Page 43 - Movet - Laboratoriokäsikirja 2015

Glyseroli (S/P)
Suurin osa ravinnosta saatavista rasvoista on triglyseride- jä eli glyserolin rasva-happoestereitä (triasyyliglyseroleja). Niiden hajotuksesta ruuansulatuksessa vastaa haiman erittämä lipaasi, jota erittyy ohutsuolen alkuosaan. Vapaat rasvahapot ja glyseridit muodostavat kolesterolin, lipopro- teiinien ja fosfolipidien kanssa ns. kylomikroneita, jotka imeytyvät suolistosta elimistöön. Rasvaa sisältäneen ruo- kailun jälkeen kylomikroneita on verenkierrossa jopa 4–8 tuntia, mikä aiheuttaa seerumin/plasman samentumista (ruokailun jälkeinen eli postprandiaalinen hyperlipidemia/ hypertriglyseremia). Verenkierrosta vapaita rasvahappoja sekä glyseridejä siirtyy kudoksiin energiantuotantoon tai varastorasvaksi.
Glyserolin pitoisuus verenkierrossa voi lisääntyä joko energianpuutteen (esim. paasto) yhteydessä, rasva-ai- neenvaihdunnan häiriöiden tai hepariiniterapian vuoksi. Aliravitsemuksen, lisääntyneen energiantarpeen tai paas- ton aikana elimistö tarvitsee energiaa enemmän kuin ve- ressä oleva glukoosi tai varastosokeri (glykogeeni) voivat tarjota. Tällöin alkaa varastorasvojen hajottaminen ener- giansaannin varmistamiseksi. Tämä tapahtuu haiman ohjaamana glukagonin sekä hormonisensitiivisen ja trigly- seridilipaasin vaikutuksesta. Varastorasva hajotetaan gly- seroliksi ja vapaiksi rasvahapoiksi. Tämä on elimistön nor- maali tapa suojautua tilanteilta, jolloin ravinnosta ei saada riittävästi energiaa.
Glyserolin määrä verenkierrossa voi suurentua myös joi- denkin sairauksien seurauksena. Näistä yleisimmät ovat insuliiniaineenvaihdunnan häiriöitä. Insuliinin erityksen vä- heneminen (haimakudoksen tuhoutuminen) tai rasva- ja lihaskudoksen insuliiniresistenssi voimistavat hormonisen- sitiivisen lipaasin toimintaa. Siksi rasvakudoksessa tapah- tuu jatkuvaa triglyseridien hajotusta glyseroliksi ja vapaiksi rasvahapoiksi, jolloin niiden määrä verenkierrossa lisään- tyy. Rasva-aineenvaihduntaan liittyvien markkereiden pi- toisuusmuutoksia voidaan käyttää eri tautitilojen erotus- diagnostiikan apuna (kts. taulukko alla).
Rasva-aineenvaihduntaan liittyvien markkereiden pitoi- suusmuutoksia eri tautitiloissa.
Trigly Buty Glys NEFA Kol Lipaasi
Haimatulehdus Hypotyreoosi Perinnöllinen
Diabeettinen ketoosi
Vastausaika:
(+) – (+) (+) + + +–––+– (+) – – – (+) –
(+) + + + – –
Diabetes
(+)
(+)
(+)
(+)
(+)
–
Nefropatia
(+)
–
–
–
+
–
Aliravitsemus/ ketoosi
–
+
+
+
–
–
Näytteensaapumispäivänä.
Näytetyyppi:
Seerumi, EDTA- tai hepariiniplasma. Näyte säilyy 4 vrk jääkaapis- sa ja > 1 vuosi pakastettuna (–20oC). Ikteria (bilirubiini) tai lipemia eivät häiritse määritystä. Lievä hemolyysi ei häiritse määritystä.
Viitearvot:
• Kaikki < 0,2 mmol/l
Paaston tai sairaustilojen aikana pitoisuudet voivat nousta jopa 10–20 kertaisiksi.
Menetelmä:
Fotometrinen entsymaattinen määritys
Tulkinta:
Suurentuneet pitoisuudet
• aliravitsemus
• ketoosi
• hoidot / toimenpiteet, joissa käytetään hepariinia
• huonossahoitotasapainossaolevadiabetes
• insuliinintuotantoon vaikuttava haimatulehdus
• diabeettinen ketoasidoosi (DKA)
Movet Laboratoriokäsikirja | 43