Page 26 - TOUKOKUU 2020

KOIRANELÄMÄÄ

inua ei ole pitkään aikaan
ahdistanut niin perusteelli-
Msesti kuin tänä korona aika-
na. Muistutan kuulemma luonteeltani
ja olemukseltani enemmän bullterrie-
riä kuin rakastavaa aviomiestä. Pienet
silmäni ja suuri suuni tuovat kuulemma
mieleen maassamme suht harvinaisen
koirarodun.
Palaan ajatuksissani taaksepäin. Olin
juuri saanut lehtimieskortin taskuuni
ja suunnistin aluksi Pirkkahalliin kat-
somaan rotukoiranäyttelyä. Korttia
näyttämällä pääsinkin helposti sisään.
Tosin järjestysmies ei vilkaisutkaan
sitä vaan pärstääni. Yhdennäköisyys
oli ilmeinen bullterrierin kanssa.
Sisällä hallissa oli runsaasti rotukoi-
ria. Vielä enemmän niiden hoitajia. He
nakkelivat herkkupaloja suojateilleen
hyvän suorituksen päätteeksi. Kiin-
tymystä suojateihin osoitettiin myös
halauksin ja pään silityksin. Näin tut-
tujakin, koiraihmisiä. Tämä oli heidän
huippuhetkensä.
Sitten näin sen. Tuttu koira eräästä
TV-mainoksesta. Se oli oudon näköi-
nen pienine silmineen ja vahvoine leu-
koineen. Kuin olisi peiliin katsonut.
Kavereiden haukkuessa perääni
marssin ulos jäämättä odottamaan,
olisinko päässyt palkinnoille. nyt, kun tuollaisen nimityksen on saa- taa. Olin varma, että vanhana urheili-
Yhtenä karanteenipäivänä, kun ei nut. jana pärjäisin käyttämällä jalkoja ja jär-
taaskaan päässyt ulos, muistin käynti- Lähdin sateisena päivänä Kaupin ve- keä. Kuvittelin itseni koiraksi. Kyselin
ni koirien velodromilla. Oli huono sää, lodromille tutustumaan greyhound- lähtöpaikalla kilpakaverilta tärkeim-
todellinen koiran ilma. Mitähän pahaa kisoihin. Miltä tuntuisi olla vinttikoiran mät säännöt. Se haukkuikin ohjeet
ihmisen paras ystävä on muuten teh- nahoissa, kun lähtökomento pamah- korvaani.
Meidät tungettiin häkkeihin. “Älä
nyt hätäänny”, ajattelin. Kohta luukut
aukeavat. Kellot soi ja moottorisahan
meteliä muistuttava ääni kiihtyi.
Nyt tarkkana. Kohta säntäät vain rät-
tiä muistuttavan tekojäniksen perään.
Portti poksahtaa auki. Omistajat huu-
tavat ja kannustavat omia suojattejaan
koko 480 metrin matkan. Kierroksen
jälkeen kummalliset äännähdykset ja
valkoinen lakana vaativat sinua pysäh-
tymään. ”Tottele heti, mikäli haluat
koiranruokaa”, ajattelin. Kisa on ohi.
Voittoa ei herunut.
Päivät kuluvat ja karanteeni jatkuu.
Ruokahuolto toimii. Aurinko paistaa.
Mutta, mutta. Milloinkahan tämä koi-
ran elämä loppuu?
Pian ulkoilutetaan toisiamme.
hh

26