Page 11 - VIRTAA AJASSA NO 6 2022
P. 11

1.6.2022 n:o 6                                                virtaaajassa.fi                                                            11


       tava sanankäyttäjä. Henki-  Lauri Viidan runoon Luo-  tyypillistä Juicelle, lau-  saa kiitokset jos haluaa.  Kortekankaalle,  joka  vas-  on, vaikkei uskoisi, sekä
       lökohtainen suhde minulla  minen.               lun kertosäkeestä syntyy   Raamatun Juice tunsi lä-  tasi mietteliäästi:  ”Hmm…  millaista oli olla ”Kirjojen
       oli esimerkiksi Kalle Pääta-  Juice kertoi lukeneensa   mielleyhtymä murtunee-  pikotaisin. Kirjaston histo-  oletko sinä puhelimessa ta-  kanssa marjassa”;
       loon ja Erno Paasilinnaan.  Väinö Linnan Tuntematto-  seen Lauri Viitaan ja Väinö   riasta johtuen se on jäänyt   voitettavissa,  soitan  sinulle
       Ne   olivat  hedelmällisiä  man sotilaan ensimmäisen   Linnan sydämen sivistyk-  läheisille.  Raamattu  oli  se   puolen tunnin päästä.” Kor-  Se oli vitsikäs
       suhteita  monellakin  tapaa.”   kerran viisivuotiaana, ja   seen.        kirja, josta Juice kirjoitti   tekangas soitti myöhemmin   ja sanoi, että
       Juice suosikkeihin kuu-  teos oli hänelle The Book.   ”Kun talvi vaihtuu läm-  eniten ja josta hän myös   ja totesi Juicen olleen oi-  minulla on paljon
       luivat myös tutut klassik-  Juice  jakoi  mielessään  möksi, niin graniitti hikoi-  siteerasi tai lainasi. Eräänä   keassa: ”Ei kertaakaan.”
       komme Aleksis Kivi, Väi-  suomalaiset kielialueiden   lee. Kun ujous vaivaa miestä   hiljaisena hetkenä Juice oli         kirjoja, lukematto-
       nö Linna ja Mika Waltari.  mukaan itä- ja länsisuo-  rohkeaa, Graniitti hikoilee ja   pohtinut pitkään, monta-  Vaan kirjastostaan   mia!
        Leskisen kirjasto painot-  malaisiin;  ”Länsisuomalai-  vuoret sepeleiksi lohkeaa.”                on tainnut olla          Minä korjasin,
       tuu kaunokirjallisuuteen.   set tietävät mitä sanovat                    ko kertaa Jeesus evanke-        vähän             niin kuin tapoihini
       Mika Waltarin ja Paasi-  ja itäsuomalaiset miten sa-  Ne tärkeät kirjat   liumin mukaan väitti ole-  ylpeäkin hän?               kuuluu:
       linnan veljesten kirjoja   noo. Hyvässä kirjassa nämä   jotka puuttuvat   vansa Jumalan poika. Hän
       hyllyiltä löytyy yhteensä   molemmat on edustettuna.   kirjastosta       oli sitä mieltä, ettei ker-  Runokokoelmassaan Ju-  ”Ei, vaan lukui-
       yli sadan teoksen verran.   Tuntematon sotilas oli tästä                 taakaan. Juice halusi kui-  mala on, Juice pohti tyy-    sia!”
       Lyriikkaa on  huomatta-  hyvä esimerkki. Väinö Linna   Kalle Päätalon kirjojen   tenkin varmistaa asian ja   pilliseen, kaksitulkintaiseen
       van paljon, hyllyt täyttyvät   jäyhänä länsisuomalaisena   komeaa riviä ei hyllyillä näy,   soitti emerituspiispa Paavo   tapaansa sitä, että jumala   Arto Huhtinen
       Aropuron, Jylhän, Lai-  kirjoittaa, mitä täytyy kir-  vaikka Juice on kertonut
       neen, Leinon ja Saarikos-  joittaa. Mutta sitten näillä   lukeneensa  Iijoki–sarjan
       ken kirjoista.          eri puolen murteilla saa kir-  kertaalleen alusta loppuun
                               jan paljon elävämmäksi ja   ja uudelleen lopusta al-
           Suomalaisen         tuo kulloisenkin asian esille   kuun. Ennen kuolemaan-
          kirjallisuuden       niin kuin se pitää tuoda. Asia   sa Leskinen kävi Päätalon
         jättiläiset olivat    johon länsisuomalainen ei   tuotantoa neljättä kertaa
       Juicelle tasavertaisia   kykene, mutta Rahikainen   läpi. Päätalon harrastaja-
                                                       na Leskinen ei ollut ainoa
           kumppaneita         tai Rokka kykenee”. Teok-  laatuaan, sillä selkosten
                               sen  ristiriitaisen  kaksikon
        ”Lauri Viita oli minulle  ongelmien syyt hän tiivisti   Proustin neljääkymmen-
       kenties kaikista aiempien  tekstissään: ”Mitä Lammio   täneljää kirjaa on myyty
       sukupolvien kielenkäyttäjis-  inhosi Rokassa (Twistin yli-  Suomessa yhteensä  nel-
       tä tärkein ja teki vaikutuk-  voimaa).”         jä miljoonaa kappaletta.
       sen koko tuotannollaan. Se   Juicen kirjahyllyistä löy-  Juicen  asiantuntemuk-
       näkyy vähän musiikissani-  tyvät niin Aila Meriluodon   sesta teki poikkeuksellisen
       kin”.                   kuin Yrjö Varpion kirjoit-  se, että hän oli Päätalon
        Vaikka suomalaisen kir-  tamat kirjat Lauri Viidasta,   ystävä ja myöskin Päätalo-
       jallisuuden jättiläisistä Lau-  joista molemmista löy-  oopperan liberoton kir-
       ri Viita oli Leskiselle ehkä-  tyy tarina Väinö Linnan ja   joittaja.
       pä se tärkein, niin toisaalta   Lauri Viidan surumielisestä   Yllättävää kyllä kirjastos-
       Juice kirjoitti Viidan olleen   tapaamisesta.  Horjuvan  sa ei ole ensimmäistäkään
       hänelle tasavertainen kol-  mielenterveyden  kanssa  Veikko Huovisen kirjaa.
       lega. Kuvaavaa on myös   kamppaillut Viita vieraili   Juice ihaili Huovisen sa-
       se, että laulu, joka eniten   Väinö Linnan luona. Viita   nankäyttöä ja esimerkiksi
       kertoo Juicesta itsestään,   istui keinutuolissa ja katseli   Veitikan hän tunsi ”kan-
       sai nimekseen Lauri Viidan   kuinka Linna leikki pienen   nesta kanteen”.
       muistomerkki.  Leskisen  Petteri-poikansa kanssa.   Juice, Mikko Alatalo,
       kirjahyllyistä löytyi koko   Pian  Viita  puhkesi kyyne-  Harri Rinne ja Veltto Vir-
       Viidan tuotanto ja poikansa   liin. Pojan ihmetellessä,   tanen  julkaisivat yhteisen
       nimen hän otti Viidan kirjan   mikä Lauri-sedällä on hä-  albumin  Välikausitakki.
       kannesta. Juice oli lukenut   tänä, isä vastasi: Graniitti   Miehet tekivät myös tuol-
       puhki Lauri  Viidan  kootut   hikoilee.         la kokoonpanolla yhden
       runot, mutta alleviivannut   Tuota tapaamista mu-  yhteisen keikan. Välikausi-
       vain yhden lauseen;  ”Ne-  kaillen Juice kirjoitti yh-  takin levy henkii  ”Huovis-
       ron on oltava kuollut. Elävä  den hienoimmista lau-  laisuutta”. Juicen vuonna
       loukkaisi aikalaistensa ih-  luistaan. Juicen Leskisen   1976 vuonna ilmestynyt
       misarvoa”. Sitaatti on myös   mustaa sinisempi ja sinistä   albumi  Keskitysleirin ruo-
       ajatuksen tasolla, Juicen   mustempi  tupla-albumi  kavalio on saanut vaikut-
       vuonna 1978 levyttämäs-  Yölento oli arvostelu- ja   teita Huovisen novellista
       sä Nero nukkuu laulussa.     myyntimenestys.  Levyn  Parempi kohtelu keskityslei-
       Juice myös lainasi Viitaa,   avauskappale  ”Graniitti hi-  reille sekä tietysti vuonna   ”Mä teen semmoisia juttuja, että vasta kolmensadan vuoden
       esimerkiksi käännösklas-  koilee” oli epäkaupallisella   1971 ilmestyneestä  Veiti-  päästä mä voin kattoo kirjasta mitä mä oon sanonu; sitten
       sikko Rock´n´roll itsemur-  tavalla hidas blues, laulu   kasta. Levyn takakanteen   ne alkaa suunnilleen sanoa tajuta niitä. Kolmensadan vuoden
       ha (Rock´n roll suicide) si-  jossa ei tapahtunut mitään.   Juice onkin lisännyt mai-        päästä ne kirjoittaa kirjoja…”
       sältää suoran viittauksen   Monimerkityksellisyys oli   ninnan,  Veikko Huovinen
                                                                                     Juice Leskinen oli tuottelias taiteilija ja mielipidevaikuttaja.
                                                                                    Tuhansien esiintymisien, keikkojen ja haastattelujen lisäksi hän
                                                                                      on esittänyt levyillä 352, säveltänyt 365, sanoittanut 546 ja
                                                                                                      kääntänyt 117 kappaletta.

                                                                                    Vuoden runoilijanakin palkittu Leskinen kirjoitti muun muassa
                                                                                     kaksikymmentä kirjaa, näytelmiä ja oopperan libreton sekä
                                                                                       suomensi useita teoksia ja musikaaleja. Leskinen kirjoitti
                                                                                   säännöllisesti useisiin lehtiin arvosteluja, pakinoita ja kolumneja.
                                                                                      Juice Leskisestä on tehty elokuva, näytelmiä, musikaaleja,
                                                                                      radiokuunnelma ja hänestä on kirjoitettu viisitoista kirjaa.
                                                                                    Vuonna 2013 Suomen Kulttuurirahaston teettämässä laajassa
                                                                                   kyselytutkimuksessa selvitettiin, millaisesta taiteesta suomalai-
                                                                                      set ovat kaikkein vaikuttuneimpia. Listan kärkeen nousee
                                                                                      joukko kansallisia klassikoita, Jean Sibelius, Tove Jansson,
                                                                                                    Väinö Linna ja Juice Leskinen.
                                                                                               Saman tutkimuksen mukaan tunnetuin
                                                                                                   taiteilijamme on Juice Leskinen.
          Arto Huhtinen haastattelee Mika Sundqvistia Juice Leskisen 70-vuotisjuhlissa
   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16