Page 2 - VIRTAA AJASSA NO 11 2022
P. 2
2 virtaaajassa.fi 2.11.2022 n:o 11
Pääkirjoitus
Marraskuun alusta
onnelliseen loppuun
Kirjoitin tarinaa, johon piti tulla onnellinen
loppu. Se pisti miettimään onnea ja loppua noin
yleensä. Sen pituinen se. Näihin sanoihin lop-
puu perinteinen satu. Onko tarinassa onnellinen
loppu vai olisiko onnen mittana janan sijasta
suora, joka päättyy äärettömään. Ikuisuuteen.
Parhaan koulukaverini kanssa kirjoitimme toi-
sillemme kirjeitä ja pieniä parin lauseen lap-
puja. Niiden allekirjoituksena ennen nimeä oli
lyhennys ik.yst. Totta, tuo kekseliäs ja vähän
salaperäinen nuori nainen on yhä minulle ikui- Tyhjää täynnä
nen ystävä, sillä jo vuosia sitten hän siirtyi tästä
ajasta ikuisuuteen. Meidän ystävyydellemme
tuli onnellinen loppu, sillä emme koskaan rii-
delleet. Muistan häntä edelleen lämmöllä ja kai- äitetään, että tä ole koolla täysistun- asiasta tyhjentävän se- Eläkkeelle jäänyttä voi-
puulla. Pyhäinpäivänä sytytän kynttilän hänel- pessimisti ajatte- nossaan täysilukuisesti. lostuksen, se voi olla täy- daan kutsua täysin palvel-
le. Vaan oliko se sittenkään onnellinen loppu, Vlee astian olevan Edustajat ovat saaneet dentävä tieto jollekul- leeksi eli emeritukseksi tai
kun toinen lähti aivan liian varhain ja toinen jäi puoliksi tyhjä, kun taas äänestäjiltä valtakirjan, le toiselle. Tapahtuu siis emeritaksi. Se on elämän-
tänne muistelemaan. optimisti ajattelee sen joten he ovat täysivaltai- jonkinlainen täyskäännös vaihe, jossa voi yleensä
olevan puoliksi täynnä. sia ja täysi-ikäisiä Suomen melkeinpä täysautomaat- itse päättää, jatkaako elä-
Sadut alkavat usein sanoilla “olipa kerran”. Kun optimistisina nuoru- kansaa edustamaan. Se, tisesti. Sama tapahtuu määnsä täysillä kierroksilla
Ilman olemista, olipa se kerran, kaksi tai use- kaisina koetimme saada kuinka täysikasvuisia he silloin, kun huomaa tyh- vai rauhallisemmin. Olipa
ammin tarinoita ei syntyisi. Jokaisen kerran, kalaa Sääksmäen Pappi- ovat henkisesti, tuntuu jän höpinän olevan täyttä valinta kumpi tahansa, se
kun tarina alkaa, se myös päättyy lyhyeen, pöy- lanlahdelta, päädyimme riippuvan käsiteltävän asi- soopaa. päättyy siihen, kun pot-
tälaatikkoon tai viimeistään ikuisuuteen. Ikuis- joskus katiskan nostossa an luonteesta. Kun jonkun sanotaan kaisee tyhjää. Viimeistään
ta onnea tuskin mikään tarina sisältää, mutta lopputulokseen: ”Tyhjää Täydelle kupille on kak- olevan itseään täynnä, siinä vaiheessa lakkaa käy-
hyvä, että edes rahtusen verran. “ Onni suosii täynnä ja pimeää puolil- sikin eri vastakohtaa: tyh- voidaan ihmetellä, eivätkö mästä täysillä.
vain onnen etsijää”, todetaan laulussa. Onko se laan.” Silti emme tauon- jä ja vajaa. Oikein vajaa kaikki ole? Onko toisissa
neet yrittämästä kalojen on täysin tyhjä. Erona on enemmän tyhjää tilaa kuin
onnea, jos sitä joutuu etsimään? Eikö onni tule pyytämistä, vaikka mie- myös se, että täydestä toisissa? Onko itseään
yllättäen? Silloin kun onnistaa arpajaisissa, tai leen saattoi hiipiä ajatus: on hyvä nyhjäistä mutta täynnä oleva jonkinlainen
onnistuu jossain tehtävässä. Kaverilla synttärit, ”Tyhjän saa pyytämättä- tyhjästä paha. Täysmaidon luomakunnan täysosuma,
pohdin toivotanko onnea vai kerronko onnittelu- kin.” vastakohta ei ole tyhjä täydellisin yksilö? Noihin
ni? Minkä ikäistä voi onnitella ikääntymisestä? Täysi ja tyhjä ovat mo- maito, mutta käsi voi olla mieltä askarruttaviin ky-
Uudesta opiskelupaikasta, työstä tai asunnosta nikäyttöisiä sanoja ja niillä tyhjä tai täysi. Niinkuin symyksiin tuskin koskaan
kelpaa onnitella ja toivottaa onnea jatkossa. on monia eri merkityksiä. pää ja mahakin. Vatsansa saadaan täyttä selvyyttä.
Entä avioliittoon vihittyjen onnentoivotukset? Kun eduskunnan sano- täyttäneellä on täysipai- Sanonnan mukaan tyh-
Tahdon lisäksi onneakin tarvitaan, jos aiotaan taan kokoontuvan täysis- noinen olo, mutta sellai- jän naurajasta ei tule
rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä siihen asti tuntoon, ei sali ole vält- nen voi olla hetken myös miestä, vaikka räkänokas-
tämättä ollenkaan täysi. vatsansa tyhjentäneellä. ta tulisikin. Toisen sanon-
kunnes kuolema erottaa. Harvemmin kuitenkin On paljon tyhjiä tuoleja, Tyhjennyksen jälkeen voi nan mukaan on niin, että
onnitellaan eroon päätyneitä, vaikka päätös tyhjänpäiväistä puhet- kokea eräänlaista täyt- kun täyteen tulee, niin Matti Koiranen,
saattaakin olla paras mahdollinen. ta sekä tyhjäntoimitta- tymystä ilman tyhjyyden vajaa lakkaa. Kuinkahan Emeritusprofessori
Mielestäni on itse asiassa tärkeämpää tavoitel- jia laatimassa lehtijuttuja. tunnetta. usein vaja pitää lakata, Kuva: Tarja Vänskä-
la iloa onnen sijasta. Onni on usein jotain, mikä Eduskunta ei välttämät- Jos joutuu antamaan että niin tapahtuu? Kauhanen
on edessäpäin, hiukan jopa tavoittamattomissa.
Onnesta unelmoidaan ja sitä tavoitellaan. Kun
onni sitten saavutetaan, rimaa nostetaan ja STOP KIRKKOKIISTALLE
kurkotetaan jotain lisää tai jopa kuuta taivaalta.
Ilo sen sijaan on tässä hetkessä. Sen löytäminen JA YHDESSÄ ETEENPÄIN!
aiheuttaa vähemmän stressiä ja useimmiten se
myös jaetaan. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo,
sanotaan sananlaskussa.
Seurakuntaamme ei kehitetä
Sytytin viime pyhänä kirkossa kynttilöitä. Sillä
kertaa vain kastetuille ja kuolleille. Jälkimmäi- hajottamalla ja hallitsemalla
siä oli moninkertaisesti enemmän. Pappi tote- vaan yhdessä rakentaen ja
si, että kaikki vanhemmat eivät halua kastetun samaan hiileen puhaltaen.
nimen kertomista koko seurakunnalle. Heitä
arveluttavat mm. mahdolliset väärinkäytökset.
Ehdotin, että jos ilmoitettaisiin jatkossa vain
pienokaisten etunimet. Uuden elämän siunaa- RIIKKA-LEENA
minen ei ole sukunimestä kiinni. Poisnukkunei-
den nimiä ja ikiä kuunnellessani, totesin jälleen EEROLA-NIEMINEN
kerran, että kuolleet ovat aina vain iäkkäämpiä.
Satavuotinen elämä ei ole enää harvinaisuus. filosofian maisteri
Sen pituinen se on. Ja sopinee hyvin onnellisek-
si lopuksi tällekin tarinalle. 59
Iloa myös marraskuuhun!
Raisa-Tiina Lahtinen Evankeliumi Elämään -ryhmän ehdokas #59
päätoimittaja Valkeakoski