Page 12 - SYYSKUU 2023
P. 12
Ilveksen Suomen
mestaruudesta 40 vuotta
e vanhemmat pelaajat Paljon olisi tarinoita, hyviäkin,
muistamme hyvin Ratinan mutta otetaan yksi muistelo omalta
Mviheriön ja siellä koetut valmentajakaudeltani. Käyntini Itä-
niin ilot kuin surutkin. Kuluvana ke- Saksassa ei muuria kaatanut, mutta
sänä Ilveksen silloinen joukkue muis- auttoi ymmärtämään kova ja järjes-
telee, kuinka joukkue voitti 1983 seu- telmällisen valmennuksen tehon.
ran ensimmäisen ja ainoa Suomen Tässä tarinassa palataan kuiten-
Mestaruutensa. Yritystä on ollut sen- kin 36 vuotta taaksepäin. Aikaan,
kin jälkeen, mutta vain Cup-kannuja jolloin Ilveksen tuore valmentaja
on jäänyt käteen. Olikohan se vuosi kävi hakemassa oppia silloisesta Itä-
1978–1979, kun vanha lentokonehalli Saksasta. Allekirjoittanut ja tulkki-
annettiin urheilijoille sisäharjoitus- na mukaan lähtenyt Raimo Tuomi
paikaksi. Kova oli lattia, mutta kovia (A-nuorten valmentaja) opiskelivat
olivat miehetkin. Vuonna 1979 Ilves DDR:n valmennusoppeja kahden
pelasi mestaruussarjaa ensimmäi- viikon ajan. Opintomatkan aikana
sen kerran ja voitti heti Suomen Cu- tutustuttiin jalkapallon lisäksi mui-
pin! Seuraavat vuodet toivat seural- denkin urheilulajien huippujen val-
le mestaruuden, hopean ja pronssin. mentautumiseen omaan lajiinsa.
Näitä vuosia on mukava muistella. Tosin meiltä meni melkein viikko
Osa meistä, silloisista ”tähdistä”, ennen kuin Raimon kieli alkoi taipua
on jo valitettavasti siirtynyt tai- saksaksi. Maasta poistuessamme
vaallisen Ilves-tähdistön joukkoon. kävi selväksi, ettemme olleet ym-
Muita kadonneita pelaajia yritetään märtäneet ilmoittautua viranomai-
löytää sosiaalisen median kautta. sille maahan tullessamme. Piti käydä
Ilves-mestarit kokoontuvat Rati- Stasilta pyytämässä leimat passeihin.
naan muistelemaan niin mestaruu- Isäntänä toimi kummikaupunkim-
den tuomaa huumaa kuin kansain- me jalkapalloseura F.C. Karl Marx
välisiä otteluitakin lauantaina 15.7. Stadt, joka tuolloin menestyi hyvin Paltsun kenttämestari Aimo Selin
ottelussa ILVES-MIFK. Tervetuloa sikäläisessä sarjassa. Joukkueessa (Kuva Olli Kemmon arkisto)
paikalle tuolloin! oli jopa 6 maajoukkuemiestäkin, jo-
F.C.Karl Marx Stadtin edustusjoukkue Heinz Wernerin käskynjaolla
12