Page 33 - MARRASKUU 2021
P. 33
Kailajärvi löytyy Tampereen parhaiden
luettelosta vuosina 1962, 1971 ja 1979.
Hän kävi neljät olympiakisat 1964-76.
Ensimmäisenä naisena Tampereen
parhaaksi valittu Tampereen Pyrinnön
hiihtäjä Hilkka Riihivuori saavutti viisi
Suomen mestaruutta, olympiahope-
aa ja kaksi MM hopeaa. Lamminpään
maastoista tuli Jurvan tytölle unel-
mien täyttymys. Alussa hän sai op-
paakseen tuon ajan latujen vipeltäjän
Kalevi Laurilan. Riihivuori totesi ladut
jättäessään 1982, että naiselle lopetta-
minen on helpompaa. Näin vaikka me-
nestystä olisi vielä ollut odottamassa
jatkossakin.
Jääkiekon suhteen urheilutoimitta-
jat ovat olleet tasapuolisia Ilveksen Kaiharin kiertopalkinto-antiikkimalja Globenin 1995 MM-jääkiekkomestaruu-
ja Tapparan kiekkomiesten kesken. den jälkeen Timo Jutilan, Pekka Terhon, Timo Toivosen ja Hannu Routamaan
Vuosi 1995 oli Tapparan Timo Jutilalle käsissä. Koko Suomi meni sekaisin, kun Jutin kipparoima ja Raipen tähdittämä
ikimuistoinen: maailmanmestaruus, joukkue peittosi MM-finaalissa isäntämaa Ruotsin.
valinta kisojen tähdistöön ja toinen va- reen parhaan tittelin on saavuttanut
linta Tampereen parhaaksi urheilijaksi. myös Tampereen tennisseuran Veli Ilves Ball Room 1996
Tampereen parhaana Juti palkittiin Paloheimo 1990-1991. Parhaimmillaan Vuonna 1996 Kaiharin säätiö ja sil-
1994-1996.Hiljainen nasevan huumo- Paloheimo takoi itsensä ATP-listalla si- loinen Merita Pankki järjestivät Hotel
rin taitaja Ilveksen Raimo Helminen jalle 48. Mieleen on jäänyt Australian Ilveksen Ball Roomissa juhlatilaisuu-
valittiin samoin kolmasti Tampereen den kaikille siihen mennessä Tampe-
parhaaksi urheilijaksi 1998-2000. avoimet 1990, joissa sinnikäs taisteli- reen parhaiksi valituille urheilijoille.
Vuonna 2009 Ilves-ikoni Helminen va- ja eteni ensimmäisenä suomalaisena Väkeä oli paikalla salin täydeltä joko
littiin myös Kaiharin säätiön hallituk- kaksinpelissä neljännelle kierrokselle. itse henkilökohtaisesti tai edustajan-
sen jäseneksi. Tuplavalintaan Tampereen ykköseksi sa välityksellä. Kutsuvieraina olivat
Kolme seuraa on samoin valittu kol- on yltänyt myös Tampereen Tapparan kaikki Tampereen parhaiksi valitut,
masti paikkakunnan korkeimmalle po- taitoluistelija Kiira Korpi. Korpi on lajin Kaiharin säätiön, Kaiharin suvun sekä
diumille. Tähän ovat yltäneet Tampere viisinkertainen Suomen mestari ja kol- eri urheiluseurojen edustajat. Kaikki
Unitedin jalkapallojoukkue, Pyrinnön minkertainen EM-mitalisti. eivät paikalle päässeet. Esimerkiksi
koripallojoukkue ja Tapparan jääkiek- Alkuvuosikymmenten palkitsemiset 1965 Tampereen ykköseksi valitun ja
kojoukkue. olivat pääsääntöisesti ”herrojen hei- seuraavana vuonna menehtyneen, Il-
Tampereen ensimmäinen 1960 ykkö- niä”. Vasta viimeisen kymmenen vuo- veksen jääkiekkoilija Jarmo Wasaman
nen Jouni Kailajärvi sai myös toisen ker- den aikana naiset olivat palkittujen muistomitalin nouti hänen äitinsä.
ran Tampereen parhaan tittelin 1969. enemmistönä. Tästä hyvänä esimerk- Wasama ehti pelata kolmet MM-kisat
Saman aikakauden hiihtomestari TP- kinä vuoden 2020 Tampereen kärki- ja 74 maaottelua.
U:n ylikonstaapeli Kalevi Laurila palkit- nainen, TaTU Tampereen uimari Ida Säätiön puheenjohtaja Timo Toivo-
tiin 1964 ja 1970. Kaksi kertaa Tampe- Hulkko. nen toivotti vieraat tervetulleiksi ja
jakoi säätiön varapuheenjohtaja Jar-
mo Kaiharin sekä Tampereen urheilu-
toimittajien kerhon puheenjohtaja Esa
Maarasen kanssa kaikille 1960 jälkeen
Tampereen parhaiksi valituille Kaiha-
rin säätiön hopeiset muistomitalit.
Muistomitalien lahjoituksen oli tätä
tilaisuutta varten tehnyt säätiön vara-
puheenjohtaja Jarmo Kaihari ja sama
käytäntö on jatkunut myös siitä eteen-
päin näihin päiviin asti. Tilaisuuden
juhlapuheen piti säätiön aikaisempi
puheenjohtaja Pekka Terho muistellen
elävästi edellisten vuosikymmenten
valintoja ja palkitsemisia.
Koskaan aikaisemmin Tampereen
parhaiksi valitut urheilijat eivät olleet
Vuoden 1992 kärkinainen squashmestari Tuula Myllyniemi hakemassa omaa samanaikaisesti koolla vain heitä var-
mitaliaan Ilves Ball Roomin tilaisuudessa. ten järjestetyssä näin juhlavassa tilai
33