Page 6 - VIRTAA AJASSA NO 11 2018
P. 6

6                                                                    virtaaajassa.fi                                      7.11.2018 n:o 11

             Hyvinvointiyhteiskunnan häpeäpilkku







           – lastensuojelu, myös valkeakoskella Osa 1


                               lityöntekijää  ympäri  Suo-  riin  joutuneista  ja  olevis-  mea  on  vaikeuksia  löytää   Valvovat  viranomaiset  Nyt  lastensuojeluun  on
                               mea vaati adressilla poliit-  ta,  mutta  ainoastaan  teot  päteviä sosiaalityöntekijöi-  kaikkialta Suomesta ker-  päätetty perustaa osaami-
                               tisia  päättäjiä  tekemään  puuttuvat  kuten  seuraa-  tä.               tovat     työntekijäpulan  sen keskuksia lastensuoje-
                               lopulta jotakin lastensuo-  vassa pyrin osoittamaan.  Ylen   kyselyssä   kaikki  johtaneen lastensuojelun  lun  työntekijöiden  tueksi.
                               jelun krooniselle resurs-  LASTENSUOJELUN        sosiaalihuollon  ylitarkas-  laadun   heikkenemiseen.  Viisi  eri  puolille Suomea
                               sipulalle. Samaan aikaan   KARU TODELLISUUS      tajat kertovat joutuneen-  Yhdellä  sosiaalityöntekijäl-  perustettavaa   osaamis-
                               mm. Valkeakoskella koko                          sa  puuttumaan  alueensa  lä on vieläkin liian monen  tukikeskusta olisi vähän
                               lastensuojelun kenttätyötä   Pula pätevistä sosiaali-  kuntien   lastensuojelun  lapsen  asiat  ratkottava-  niin kuin lastensuojelun
        VIITAPIRU              tekevä  henkilökunta  irti-  työntekijöistä  on  ajanut  tilanteeseen   työntekijöi-  naan.  Valviran  selvityksen  erikoissairaanhoitoa.  Jotta
                               sanoutui liian stressaaviksi  lastensuojelun  kriisiin  ym-  den  vähäisen  määrän  ta-  mukaan  yksi  ihminen  hoi-  keskukset tekisivät oikeita
        Keskustelu  suomalaisen  käyneistä ja huonosta joh-  päri  Suomea.  Yle-Uutiset  kia. Monin paikoin ohjaus,  taa  keskimäärin  50 lapsen  asioita, parasta aikaa on
       lastensuojelun  surkeas-  tamisesta kärsivistä teh-  kysyi  lastensuojelua  val-  neuvonta, huomautukset  asioita. Pahimmillaan lap-  valmistumassa   selvitys,
       ta  tilasta  käynnistyi  kuusi  tävistään.  Päättäjät  olivat  vovilta tarkastajilta, kär-  ja  määräykset  ovat  seu-  sia voi olla 140.  jossa  270  sosiaalityönteki-
       vuotta sitten, kun 8-vuoti-  asiasta taaskin aivan hiljaa.  sitäänkö  heidän  alueensa  ranneet toinen toistaan.   Vuonna  2012  tehdyssä  jää  kertoo,  mikä  nykyises-
       as  helsinkiläistyttö  Eerika   Hiljattain Porvoossa ulko-  kunnissa  lastensuojelun  Esimerkiksi Etelä-Savossa  pohjoismaisessa  tutki-  sä lastensuojelussa oikein
       kuoli oman isänsä ja tämän  maalaistaustainen lähes-  työntekijäpulasta, ja millai-  tilanne  on  ollut  vaikea  muksessa  todettiin,  että  on vialla.
       naisystävän  kiduttamana  tymiskieltoon tuomittu isä  sia seurauksia mahdollisel-  jo  vuosia.  Viime  syksynä  suomalaisessa lastensuoje-  Liki  puolet  vastanneista
       ja pahoinpitelemänä. Use-  kaappasi väkisin lapsensa  la pulalla on.  Kaikki  kuusi  aluehallintovirasto  aset-  lutyössä on kansainvälises-  sanoo,  että  ongelmia  ai-
       at  ihmiset  Eerikan  ympä-  tämän  äidiltä.  Puistossa  aluehallintovirastojen tar-  ti  Etelä-Savon  sosiaali-  ja  tikin  vertaillen  runsaasti   heuttaa  epäselvä  organi-
       rillä olivat tehneet hänen  hän sitten puukotti 3-vuo-  kastajaa  vastasi  kyselyyn.  terveyspalveluiden   kun-  piirteitä,  jotka  vaikeutta-  saatio  ja  lapsen  pallottelu
       tilanteestaan  ilmoituksia  tiasta  tytärtään  kolmesti   Heidän vastuullaan on val-  tayhtymälle  Essotelle  400  vat työtä. Kun Eerika kuoli,  luukulta toiselle.
       lastensuojeluun. Ilmoituk-  päähän.  Lapsi  kuoli  mur-  voa maamme lastensuoje-  000 euron uhkasakon, joka  käynnistyi lukuisia selvityk-  Jatkuu joulukuussa...
       sista huolimatta Eerikaa ei  han seurauksena. Olivatko  lua.             astuu voimaan, jos lasten-  siä siitä, mikä lastensuoje-
       otettu  pois  väkivaltaiselta  Erikan tapauksen koke-  Kyselyn  perusteella  las-  suojeluun ei saada lisää kä-  lussa oikein mättää. Yhden
       isältään.               mukset opettaneet siis yh-  tensuojelu on suurissa  siä töihin. Uhkasakkoja on  selvitystyön  tuloksena  to-
        Eerikan  tapaus  käynnisti   tään mitään? Eivät.  ongelmissa kaikkialla Suo-  jouduttu  käyttämään  mo-  dettiin, että sosiaalityöhön
       lukuisia  selvityksiä  ja  ra-  Lastensuojelun  arki  ei  messa.  Sosiaalihuollon  yli-  nissa muissakin kunnissa.  kaivataan samanlaista por-
       portteja. Niiden perusteel-  ole  Valkeakoskella  yhtään  tarkastajat kertovat ihmis-  Eerikan kuolema kuusi  rastusta,  kuin  terveyden-
       la todettiin, että lastensuo-  edellä  kuvattua  kummem-  ten  tekemistä kanteluista,  vuotta  sitten  johti  toistai-  huollossa jo  on: peruster-
       jelussa on hätä: aivan liian  pi.  Sosiaalitoimen  asi-  myöhästyneistä  huostaan-  seksi  ratkaisemattomaan  veydenhoidosta  siirrytään
       vähäinen  määrä  työnteki-  akkuuskoordinaattori   ja  otoista ja kunnille anta-  keskusteluun resurssipu-  ongelmien  vaikeutuessa
       jöitä  yrittää  auttaa  aivan  demarien  kansanedustaja-  mistaan toistuvista mää-  lasta. Mutta ei kai sentään  erikoissairaanhoitoon.
       liian suurta määrää lapsia.  ehdokas  Joni  Kumlander  räyksistä  ja  uhkasakoista.  enää voisi  tapahtua sitä,  Myös   lastensuojelussa
        Viisi  vuotta  myöhemmin  kirjoitti  äskettäin  Valkea-  Tarkastajat  arvioivat,  että  mitä Eerikalle  tapahtui?  pitäisi  saada  riittävä  tuki
       Lasten  oikeuksien  päivänä  kosken Sanomissa kauniita  ainakin  joka kolmannella  Kyllä  voi,  sanovat  sosiaali-  vaativien tilanteiden hoita-
       20.11.2017 yli tuhat sosiaa-  sanoja lastensuojelun pii-  kunnalla eri  puolilla Suo-  huollon ylitarkastajat.  miseen.    Hannu Viitaniemi


          VALKEAKOSKEN ISON KIRKON KULUT




                                      ALAS MAALAMMÖLLÄ




             urun tuomiokirk-  laisten  uskomme  hedel-                                                 koon  kannattaa  asentaa  jen poraamisen asemesta.
             ko lienee Suomen  mät ja arvot asenteesta                                                  maalämpö.   Hyötysuhde  Sitten  kosteusongelmien
        Ttunnetuin kirkko.  kirkkoon?                                                                   saadaan korkeaksi ja asen-  ja korjaamista tarvitsevien
       Kohta saamme kuulla      Ei ole kirkkorakennuk-                                                  nus halvaksi, jos putkisto  rakenteiden  kimppuun  in-
       joulurauhan julistuksen  sen vika, jos sinne perin-                                              asennetaan  lähellä ole-  nolla.
       tuomiokirkon tornikellon  teisesti kokoontuu                                                     vaan Mallas-veteen kaivo-
       lyöntien jälkeen.        sunnuntaina klo 10 alle                                                      Messu Metsäkansan kirkossa
        Kirkko  on  kristinuskon  50 seurakuntalaista juma-
       pyhäkkö  eli  pyhä  raken-  lanpalvelukseen yli                                                     24.11 sunnuntai. Pyhäpäivän aihe: "Kahden
       nus. Hiippakunnan kes-   20.000 asukkaan kau-                                                      valtakunnan kansalaisena"
       kuskirkkoa   kutsutaan  pungista.                                                                   Liturgina Aija Kaartinen ja kanttorina Helga
       tuomiokirkoksi  eli  kated-  Millainen määrä seu-                                                  Anttikoski.
       raaliksi.               rakuntalaisia kokoontui                                                     Yhteinen hyvä tarjoaa kirkkokahvit.
        (Suomen sana kirkko on   kirkkoon 10, 20, 30 tai 40
       lainattu   muinaisruotsin   vuotta sitten,  kun kirkko                                                             TERVETULOA
       sanasta kirkia. Pohjimmil-  oli  vielä  uusi,  ehjä,  ”Her-                                         (Jumalanpalveluksen jälkeen keskustelua
       taan  se  juontuu  kreikan   ralle kuuluva”                                                         Sääksmäen  seurakunnan  haasteista:  ISON
       adjektiivista   kȳriakón,   ”Herran  oma”  sekä  ar-                                               KIRKON kunnostus ja mitä muuta kehitettä-
       joka tarkoittaa         vostettu rakennus?                                                         vää)
        ”Herralle   kuuluvaa”,    YLLÄPITOKULUJA
       ”Herran omaa”.)          VOIDAAN ALENTAA                                                                                        Kahvitarjoiulu
        Oikeasti  meidän  tulisi   MAALÄMMÖLLÄ
       kysyä  Häneltä  -  Herralta   Arvostamani kirkkoher-                                                                               Tenho "laulava
       (kenelle kirkko on tehty?)  ra Markku Antola sanoo                                                                        Lierihattumies" Moilanen
        MITÄ Valkeakosken      26.11.2018 Valkeakosken                                                                           Insinööri(AMK), Opettaja,
                                Sanomissa sivulla 5. aivan
                                                                                                                                          Toimitusjohtaja
        kirkolle tulisi tehdä?  oikein:                                                                                                 Ehtoollisavustaja,
        Hedelmistään  puu  tun-  "Kirkkoa  ei  voi  jättää   MAALÄMMÖSTÄ        me vain 10000 euroa ja                            Tekstinlukija, Esilaulaja
       netaan!                 heitteille eikä lopettaa sen   PELASTAJA         remontti  maksoi  itsensä
        Näkyvätkö     meidän  lämmittämistä,  vaikka  se   Maalämpöremontti  mak-  takaisin jo kolmessa vuo-                            tenho.moilanen@
       Sääksmäen seurakunta-   tuleekin kalliiksi."    soi 200 neliön OK-taloom-  dessa  Valkeakosken  kirk-                              ekosuunta.com
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11