Page 3 - HUHTIKUU 2022
P. 3
Pääkirjoitus
Varjosta jälleen aurinkoon. Onneksi mäisenä päivänä Iittala ja Kultainen
on olemassa seniorijärjestöjä ja meil- 60-luku nostalginen viihdetapahtu-
lä Sumeliuksen Senioriklubi, joissa ma Pirttikosken kesäteatterissa. Elo-
jäsenet, ihmiset välittävät toisistaan kuussa voitaisiin poiketa Pitkäniemen
ja runsas toiminta vie ajatukset toi- parantolassa tutustumassa paikalli-
saalle. Matkailu, retkeily on palan- seen arkkitehtuuriin. Kaikkiin näihin
nut jälleen arkeen. Lähimatkailu on pääsee bussilla tai omalla autolla.
oikea sana tulevillekin valinnoille. Laittakaa viestiä, mikäli kiinnostusta
Aurinko paistaa ja kevät tekee tulo- Ruuan hinnan ja bensankin hintojen löytyy.
aan. Kaiken luulisi olevan hyvin. Mutta nousu pakottaa valitsemaan edul- Uusi Sumelius Sanomat ilmestyy
ei. Koronaa ilmenee päivittäin enem- lisempia elämysvaihtoehtoja, jotta näillä näkymin syyskuun alussa. Leh-
män kuin koskaan pandemian aikana. kaikilla olisi varaa kokea liikunnan
ja kulttuurin ihmeellinen vaikutus. teen toivotaan kesäkuvia ja tarinoita,
Onneksi rokotukset tekevät taudista Tarjontaa on runsaasti. Valitut, tule- joista olisi iloa meille kaikille. Samalla
hitusen lievemmän. Siitä ei enää päi- vat kohteet on huolella valittuja. Hal- pyrimme julkaisemaan loppuvuoden
vittäin juurikaan puhuta. litus toivoo, että ne olisivat monelle ohjelman.
Sitä vastoin kevään merkit näkyvät hyviä, mielenkiintoisia kohteita ja
myös lakkoina ja lakkouhkina. So- niihin lähdettäisiin joukolla mukaan. Kesä on sielun ja ruumiin latauksen
taa käydään Euroopassa ja se uhkaa Hinta pystytään pitämään kohtuulli- aikaa. Käytä se vaikka kiertäen kesä-
koko maailmanrauhaa. Tiedotusvä- sena kimppakyytejä hyväksi käyttä- teattereita, tutkien luontopolkuja,
lineiden uutisointi painottuu juuri en. Keväällä sellaisia kohteita ovat jo marjastaen tai vaikka kalastaen. Mu-
negatiivisiin juttuihin. Ne myyvät. sovitut Ateljee Villa Tilkku ja Arbore- seot ja terassit ovat auki. Suomen
Lapsena ihmettelimme maailman me- tum Frick. Syyskuussa suunnataan kesä on elämisen parasta aikaa!
noa. Seniorina ihmettelemme, mihin taas Teiskon Vähäsiltaan. Yksin tai kaksin.
tässä ollaan oikein menossa. Kaik- Sopimatta, mutta jos virtaa ja mie-
kihan me tiedämme, että matkamme lenkiintoa riittää, niin voisimme teh- Harri
päättyy joskus. Viimeiset vuodet sai- dä Pyynikki-kävelyn ja tutustua sa-
sivat olla meille kaikille vähän armolli- malla retkellä Emil Aaltonen museon
semmat. uuteen näyttelyyn. Heinäkuun ensim-
HYVÄÄ KESÄÄ
3