Page 4 - Hervannan Sanomat 21.8.2024
P. 4

HERVANNAN SANOMAT – Keskiviikkona 21. elokuuta 2024
      4


      ”Se oli ihastuttava tehtävä”






      PAKU ry                      pa mukana kissaratikka ja eksoottiset
                                   papukaijatkin.
      Otsikon sanoin kuvaili Sirpa Koivu   Alun perin oli tarkoitus antaa kol-
      PAKU ry:stä Hyvä mieli -valokuvaki-  me 40 euron lahjakorttia kolmelle ku-
      saan tulleiden kuvien arviointia.  vaajalle.
        – Toki tehtävä oli vaikeakin, sillä   – Koska kaikki kuvat ja kuvaajat oli-
      saimme yli 150 kuvaa 30:lta kuvaajal-  sivat aivan hyvin ansainneet palkin-
      ta. Kuvia, joista kaikista tuli kesäinen,   non, päätimme antaa vielä kaksi lah-
      hyvä olo.                    jakorttia lisää.
        Hyvän mielen aiheita olivat tutut   PAKU ry:n hallitus valitsi lahjakor-
      suomalaisen maiseman kesätunnel-  tin saajat ihan tunnepohjalta. Kuva-
      mat: Lapsia rantavedessä, kissa soh-  uksen tekniikalla ei ollut tässä kisas-
      valla torkkumassa, mökin rannassa   sa merkitystä. Kuvat ryhmiteltiin ai-
      puuvene ja nurkalla kukkiva puu. Oli-  heen mukaan viiteen ryhmän: lapset,






















                                                                 Lasten roiskuvan iloisista vesileikeistä riittää hyvää mieltä lapsille, kuvaajalle ja kuvan katsojille.
                                                                 Kuva: Liisa Anttila
                                                                 lemmikit ja lystit eläimet, puutarhat,
                                                                 pihapiirit ja kukat, maisemat ja kesä-
                                                                 fiilikset. Kustakin ryhmästä valittiin
                                                                 yksi palkinnon saaja.
                                                                   – Toivomme, että kuvien saami-
                                                                 nen  näyttelyyn  ilahduttaa  kisaan
                                                                 osallistuneita. Näyttelyn kokoaminen
                                                                 ei sekään ihan helposti käynyt, sillä
                                                                 kuvissa oli eroja sen mukaan, millai-
                                                                 sella kameralla ne oli kuvattu, eli esi-
                                                                 merkiksi osan suurentaminen arkille
                                                                 oli vaikeaa, Sirpa Koivu kuvailee.
                                                                   Palkitut kuvaajat olivat Liisa Ant-
                                                                 tila, Sirkka Katajisto, Ari Herold,
                                                                 Harri Koskinen ja Kukka Kerppilä.
                                                                 Kuvakisan näyttely pidetään Hervan-
      Tämä se on iloista kesäfiilistä. On yötön yö, ja niityllä tanssivat neidot   ta-päivien kunniaksi Hervannan kir-
      kansallispuvuissa, ehkäpä juhannusyönä kukkia keräämässä. Kuva:   jastossa 26.8.-7.9.2024.   Vene, järvi ja mökki, perinteinen suomalainen kesämaisema tuo mie-
      Kukka Kerppilä                                                                          leen muistoja ja tunnelmia. Kuva: Sirkka Katajisto




                                                                                                 AVOINNA MA-PE 8-20, LA 9-18, SU 12-16
                                                                                                  Insinöörinkatu 23, Kauppakeskus Duo,
                                                                                                                 p. 010 617 0100


                                   Paremman palvelun apteekki

         Puro-




         silmätipat


        -20%














        PuroSilmille on kotimainen, säilytysaineeton ja
        tutkitusti tehokas  tuotesarja kuiville silmille.

                                                               Tarjous voimassa 30.9.2024 asti.
   1   2   3   4   5   6   7   8   9