Page 4 - VIRTAA AJASSA NO 4 2021
P. 4
4 virtaaajassa.fi 1.4.2021 n:o 4
Tärkeimmät vastaavat
Pääkirjoitus
Pallo eivät näy taseessa
haltuun ritysten ja mui- essa? Aineeton varallisuus sessa toisiinsa. Osatekijöi- sen puutteesta. Oman
tä ei siksi pitäisi arvottaa arvioni mukaan, luovat
denkin yhteisöjen ei välttämättä näy tasees-
Yvarallisuus koos- sa lainkaan. Karl Sveibyn erillisinä vaan nimenomaan toimialat voisivat työllis-
Ostin Torista maapallon kympillä. Olin pitkään tuu huomattavalta osin mukaan sitä on ulkoinen kokonaisuutena. tää Suomessa kymmeniä
etsinyt sopivaa. Talvella meinasin jo yhden os- pysyvien vastaavien eristä. rakennepääoma, kuten 3) Aineeton arvo syntyy tuhansia ihmisiä enemmän
taa. Hyvältä näyttävä ja kohtuuhintainen pallo sai Niiden kirjanpidollisella asiakas- ja toimittajasuh- siinä kontekstissa, jossa kuin nyt sekä luoda kan-
tarkemman tarkastelun jälkeen jäädä, sillä se oli käsittelyllä on olennainen teet. Sitä on myös sisäi- sitä käytetään. Sen irrotta- santalouteen uutta elinvoi-
viime vuosituhannelta Neuvostoliittoineen ja Ju- vaikutus tilinpäätöksiä nen rakennepääoma kuten minen muualle on jotakin maa ja kasvua. Kun pääs-
goslavioineen. Halusin löytää kartaltani Bosnia- tehtäessä, analysoitaes- tuoteideat, tekijänoikeu- aivan muuta. Se kenties tään pandemian jälkeen
Herzegovinan ja Kazakstanin. Erityisesti tahdoin sa ja tulkittaessa. Pysyviä det ja toimintakulttuuri. selittää, miksi sitä vieras- normaalioloihin, nämä alat
tietää kumpi näistä tai joistain muista maista oli vastaavia ovat esimerkiksi Sitä on myös henkilöstön tetaan vakuutena. eivät kaipaa avustuksia
pohjoisempana kuin toinen. Myönnän, että viime- aineettomat oikeudet, ra- innovatiivisuus, osaaminen 4) Aineettoman pääoman vaan toimivan rahoituk-
aikainen pallonhallintahaluni on perustunut vallan- kennukset, koneet ja ka- sekä kokemus. Vain muu- erät eivät ole additiivisia, sen. Ensimmäinen askel
himoon olla olohuoneemme valtias. Kun kysees- lustot, pitkäkestoiset osa- tamia mainitakseni. Näistä eli niitä ei voi kaavamai- siihen suuntaan olisi se,
sä oli maantietoaiheinen kysymys milloin missäkin keomistukset jne. Näistä Sveiby käyttää nimitystä: sesti käsitellä osa-alueiden että aineettoman varalli-
TV-visailussa, halusin näyttää kisatoverilleni oikean eristä katsotaan kertyvän näkymättömät tase-erät. summana. Niiden luon- suuden arvo tunnustettai-
vastauksen karttapallolta sormellani osoittamalla. tuloa pitkävaikutteisesti Viime viikkojen aikana ne on yhteisvaikutteinen siin yrityksen vakuudeksi.
Lapsuudenkodissani oli historiallinen, ruskeasä- eli useamman tilikauden olen saanut tilinpäätösa- mutta ei additiivinen. Siinä on paljon sellaista,
vyinen maapallo, joka valaistuna toimi sisustusele- ajan. Menoja kirjattaessa nalyysia kouluttaessani 5) Aineettoman pää- joka vastaa (sijoitettuun
menttinä. Sen menetystä perinnönjaossa en harmi- joudutaan tilinpäätöksen perehtyä entistä enemmän oman rinnalla on tuotan- pääomaan) pysyvästi, eli
tellut, sillä siinä maat olivat kuin suoraan Asterixin yhteydessä ratkaisemaan, aineettomaan varallisuu- nossa käytössä usein myös se on pysyvää vastaavaa
sivuilta Galliaa ja Normandiaa myöten. Oikeasti mikä osuus kirjataan tu- teen yrityksiä arvioitaes- materiaalista pääomaa, ja ja siksi myös rahoittajille
olen ajatellut, miten hyödyllistä, viihteellistä tai loslaskelmaan vuosikuluk- sa. Olen samalla saanut niitä kumpaakin tulisi voi- turvaavaa vakuutta. Tar-
muuten vain mielenkiintoista on katsoa uudesti ja- si poistona ja mikä osuus immateriaalieristä lisää da kehittää rinnakkain. vittaessa kovenanteilla eli
kaantuneiden valtakuntien sijaintia toisiinsa nähden jää edelleen taseeseen py- ymmärrystä ja näkemys- 6) Aineettoman pääoman lainasopimuksen erityiseh-
ja erityisesti mittasuhteita pallolla. Kuinka pitkä syvänä vastaavana. On siis tä itsellenikin. Tiivistän kehittymistä on hankalaa doilla täydennettynä.
lento onkaan Tokioon? Onko Puola suurempi pin- ratkaistava menojen jak- omaksumaani seuraavassa: mutta ei mahdotonta seu-
ta-alaltaan kuin Ranska? Kuinka kaukana meistä se sotus eri tilikausille. Kuin- 1) Aineettoman arvon rata perinteisillä laskenta-
kovempi pandemia nyt jyllää? Eikö näitä voi goog- ka poistot tulisi tehdä ja vaikutusten oletetaan nä- toimen tietojärjestelmillä.
lettaa, ihmetteli ystäväni. Osta hyvä ihminen uusi antavatko varallisuuserien kyvän tuloslaskelmassa, ja 7) Aineettoman pää-
navigaattori! arvostukset luotettavan toki ne siellä mukana ovat- oman mittaaminen ja
Onhan minulla älylaitteessani koko maailma. kuvan omaisuuden jäljellä kin. Valitettavasti ne usein raportoiminen vaativat
Voin näppäillä esiin maapallon mittasuhteet ja lu- olevasta arvosta? Vero- hukkuvat siihen, että tu- syvällistä tietoa aineetto-
vut. Sieltä löytyy navigaattori, joka tyrmää vanhan tus ohjaa näitä ratkaisuja levakin kehitystyö kirja- man pääoman luonteesta
kelpo kompassin kaapin kätköihin. Känny kertoo, omalta osaltaan. taan vain kuluksi eikä sitä ja komponenteista, joka
pitääkö jatkaa suoraan vai olenko menossa väärään. Analyysissa ja tulkin- aktivoida varallisuudeksi. tieto ja ymmärrys rahoit-
Tee U-käännös! Osaan suunnistaa yhtä lailla Roo- nassa pysyvien vastaavien Poistoaika voisi olla melko tajilta usein puuttuu.
masta Pariisiin kuin Raumalta Poriin. Löydän myös hankalin erä on aineeton pitkäkin. Esimerkiksi luovat toi-
Toijalan taakse. Jos kone toimii, eksyä ei voi. Ilman varallisuus, joka on kui- 2) Aineeton arvo syn- mialat, joilla panokset,
navia en meinannut enää löytää edes Tampereen tenkin monen yrityksen tyy immateriaalierien eri tuotokset ja tuotanto- Matti Koiranen,
Teiskontieltä taloa, mistä kymppiä heilutellen kart- arvokkainta omaisuutta. osatekijöiden yhteisvaiku- prosessi ovat suurelta Emeritusprofessori
tapalloni noudin. Miksi se on ongelmallinen tuksesta, kun osatekijöitä osin aineettomia, kärsivät Kuva: Tarja Vänskä-
Vuosia sitten lähdin työmatkalle juuri ylioppi- tulosta ja tasetta arvioita- käytetään vuorovaikutuk- tästä tiedon ja ymmärryk- Kauhanen
laaksi valmistuneen harjoittelijan kanssa. Hän kysyi
minulta, itseään vanhemmalta, minkä meren ran-
nalla Joensuu sijaitsee? Mitä ihmettä ne nykyään Runonurkka
maantiedon tunnilla opettavat, puuskahdin nuorel-
le. Edelleen mietin TV-kisailujen äärellä, miksi
ihmiset niin huonosti tuntevat edes omaa maataan.
Visailut ovat uusintoja, ajalta ennen koronaa. Tie- Uroteko Aforismeja
täisivätkö nyt enemmän?
Kaikkien liikkumisrajoitusten keskellä kotimaan Otin käteeni suuren luudan, Älä koskaan lähetä vihamiehiäsi
matkailu on lisääntynyt. Kantapään kautta on opit- teen puhdasta, päättelin. helvettiin.
tu havainnoimaan lähiympäristöä. Uusi tutkimus Tämä työ on varmasti ainainen, He saattavat joskus olla
neuvoo ihmistä nostamaan katseensa ruudulta jää aikakirjohin. vastaanottamassa sinua.
paikkaan, josta voi nähdä kauas, horisonttiin. Kat- Mutta luuta oli uuniluuta,
se kiittää ja silmät lepäävät. Sielunmaisemansa voi jätti jäljen se nokisen.
kukin löytää läheltä. Järven rannasta, harjun laelta Se tavoitti tähtiä, kuuta Operetteja tehdään niitä varten,
tai koti-ikkunasta. Yläilmoihin tähyillessään ta- ja - tapaskin- helvetin. jotka muuten eivät pääse taivaaseen.
juaa, että äärettömyydessä on jotain mitä ei niin
vain oteta haltuun. Avaruuden keskellä sinnittelevä Älä usko satua tätä,
pallomme kaipaa ihan jokaisen sen pinnalla tarpojan sen horrostilassa tein. Ystävän puute on paljon pahempaa
huolenpitoa. Sitä ennen pidämme huolta itsestäm- Ei ollut ystävätä, kuin rahan puute.
me, toisistamme ja yritämme ottaa haltuun koko minä itse sen postiinkin vein. Rahalla et saa tosiystäviä,
palloamme piinaavan pandemian. mutta tosiystäviltä saat kylläkin rahaa.
Ja liimasin kuoreen merkin,
ääneti, liikkein herkin.
Virtaa ajassa toivottaa rauhallisen Nyt tiedän: ei maata muuta
iloista pääsiäistä! Kunniastasi olet itse vastuussa.
kuin kääpiöihmisten.
Jos se katoaa, ota itseäsi niskasta kiinni
Sinnitellen kohti kesää Et tavoita tähtiä, kuuta, ja lähde kasvattamaan tilliperunoita.
Raisa-Tiina Lahtinen et tekoja huomisen.
päätoimittaja Elä hetki kerrallansa,
älä siipiäs pilviin lyö! Nostalgiset soinnut oikein järjestettyinä
Ei hengen aarrettansa muistuttavat meitä rajallisesta elämästä.
mies silloin pirulle myö.
Irene Björkstèn Anja Toivio, Sääksjärvi