Page 34 - MARRASKUU 2021
P. 34
suudessa. Tilaisuuden vetovoimasta si Tampereen parhaan 10.000 markan, aikana. Toivosen puheenjohtajakausi
kertoo sekin, että Ilveksen maalivah- toiseksi parhaaksi valitun 7.000 mar- kestikin viisitoista vuotta 1996-2011.
tilegenda, 1966 Tampereen parhaaksi kan ja kolmanneksi parhaaksi valitun Toivosta seurasi puheenjohtajana
valittu Juhani Lahtinen, saapui kutsun 3.000 markan stipendillä. TSOP:in Hannu Routamaa 2011-2020.
saatuaan paikalle asuinpaikastaan Es- Kauppaneuvos Kalle Kaiharin tuki- Samalla yhteistyöpankkikin oli vaih-
panjan Marbellasta. Lahtinen oli pe- säätiön puheenjohtajina ovat sääti- tunut osuuspankiksi. Pankijohtajat
lannut 1950-1960 luvuilla kahdeksat ön perustajan jälkeen toimineetkin puheenjohtajina jäivät historiaan kun
MM-kisat. pankkimiehet. Kauppaneuvos Kaihari vuonna 2020 puheenjohtajaksi valit-
Tampereen parhaaksi urheilijaksi va- toimi itse säätiön puheenjohtajana pe- tiin säätiön hallituksen keskuudesta
littu on joka vuosi saanut kiertopalkin- rustamisvuodesta vuoteen 1989 asti Raimo Helminen ja hänen varapu-
noksi säätiön perustajan kauppaneu- ja häntä seurasi Pekka Terho vuodet heenjohtajanaan jatkoi kauppaneuvos
vos Kalle Kaiharin 1960 lahjoittaman 1989-1995. Kalle Kaiharin pojanpoika Ray Kaihari.
arvokkaan hopeisen antiikkimaljan. Säätiön historiikissa Pekka Terho
Useimmissa palkitsemistilaisuuskuvis- kertoo ensi tapaamisestaan Kalle Kai- 2010-luvulla Tampereen parhaiden
sa nähdyn antiikkimaljan Kalle Kaihari harin kanssa: ”Kalle kertoi kuulleensa urheilijoiden palkitsemistilaisuudet
oli aikanaan hankkinut Puolasta. An- millainen urheilumies minä olen ja kun ovat siirtyneet pankin tiloista Hä-
tiikkimalja oli mukana myös Ball Roo- Tampereen säästöpankkikin on isompi meen Urheilugaalan yhteyteen. Val-
min kutsuvierastilaisuudessa. kuin Hämeen työväen säästöpankki, takunnallisen Suomen Urheilugaalan
hän halusi minut mukaan. Suhtauduin
Säätiö ja Pankki Kalleen kaikella kohteliaisuudella ja tapaan toteutetusta Hämeen Urhei-
lugaalasta on muodostunut näyttä-
urheilutoimittajien hän suhtautui minuun kuin vanhaan vä vuosittainen urheilun ja liikunnan
kumppanina kaveriin. Tottakai hän lähti siitä, että juhlatilaisuus, jossa Tampereen par-
minä teen niin kuin hän toivoo. Ei siinä haan urheilijan julkistamisella on oma
Palkitsemisten alusta lähtien urhei- ollut ristiriitoja. Pankilla oli omat int- paikkansa. Palkitsemisissa ovat yhä
lutoimittajilla on ollut vankat tukijat. ressinsä, TAPilla meni hyvin ja pankki edelleen mukana Kauppaneuvos Kalle
Kaiharin säätiö on jakanut kullekin maksoi mukisematta tilaisuuksien tar- Kaiharin tukisäätiö ja yhteistyöpankki
parhaaksi valitulle kiertopalkinnoksi joilut. Ei Kalle koskaan mitään kysynyt- omilla stipendeillään.
Kalle Kaiharin lahjoittaman antiikki- kään. Yhteistyö sujui hyvin.”
maljan ja Ball Roomin tilaisuudesta Lähteet:
lähtien Jarmo Kaiharin lahjoittaman TAPin jälkeen yhteistyöpankeiksi tu- Haastatelut: Harri Holli,
hopeisen muistomitalin. Keskeinen livat 1994 ensin Suomen Yhdyspankki, Esa Maaranen, Hannu Routamaa
kumppani on samoin alusta lähtien sitten Merita Pankki ja Nordea Pankki. Urho Salo: Kauppaneuvos Kalle
ollut aina säätiötä lähellä olevan pank- Säätiön puheenjohtaja Pekka Terho Kaiharin säätiö Tampere 2005
kilaitos, joka on tarjonnut tilansa ja pyysi SYP:n Timo Toivosta seuraajak- Aamulehti
tarjoilunsa urheilutoimittajien ja sää- seen. Kuvaan tuli uusi pankkikumppa- Wikipedia
tiön käyttöön. Esimerkiksi 1990-luvun ni mutta käytäntö urheilutoimittajien Valokuvat: Kaiharin säätiö
loppupuoliskolla Merita Pankki palkit- ja säätiön välillä jatkui kuten Terhonkin
Tampereen parhaat 1960-2020
1960 Jouni Kailajärvi 1976 Pertti Ukkola 1993 Annika Viilo 2010 Pyrintö
1961 Hannu Rantakari 1977 Pertti Ukkola 1994 Timo Jutila koripallojoukkue
1962 Jaakko Kailajärvi 1978 Hilkka Riihivuori 1995 Timo Jutila 2011 Pyrintö
1963 Pentti Eskola 1979 Pertti Ukkola 1996 Timo Jutila koripallojoukkue
1964 Kalevi Laurila 1980 Hilkka Riihivuori 1997 Marko Dahlberg 2012 Kiira Korpi
1965 Jarmo Wasama 1981 Pertti Ukkola 1998 Raimo Helminen 2013 Venla Niemi
1966 Juhani Lahtinen 1982 Hilkka Riihivuori 1999 Raimo Helminen 2014 Pyrintö
1967 Lasse Laine 1083 Ilves j 2000 Raimo Helminen koripallojoukkue
1968 Koo Vee alkapallojoukkue 2001 Tampere United 2015 Tappara
jääkiekkojoukkue 1984 Pekka Niemi 2002 Isku-Volley
1969 Jouni Kailajärvi 1985 Ari Hjelm 2003 Tappara jääkiekkojoukkue
1970 Kalevi Laurila 1986 Kari Ristanen jääkiekkojoukkue 2016 Patrik Laine
1971 Jaakko Kailajärvi 1987 Kari Ristanen 2004 Ville Nieminen 2017 Tappara
1972 Ilves 1988 Kari Ristanen 2005 Tommi Evilä jääkiekkojoukkue
jääkiekkojoukkue 1989 Kari Ristanen 2006 Tampere United 2018 Elina Gustafsson
1973 Timo Grönlund 1990 Veli Paloheimo 2007 Tampere United 2019 Kristian Kuusela
1974 Jaakko Kailajärvi 1991 Veli Paloheimo 2008 Tero Järvenpää 2020 Ida Hulkko
1975 Pekka Marjamäki 1992 Tuula Myllyniemi 2009 Kiira Korpi
34