Page 2 - VIRTAA AJASSA NO 11 2018
P. 2
2 virtaaajassa.fi 7.11.2018 n:o 11
Päätoimittajan JOS OLISI VAIN
kynästä
SATA IHMISTÄ...
Teppo Välimäki
PIZZA-TAXI TAKAA Moitiin vuonna halaista ja kahdeksan jota- ta päiväansio jää alle 1.90
vä-
aapallon
mia, 16 ilman uskontoa, 15 on jo rakennettu.
Ihmisistä 11:lla sadas-
hindua, seitsemän budd-
kiluvun arvi-
JOUSTAVAN 2017 olevan noin 7600 kin muuta uskonsuuntaa. US dollarin eli 1.64 euron.
Vaikka englanti varmaan-
miljoonaa ihmistä. Määrä
Samoin 11 on aliravittuja.
saattaa tuntua suurelta. kin on maapallon puhu-
Peruskoulun ensimmäi-
Saimaan pinta-ala on 4400 tuin ja yleisin kieli, se ei sen asteen suorittaneita
PALVELUN miljoonaa neliömetriä. Jos ole suurin ensimmäinen miehistä on 78 ja naisista
kaikki maapallon ihmiset kieli. 12:lle ensimmäinen 76, toisen asteen koulutus
laitettaisiin Saimaan jäälle kieli olisi kiina, kuudelle on 66:lla miehistä ja 63:lla
siten, että samalla neliö- espanja, viidelle englanti, naisista. Ylempiä tutkin-
metrillä olisi kaksi ihmis- neljälle hindi ja kolmelle toja on noin seitsemällä
oitto – täytteeksi tonnikala, kinkku, täjät ovat maksaneet uudistuksesta kal- tä, ei koko järven pinta tu- arabia. Vasta näiden jäl- sadasta.
ananas, pepperoni. 30 minuuttia ja leimman hinnan. lisi vielä katetuksi. Siihen, keen tulevat esimerkiksi Kaikkiin edellä kerrottui-
Spizzasi on ovella. Ottakaa nyt ihmiset selvää asioista ja mitä he siellä tekisivät ja portugali, venäjä ja japani. hin tilastotietoihin on läh-
Näin toimii suoraan tilattava tuote, toisin niiden taustoista, kun isoja asioita olette kestäisikö jää, en ota kan- 60 sadasta puhuisi ensim- teenä käytetty internetiä.
kuin sotekyyti! päässeet päättämään – meidän äänil- taa. mäisenä kielenään jotakin Ne on pyritty poimimaan
Siis mihin tarvitaan välitysyhtiö? Pahim- lämme. Millainen maailma olisi, ihan muuta kuin näitä ylei- sellaisista eri alojen tie-
millaan sekoittamaan koko baletti. Kaupungin ykkösmies taas oli sitä miel- jos meitä olisi vain sata ih- simpiä. tolähteistä, joita voi pitää
Ystäväni IMMU, entinen liigakiekkoilija ja tä, ettei ”taxaria” huvita ajaa. Hän oli mistä? Maapallon ihmisiä Ihmisistä luku- ja kirjoi- luotettavina. Valtaosa
liigavalmentaja heräsi rankan saunaillan juurikin Tuomen kuljetuspäällikön kans- on tilastoitu monin eri ta- tustaitoisia olisi 86 siten, luvuista kuvaa tilannetta
jälkeen Länsi-Tampereelta pikkutunneille sa ihan samoilla linjoilla, mutta valitetta- voin, joten tilastoja yhdis- että naisten keskuudessa vuonna 2016, kun maa-
juhlittuaan. Rahaa ei ollut taskussa ”latin van väärässä. telemällä syntyy kiinnosta- luku- ja kirjoitustaidotto- pallon väkiluku oli noin 7,5
latia” ja nokkela pelimies keksi keinonsa Arki-illat ja yöt eivät tuo leipää pöy- via vastauksia. muus on noin kahdeksan miljardia.
päästä kotiin, Hakametsän ”residenssiin- tään, ei ainakaan Valkeakoskella, eikä Sadan ihmisen maail- prosenttiyksikköä yleisem-
sä.” taksitoiminnalla. massa olisi 50 miestä ja pää kuin miehillä.
Ystävättären hän houkutteli ottamaan Mennäänpä asian Tyveen! 50 naista. Heistä 25 olisi Asumisoloista tiedetään,
kanssaan Pizzan ja se tilattiin ystävättären Lain uudistuksella ei ole mitään teke- ikähaarukassa 0-14, 66 oli- että 78:lla olisi seinät ja
puhelimella. Pian noin 30 minuutin odot- mistä Sotekyytisekoilun kanssa ja uusia si ikähaarukassa 15-64, ja katto ympärillään tuulta ja
telun jälkeen Pizza Taxi seisoi pihassa. Ovi- yrittäjiä ei tule markkinoille, kun kysyntä vain yhdeksän olisi 65-vuo- sadetta vastaan, mutta 22
kello soi ja tummahipiäinen mies tarjosi ei ole tarjontaa suurempi! Tämän tietää tiaita tai vanhempia. Suo- olisi vailla edes tällaista
herkullisen kuumalle tuoksuvaa laatikkoa rekkamies jo peruutuspeiliinkin katsoes- men väestöjakauma on suojaa. 91:lla olisi käytös-
Immun käsiin. Ystävätär lupasi maksaa piz- saan. ikärakenteen osalta hyvin sään puhdasta tai puh-
zan ja ei aikaakaan, kun Immu livahti ulos Eikä muissa kunnissa ole soteajot kun- toisenlainen, kuten tie- distettua vettä. 54 asuisi
Pizza-auton repsikan paikalle ja pyysi kyy- nossa. Vierailin toissaviikolla Tampereen dämme. kaupungissa ja 46 maaseu-
tiä keskustan suuntaan, mistä pizzatilaus kaupungin tilaisuudessa, jossa ongelmat Maantieteellisesti 60 dulla. Sähköä voisi hyö-
oli tullut. olivat pääaiheena. heistä olisi Aasiasta, 14 dyntää 82. Vain 68:lla olisi
Pelimies oli pian kotonaan. Valkeakosken taksi pyrki syksyllä 2017 olisi Afrikasta, kymmenen käytössään rakennettuja
Olisiko Valkeakosken kaupungin kulje- neuvottelemaan asiasta sosiaali- ja ter- Euroopasta, yhdeksän La- saniteettitiloja.
tusongelmiin apu tästä esimerkistä - Vai veyslautakunnan kanssa, koska taksiyrit- tinalaisesta Amerikasta ja Puhelinta käyttäisi 65,
huudetaanko Posti pelastamaan? Tava- täjillä oli ehdotus ja tietoa Tuomen heikos- Karibialta, ja vain viisi olisi internetiä aktiivisesti 47. Matti Koiranen,
ra- ja henkilökuljetusta saa myös yhdistää ta toteutumasta. Lautakunnan Pj. ei edes Pohjois-Amerikasta. Huomattavaa on, että 95 Emeritusprofessori
nykyisellään ja tavarankuljetusohjelmaksi vaivautunut vastaamaan taksin edusta- Uskonnollinen jakauma eläisi sellaisella alueella, KUVA: Tarja Vänskä-
Tuomi Logistiikan käyttämä ”softa” onkin jille. Taksimiesten tietotoimistossa kiersi olisi 31 kristittyä, 23 musli- jonne radiopuhelinverkko Kauhanen
tehty! huhu, jonka mukaan lehmäkauppoja on
Olen seurannut läheltä keskustelua so-
tekyytien ympärillä ja kun Valkeakosken tehty Tuomi Logistiikka Oy toimesta.
Eräs kaupunginvaltuutettu, joka on tak-
kaupunginvaltuusto viime kuun alkupuo-
lella ryhtyi asiaa käsittelemään, oli pu- siasioista hyvin perillä, halusi sanakirjan
heenvuorot enemmän kuin huvittavaa lu- suurelle osalle päättäjiä. Ei nyt mennä
ettavaa aiheesta – lähinnä asian vierestä. ihan niin syvälle, mutta on syytä tietää,
Kaikki on mennyt pieleen, mutta suuri osa että sote- ja vammaispalveluajot pohjau-
asiakkaista eivät ole menneet sinne, mihin tuvat lakiin, jonka mukaan kaupungeilla
heidän olisi ollut tarkoitus päästä, varsin- ja kunnilla on velvollisuus järjestää kulje-
kaan kohtuullisissa viiveajoissa. tukset. Näistä on myös määrätty miten,
Tästä ei siis kannata enää jauhaa, vaan mutta ei siten, kun ne nyt on järjestetty.
ottaa rajut keinot käyttöön. Päätös lopet- Kyydityksillä on päivittäisten asioiden hoi-
taa Kanta-Hämeen aluetaksin sopimus ja tamisen ja harrastus mahdollisuuksien
keskittää sotetilaukset Tuomilogistiikalle kaltainen luonne.
on askel parempaan, koska nyt välitystä Kela – kyyditys on taas valtakunnallinen
suorittaa yksi ja sama. Se ei silti takaa, että ja eduskunnan säätämä järjestelmä, jo-
homma toimii? hon kuuluu kaikki sosiaalihuollon piiriin
Joulukuun alussa alkaa Tuomilogistii- kuuluvat henkilöt. Ajot kohdistetaan kul- Hyvää Isänpäivää!
kan kokonaisvaltainen välittäminen, jo- jettamaan asiakkaat terveydenhuollon ja
ten nähtäväksi jää kuinka, taksiauto ”ko- sairaanhoidon piiriin.
hille” sattuu ja mikä on viiveaika. Tietomme Tuomen henkilökuljetuksis-
Valtaosa nyt ”kapulaan” tulevista tilauk- ta toteutettavan järjestelmän ongelmat
sista ovat 3-10 minuutin siirtoja naapuri- olivat tiedossa jo syksyllä 2017. Taustoja
kunnissamme tai kauempana. lisäksi toimituksellemme selvitti Suuren
Kaupunginvaltuuston kokouksessa suomalaisen halpayhtiön luoja ja uuden
”rekkamies” toivotti uudet taksiyrittäjät taksijärjestelmän isä.
tervetulleeksi kaupunkiin. Ensi kuussa sitten juttua siitä, pitääkö
Valokuvaaja pisti lain uudistuksen sama palkka maksaa, vaikka on paljon
piikkiin, sossut piti järjestelmää jo hiou- huonompi työhenkilö?
tuneeksi, koska Kanta-Hämeen päällek- Urheilumaailmassa ja pelaajasopimuk-
käisjärjestelmä on auttanut tilannetta ja sissa asia kulkee kohtuudella oikeissa ar-
enemmistö Terveys- ja sosiaalilautakun- gumenteissa.
nassa on samaa puoluetta. Nyt ollaan Myös sopimuskäytännöt ovat joustavia!
harjoiteltu jo neljä kuukautta ja taksiyrit- Tästä lisää joulunumerossa.