Page 2 - Hervannan Sanomat 21.8.2024
P. 2
HERVANNAN SANOMAT – Keskiviikkona 21. elokuuta 2024
2
Pääkirjoitus Masseista rahaa neljälle kaakon
Sirpa Koivu
Kivireki kaupunginosalle
ervanta-päivien järjestämien on ollut kuin
kivireen vetämistä. Ei suinkaan tapahtu- Avustus: Yhteisörahalla toteutetaan
man luonteen, tai aina innostavien ohjel- omaehtoisia tapahtumia
masisältöjen eikä myöskään mukana olevi-
H en tuttujen yhdistysten vuoksi. Hervannan Sanomat vannan Tiedotusyhdistys ry:n kau-
Ei missään tapauksessa. Kotiseutujuhlat ovat aina mer- Yhteisöraha on Tampereen kaupun- punginosanettisivut ja Paikalliskult-
tuurin edistäjät PAKU ry:n Hyvän mie-
kinneet minulle paljon. Yhdessä tekeminen, kumppanien gin avustus, jota asukkaat, yhdistyk- len valokuvakisa.
tapaaminen, juhlista nauttivien näkeminen, se on aina ol- set ja muut toimijat saivat hakea voi- Lisäksi tuetta jäivät Hervannassa
lut merkityksellistä. Iloa. dakseen toteuttaa pääsymaksutonta Hopeakalliokorttelin asukastoimikun-
nan Mölkkyturnaus, Yhdessä Selviy-
ja yhteisöllisyyttä vahvistamaa toi-
Tänä vuonna erityisesti on syntynyt tunne, että päättäji- mintaa, johon voi kuka tahansa osal- tymisen Tuki YSTI ry:n kolme hanket-
en silmissä alueella toimiminen onkin näpertelyä kaikkien listua. Mansen massien hakuaika oli ta ja Tampereen Hervantalaiset ry:n
mega-tapahtumien, korkeakulttuurin ja ammattitaiteilijoi- huhtikuussa. kaksi muuta hanketta.
Lähes 5500 tamperelaista äänesti
Äänestyksessä kullakin äänestäjäl-
den luomuksiin verrattuna. touko–kesäkuun taitteessa yhteisö- lä oli kolme ääntä, joista yksi täytyi
Ongelma syntyy, jos viraston paperiluolista ei ehditä tai rahan saajista. Ne oli jaettu haetun antaa kuhunkin kolmesta hankeryh-
haluta tulla tapaamaan ruohonjuuritason toimijoita ja ky- rahasumman mukaan kolmeen sar- mästä, jotka oli ryhmitelty haetun ra-
jaan.
symään, mitä täällä tarvitaan. Kyse ei ole rahasta, vaikka Äänestäneet valitsivat 93 vaihto- hamäärän mukaan.
se helpottaa, sillä makkaroiden ja kahvin myynti muuta- ehdon joukosta rahoituksen 46 toi- Venlantupa on myös
man metrin päässä kahvia ja makkaraa myyvälle naapuri- mijan hankkeelle. vekaroiden tupa
Oman kaupunginosan toimijoiden
yhdistykselle tuottaa nollan. hankkeita äänestäneitä oli Hervan- Yksi alueen toteutuvista hankkeista
Kyse on kuitenkin myös rahasta. Sitä tarvitaan, kuten nyt nassa 332, Kaukajärvellä 130, Veh- on asukasyhdistys Tampereen Her-
jatkossa teille selviää. Aiemmin yhteisten kotiseutupäivien maisissa 189 ja Vuoreksessa 341. vantalaisten Venlan Vekarat.
Miksi lapsille toimintaa? Venlantu-
lupa-asiat hoiti kulttuuripalvelujen aluekoordinaattori Ulla Hervannassa oli tarjolla 10 hanketta, paahan monet pitävät vanhusten
Kaukajärvellä, Vuoreksessa ja Veh-
Majamaa. Ja me täällä kotonurkilla pantiin toimeksi, pysty- maisissa, kussakin yksi. paikkana.
tettiin näyttelyt, näytelmät, konsertit, kisat. Sehän oli juuri – Ei ole vain sitä, puheenjohtaja
sitä mitä halusimme tehdä. Siitä suuret kiitokset nyt eläk- Tapahtumia perheille ja lapsille Anja Nummela oikaisee.
– Täällä käy monen ikäistä väkeä,
keelle jääneelle Majamaalle. Hervannan Sanomien jakelualueella jo nyt meillä käy lapsia lähikortteleis-
Tänä vuonna minä kiskoin viranomaisten kuormaamaa Mansen massit – yhteisörahoituksel- ta. Haluammekin saada tuvan vielä
kivirekeä. Hain pienelle noin 300 hengen tapahtumalle, la toteutetaan Vuoreksessa asukas- paremmin tutuksi myös perheen
Peikkometsälle maankäyttöluvan. Se maksoi. Tein poliisille yhdistyksen katufestivaalit syyskuus- nuorimmille ja näiden perheille. Lap-
sa. Tapahtumapaikka on Vuoresaukio
silla ja ikäihmisillä on mahdollisuus
ilmoituksen. Se maksoi. Pelastuslaitoksen päivystävän pa- ja Puistokadun varsi. Tarjolla on aina- tutustua mukavalla tavalla toisiinsa.
lotarkastajan neuvomana koetin saada tehtyä pelastus- kin musiikkia, ohjelmaa lapsille, työ- Syntyy mukavaa vuorovaikutusta.
Suunnitelmissa on toteuttaa veka-
suunnitelman, jonka lomakepohja oli suunniteltu megata- pajoja, onnenpyörä, skeittausta, tai- roiden Leikkipäivä syksyllä syysloman
dekierros, ruokaa ja vilttikirppis.
pahtumalle. Ja jos nyt palotarkastaja tulee paikalle tutki- Vehmaisten syyskarkeloihin on aikaan.
maan makkaran myyntiä, sekin maksaa. Vehmaisten vanhempainyhdistys jär- – Kaikki lapset eivät pääse matkoil-
Kuka sen maksaa? Pieni yhdistyksemme, joka tienaa vuo- jestänyt puuhaa ja ohjelmaa koko le, mutta meille voi tulla silloin leik-
dessa ehkä 500 euroa. Viivan alle ei jää muuta kuin hikeä perheelle. Kaukajärviseura ry sai yh- kimään ainakin yhdeksi päiväksi.
teisörahaa perinteisten Talviturkin-
Venlantuvalla leikitään Leikkipäi-
reen kiskomisesta. Viivan alla lojuu myös tapahtuman turval- kastajaisten järjestämiseen. vänä neljän viiden tunnin ajan, ja ke-
lisuudesta vastaavaksi nimetty henkilö eli allekirjoittanut. Hervannassa tukea tuli Tampereen vyt lounaskin on mahdollinen. Anja
Hervantaa vuosikymmenien ajan kaavoittanut emeritus- Hervantalaiset ry:n Venlan Vekarat Nummelan mukaan tuvalle on jo ky-
-leikkipäiville ja Hervannan Karjala-
sytty taikurilta ohjelmaa, Parasta lap-
arkkitehti Juha Jaakola kertoi minulle työstään: ”Ensiksi seura ry:n Hervannan luontokävelyl- sille -yhdistyksen väki on myös mu-
menen paikan päälle katsomaan, miltä siellä näyttää.” le, jonka yhdistys järjestää nyt syksyn kana.
Samaa suosittelen kaikille kaupungin suunnittelijoille ja Hervanta-päivillä. – Ensin leikitään vapaasti, askar-
Ilman tukea jäi 20 yhdistyksen yh-
päälliköille. teinen Hervanta-päivät -hanke, Her- rellaan, piirretään, leegoillaan. Var-
maan lauletaankin.
Kenelle koronarokotus jo syyskuussa?
HerSa Kaikki yli 80-vuotiaat ja voi- myös soittaa oman sosiaali- ja terve- teisille influenssarokotus loka-mar- sarokotteen saavat kaikki muut 65 käät henkilöt
makkaasti immuunipuutteiset iästä ysaseman rokotusajanvarausnume- raskuun vaihteessa. vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat -kaikki 65 vuotta täyttäneet ja sitä
riippumatta saavat rokotteen ensim- roon. Voimakkaasti immuunipuuttei- Yli 80-vuotiaat ja voimakkaasti im- ja ne 18 vuotta täyttäneet, joilla on vanhemmat
mäisinä. Lisäksi hoivakotien ja sään- set voivat varata ajan ainoastaan pu- muunipuutteiset joutuvat siis käy- vakavan koronavirustaudin riskiä li- -kaikenikäiset voimakkaasti im-
nöllisen kotihoidon iäkkäille asiak- helimitse. mään kahdesti rokotuksella. Myö- säävä perussairaus tai ovat raskaana. muunipuutteiset
kaille koronarokotus annetaan jo Rokotusajanvarausnumerot löyty- hemmin syksyllä annettavaan in- Ajanvaraus näiden ryhmien roko- -18 vuotta täyttäneet, joilla on jo-
syyskuussa. vät Koronarokotukset-sivulta. Samal- fluenssarokotukseen saa ajan koro- tuksiin käynnistyy lokakuun alussa. kin vakavan koronataudin riskiä lisää-
– Aiemmista koronarokotuksista ja la sivulla on myös tarkemmat kunta- narokotuskäynnillä tai ajanvarauksen Kun ajanvaraus avautuu, aikoja saa vä sairaus.
sairastetuista koronataudeista saatu kohtaiset ajanvarausohjeet. yhteydessä. varattua digitaalisesti OmaPirhassa Jos on sairastanut koronataudin
suoja on näillä ryhmillä lyhytkestoi- Digiklinikan kautta ei voi varata ro- Hoivakotien asukkaille rokotukset tai soittamalla oman sosiaali- ja ter- tänä kesänä, ei suojan kannalta tar-
sin. Heille myös koronainfektioon sai- kotusaikoja. järjestetään hoivakodeissa ja sään- veysaseman rokotusajanvarausnu- vitse tehosteannosta syksyn tai tal-
rastuminen on suurin riski. Siksi ro- nöllisen kotihoidon piirissä oleville meroon. ven 2024–2025 aikana.
kottaminen aloitetaan heistä, kertoo Influenssarokotukset myöhemmin asiakkaille kotihoidon kautta. Pirha tiedottaa eri ryhmien ajan-
epidemiologi Sirpa Räsänen Pirkan- 75–79-vuotiaillekin koronarokotus Tehosteannoksiin suositukset varauksen aukeamisesta.
maan hyvinvointialueelta. Influenssarokotteet tulevat käyttöön annetaan tulevana syksynä tavallista Lasten ja riskiryhmiin kuuluvien
Ajanvaraus avautuu porrastetusti. myöhemmin syksyllä. Influenssakau- aikaisemmin. He saavat korona- ja in- THL:n suosituksen mukaisesti koro- nuorten influenssarokotukset käyn-
Nyt koronarokotusajan voivat varata si käynnistyy loppusyksyllä tai alku- fluenssarokotteen syys-lokakuussa. narokotteen syksyn 2024 tehostean- nistyvät marraskuussa. Niistä tiedo-
yli 80-vuotiaat digitaalisesti OmaPir- talvella. Jotta rokotteen suoja riittäisi Muut 65 vuotta täyttäneet mar- noksen saavat: tetaan myöhemmin syksyllä. Ajanta-
ha-palvelussa, jossa on mahdollista talveen saakka, annetaan yli 80-vuo- raskuussa -hoivakodeissa tai säännöllisessä saista tietoa rokotuksista löytyy os-
asioida myös toisen puolesta. Voi tiaille ja voimakkaasti immuunipuut- Marraskuussa korona- ja influens- järjestetyssä kotihoidossa olevat iäk- oitteesta pirha.fi/rokotukset.