Page 10 - VIRTAA AJASSA NO 11 2022
P. 10
10 virtaaajassa.fi 2.11.2022 n:o 11
Vapaaehtoistyö - palvelemista ja
täynnä mahdollisuuksia
ääksmäen seura- litellut projektinsa hanka- Lähdettyäni sain mel-
kunta ja Valkea- luutta. Kerroin vasta nyt ko pian viestin: ”Ta-
kosken kaupunki kiitollisuuteni ja arvostuk- paamisemme oli meille
Sjärjestivät Tu- seni hänelle kauan sitten virkistävä ja ’pukkasi’ ko-
levaisuuden kirkko -kes- tehdystä työstä – muis- vasti eteenpäin.” Sain it-
kustelun 4.10. Haasteista tikuvani hyvästä ammat- sekin tapaamisesta paljon.
mainittiin mm. ikäihmis- timiehestä oli vahva. Työn Mielihyvä oli päällimmäi-
ten osuuden kasvu, seu- tulos on yhä ryhdikkäänä nen tunteeni.
rakuntien jäsenmäärän, paikallaan.
kirkollisten vihkimisten ja Mies opiskeli sitten me- Muita tapaamisia
kastetilaisuuksien vähe- tallimieheksi ja teki niitä Matkallani pyysin lou-
neminen. Myönteisenä töitä työuransa loppuun. naalle pariskunnan, jonka
asiana tuli esiin, että seu- Viuluja hänellä oli kaksi- elämästä minulla oli tieto-
rakunta on tavoitettavissa kin, musiikkimies kun oli, ja ja jo vuosikymmenten ta-
ja että se erottuu sano- pirtissä oli yhä höyläpenk- kaa. He vaikuttivat pärjää-
mineen. Vapaaehtoistyön ki puhdetöitä varten. Pirt- vän hyvin. Toki vaivoja oli
merkitys korostui – on- ti lämpeni koivuhaloilla ja tullut iän myötä. Ukrainan
han se elämistä ihmisten sähköllä. Näkeminen, kuu- tilanne otti leijonanosan
keskellä, heidän arkensa leminen ja liikkuminen on- keskusteluistamme. Se oli
kohtaamista ja voimautta- nistuivat apuvälineillä. Au- hyvä merkki siksikin, että
vaa lähimmäistyötä. tolla ajo sujui, muisti pelasi
Kävin Pohjanmaalla ja keskustelumme soljui kiinnostuksen kohteet
syys-lokakuun vaihteessa. vaivattomasti. Vierailusta olivat pysyneet avarina.
Tarkoitus oli tavata ihmi- jäi hyvä mieli. Oletan, että Oman minän ympärille ei
siä, joita en ollut nähnyt niin jäi tälle sympaattiselle ollut käperrytty.
vuosikymmeniin tai joi- ystävällekin. Huoli aikuisista lapsista
den tapaamiseen oli muu ei heilläkään ollut kadon-
syy. Halu tavata heitä ei Yli 85-vuotiaan joulujuhlaan lahja opetta- aikoinaan kotitilansa ”työ- hetta erityiseen iloon ja nut. Se on Luojan istutta-
jättänyt rauhaan. Nämä tapaaminen jalleni. Sattuma oli mielui- myyränä”. Aktiivisin vaihe tyytyväisyyteen. Hänellä ma tarve meissä. Tapaa-
ihmiset ovat olleet joskus Oli ilo tavata myös enti- nen. Iloitsin, kun näin, että osui hänellä saumaan, jol- oli. Ajattelin, että tuossa misesta jäi tyytyväinen
minulle hyvinkin tärkei- nen opettajani. Käynnistä lahja oli saajalleen mielui- loin Suomi koneellistui jos missä, on työn sanka- olo. Havaitsin taas, kuinka
tä. Heidän elämänkoke- sopiminen oli mutkaton. nen. vauhdilla. Tietotekniikka ei ri, joka vailla katkeruutta ihmisten temperamentit
mustensa viisaus oli vielä Ollessani kolmannella luo- Iloitsin tuon virkeän, juuri ehtinyt kunnolla hä- tyytyy pieniin iloihin ja säilyvät liki muuttumatto-
kuultavissa. Mielessä kävi kalla hän tuli hyvin nuo- vapaaehtoistyössä ja kir- nen työtehtäviinsä. kohtaa tyynesti vastoin- mina koko elämänkaaren
pelko, että yritänkö ta- rena ensimmäiseen virka- jojen lukijana aktiivisen Miehen työhistoria an- käymiset. ajan.
paamisia liian myöhään. paikkaansa. Muistan hyvin opettajan tapaamisesta. taa olettaa, että nivelet Alle 70-vuotiaan Jo aikaisemmin vierai-
Niin ei käynyt. Ymmärrän kouluni pihapiireineen, Tutustuin samalla hänen - selkä, lonkat ja polvet lin yksityisessä perheko-
taas maailmaa paremmin kylämiljöön, pätkän maan- mieheensä – ihmisiä koh- – olivat joutuneet kovil- tapaaminen dissa. Olosuhteet olivat
näiden ihmisten ajatusten tietä ja sitten pitkähkön taamaan tottunut opet- le. Erityisesti selän kunto Mies otti yhteyttä lehti- kodinomaiset. Pikku har-
ja kokemusten kautta. kärrytien kotiini. taja hänkin. Kun he pyy- oli pakottanut hänet var- kirjoitukseni perusteella. rastuksille ja luonnossa
Yli 90-vuotiaan Luulin, että opettajalleni sivät kylään uudelleen, haiseläkkeelle. Mies asuu Sen aihe oli hänelle tär- liikkumiselle olivat hyvät
jäi tunne, että jokin kuvio
edellytykset. Ihailin vetä-
naapurin
yksin,
mutta
keä. Hän halusi lisätietoja.
tapaaminen oli jäänyt mieleen hieman palapelistä löysi paikkansa ja ystävien apu kuulos- jien luontevaa suhdetta
häiriköivä oppilas. Tällais- Noin vuoden viestittelyn
Kävin tapaamassa raken- ta hän ei muistanut. Hän elämäni taulussa. ti riittävältä. Lääkkeitäkin jälkeen sovimme tapaa- asukkaisiinsa, joiden asu-
nusmiestä, jonka muistin kysyi, että mitä minä sit- Alle 80-vuotiaan hänellä oli. Miehen voin- misesta. Lokakuussa se minen tässä perhekodissa
noin 65 vuoden takaa. ten tein. Aika oli kullan- tapaaminen ti vaikutti kohtalaiselta. toteutui. perustui toimeksianto-
Hän asui yksin ja sai apua nut muistot. Kerjäsin kai Aistit toimivat. Hän auttoi Hän oli julkisessa teh- suhteeseen. Asukkaat ei-
syrjäiseen taloonsa. Muis- huomiota toiminnallani, Mies oli tehnyt pitkän minua silloin, kun olin va- tävässä, kunnes eräänä vät odottaneet kävijöiltä
tin hänet ajalta, jolloin hän sillä pidin opettajastani. työuran maatalouden raton. Se tuki - oikeaan päivänä töihin lähtö ei on- huippuesityksiä, vaan py-
korjasi syntymäkotini kar- Hän antoi palautetta, joka työtehtävissä. Ruumiillista aikaan - ei unohdu. nistunutkaan. Syy löytyi sähtymistä juttelemaan
jasuojan ja rakensi siihen on kantanut näihin päiviin työtä hän oli tehnyt myös Juttelimme aikamme il- aivoista. Onneksi vaimo arjen asioista. Yhdessä
lisäosan. Ymmärsin silloin, asti. Sain kerran arvon- uittotöissä, puutavaran miöistä. Monellekaan ei oli kotona, auttoi silloin ja laulaminen sujui. Kiinnos-
ehkä jo koululaisena, että nassa lapun, jonka mukaan lastauksessa Lapissa, ren- ehkä heti tule mieleen, auttaa yhä häntä kaikessa. tava runokin löytyi lau-
hän osasi asiansa eikä va- minun tuli ostaa koulun kinä maatiloilla ja vapaa- että tällä miehellä olisi ai- Työt ja harrastukset lop- suttavaksi. Asukkaiden
puivat, autolla ajaminen ei tyytyväinen mieli puhut-
onnistu, mieluisat puhde- teli ja antoi taas kerran
työt mökillä ja metsässä ajattelemista kiireisen
päättyivät. Äkkipysäytys tuntuisessa elämässä.
järkytti. Tässä vaiheessa Kuinka ihmisten palvele-
tuntui toivo sammuneen minen onkaan mahdolli-
edes jonkinlaisen työkun- suuksia täynnä!
non palaamisesta. Kapina- Edellä todettua tiivis-
mieli oli vallannut hetkit- täen lainaan professori
täin alaa. Hans Roslingia – Faktojen
Myötäelin, kuuntelin ja maailman (2018) menes-
kerroin heille liki saman- tysteoksen kirjoittajaa:
laisista tapauksista. Ai- ”Melkein kaiken, minkä
heesta puhuimme paljon, olen oppinut elämästä,
mutta palasimme myös olen oppinut viettämällä
raastavaan ihmissuhde- aikaa maailman eri kol-
ongelmaan, josta hänen kissa, kaikkien tulotasojen
läheisensä oli kärsinyt pit- ihmisten parissa ja kes-
kään. Näkemyksemme ti- kustelemalla maailmasta
lanteesta olivat liki samat. heidän kanssaan.”
Pidin esillä uskon, toivon
ja rakkauden näköaloja. Esko Korkeakoski
Tukimahdollisuuteni tun- opettaja, dosentti
tuivat kuitenkin varsin vä- Valkeakoski
häisiltä.