Page 8 - VIRTAA AJASSA NO 1 2022
P. 8
8 virtaaajassa.fi 5.1.2022 n:o 1
Tanssi on parasta liikuntaa
ari vuotta sitten harvemmin tansseja jär-
Maailman Terve- jestävä paikka pitävät yllä
Pysjärjestö WHO Virtaa Ajassa - lehden il-
julkaisi hyvinvointitutki- mestymisalueen tanssipe-
muksen, jossa tanssiminen rinnettä.
aivan erityisesti huomioi- Milloin tanssikansa pää-
tiin. Myös Helsingin Yli- see taas lavoille pyörähte-
opiston aivotutkija Minna lemään?
Huotilainen on todennut Mantun tansseista Ilpo
tanssin olevan superla- Siimes kertoo, että heti
ji. Tanssia on monenlaista, aloitetaan, kun avi antaa
mutta meille suomalaisil-
le perinteinen paritanssi taas luvan. “Koronapasseja
antaa monipuolisesti ter- tarkastetaan ja toivotaan,
veyttä niin mielelle kuin että kaikki hoitavat roko-
keholle. Tangon, humpan, tuksensa ajallaan.”
lattareiden ym. kokonais- Kaksi ja kolme rokotetta
valtainen tehokkuus piilee ottaneita Ilpo kehottaa tu-
liikunnan ohella paritanssin lemaan rohkeasti tanssei-
antamassa mahdollisuu- hin, sillä siellä ovat kaikki
dessa kohdata toinen ihmi- rokotettuja. “Tanssipaikat
nen. Kosketus on tärkeää ovat varmasti turvallisem-
mielenterveydelle. Elävän pia kuin markettien alen-
musiikin tahdissa tanssimi- nusmyynnit ja kassajonot.”
nen tuottaa mielihyvää ja “Meidän tansseissa ei
tarjoaa myös kulttuuriko- Lempäälässä, eikä kesällä
kemuksia. Toivolassa Ylöjärvellä ole
Korona ja rajoitukset altistumisia tapahtunut.
ovat haitanneet tämän Olemme pitäneet tarkasti
superlajin harrastamista huolta terveysturvallisuu-
tai ainakin vähentäneet desta ja lopetamme heti
mahdollisuuksia tanssia kun tapaukset alkavat li-
olohuoneen lattiaa suu-
remmilla parketeilla. Moni sääntyä ja aloitamme taas,
tanssi-ihminen onkin sur- kun virus hellittää otet-
rut tanssin puutteen hei- taan. “
kentäneen osaltaan terve- Siimes on sitä mieltä,
yttä ja hyvinvointia. “Vaikka että Kelan pitäisi korva-
lenkillä ja hiihtämässä on ta osa tanssilipuista, sillä
käyty, niin ei se säännöllis- tanssi vaikuttaa suoraan
tä tansseissa käyntiä voi- kansanterveyteen.
ta”, kertoi tuttu pariskunta “Pidetään niin työikäiset
metsäpolulla. “Mahtaako- istumatyötä tekevät sekä
han sitä enää kroppa taipua ikäihmiset kunnossa, se
tangoon, jos tämä pande- Tanssiorkesterit koostuvat nykyisin ammattinsa osaavista muusikoista. Kuvassa Sami Rosholm & Casanova. säästää sairaanhoidossa ja
mia ei pian hellitä”, murehti pitää yhteiskunnan pyörät
toinen tanssimalla terveyt- 3. Jalka-, selkä- ja vatsa- sillä edellä mainitut tanssin Joka vuosi kuitenkin myös keski-ikäiset aloittelijat pyörimässä. “
tään ylläpitänyt. lihakset vahvistuvat. terveysvaikutukset piden- nuoremmat ikäluokat löy- ovat suomalaisen hienon Tässä hyvä vinkki tuleville
WHO:n tutkimukses- 4. Lavatanssi tuo tuhan- tävät ikää ja siten myös tävät paritanssin ilon. Jot- tanssilavakulttuurin jat- hyvinvointialueiden päät-
sa kiinnitettiin erityisesti sia askelia lisää päivääsi. aktiivisia tanssivuosia. Ei kut innostuvat niin, että kumisen ehto. täjille.
huomio tanssin terveys- 5. Reipas tanssiminen ole tavatonta, että parke- opiskelevat jatkuvasti uut- Lempäälän Manttaalita-
vaikutuksiin ikääntyvien karistaa kiloja. tilla pyörivät yli 80- ja jopa ta, ja taitavia tanssijoita lo, Nurmen lava ja Akaan R-T Lahtinen
kohdalla. Esimerkiksi on 6. Tanssi ja tanssimusiikki 90-vuotiaat tervaskannot. on ilo katsella. Nuoret ja Metsälinna sekä jokunen
selvitetty, että tanssiminen lisäävät mielihyvää.
hidastaa ja voi jopa pysäyt- 7. Tanssi tuo iloa, koske-
tää alkaneen dementian, tusta ja läheisyyttä.
sillä se vaikuttaa aivojen
toimintaan. Pirkanmaalla
Lähde lavoille ja jos haluat käydään aktiivisesti
lisäoppia, osallistu tanssi- tansseissa
kursseille! Tanssiaskelien
opettelu ja opitun harjoit- Maakunnassamme on lu-
telu parantavat muistia ja kuisia kesälavoja ja talvel-
lisäävät keskittymiskykyä. la toimivia tanssipaikkoja.
Tanssin hyviä vaikutuksia Täällä on myös aktiivisia
1. Pitää yllä sydämen, ai- seuroja, joissa järjestetään
vojen, luuston ja nivelten ryhmätunteja eri tanssila-
terveyttä. jeista. Yleinen käsitys on,
2. Reaktio- ja tasapai- että tanssiväki on keski-
nokyky sekä ryhti parane- ikäistä tai sitäkin vanhem-
vat. paa. Tämä pitää paikkansa,