopeasti (pikakirjeenä) laboratorioon.
Lähetä kylmävaraajan kanssa.
• näytettä ei tule ottaa antibioottihoidon aikana, eikä jos
hoidosta on kulunut alle kaksi viikkoa
• laboratorio yhdistää neljännesten näytteet
Menetelmä:
Vasta-ainetutkimus ELISA tai qPCR omassa laboratoriossa.
Tulkinta:
• ELISA: Tulos alle 37 % tulkitaan negatiiviseksi.
• PCR: pos./neg.
Lähteet:
Mycoplasma bovis Infections in Cattle. American College of Vete- rinary Internal Medicine Consensus Statements; J Vet Intern Med 2011;25:772–783
mlhttp://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/ elainten+terveys+ja+elaintaudit/elaintaudit/naudat+ja+biisonit/ mycoplasma+bovis
http://www.ett.fi/sisalto/mycoplasma-bovis
Movet Laboratoriokäsikirja | 99