Page 8 - MARRASKUU 2021
P. 8
Ole mieluummin kaksin
Ole mieluummin kaksin
Mieluummin yhdessä
orona on koetellut meitä kaik-
distyksillä on hyvä mahdollisuus
orona on koetellut meitä kaik- houkutella uusia jäseniä mielekkään
kia pidemmän ajan. Yhteiskun-
houkutella uusia jäseniä mielekkään
kia pidemmän ajan. Yhteiskun- toiminnan piiriin. Tavoitteeksi voi-
toiminnan piiriin. Tavoitteeksi voi-
Kta on avautumassa ja toiminta
Kta on avautumassa ja toiminta si laittaa, että jokainen jäsen pyrki-
si laittaa, että jokainen jäsen pyrki-
yhdistyksessämmekin on taas alka-
yhdistyksessämmekin on alkanut. Tule si tuomaan yhden uuden henkilön
si tuomaan yhden uuden henkilön
nut. Tule siis rohkeasti mukaan.
siis rohkeasti mukaan. yhdistyksen toimintaan mukaan.
mukaan.
toimintaan
yhdistyksen
Soitin gerontologian professori Mar-
Soitin gerontologian professori Mar- Väestön muuttuessa entistä iäk-
Väestön muuttuessa entistä iäk-
ja Jylhälle, joka tunnetaan vanhuuden
ja Jylhälle, joka tunnetaan vanhuuden käämmäksi, yhdistyksen pitää muut-
käämmäksi, yhdistyksen pitää muut-
tutkijana ja ikäihmisten oikeuksiensa
tutkijana ja heidän oikeuksiensa puo- taa toimintaansa sellaiseksi, että
taa toimintaansa sellaiseksi, että
puolustajana. Kyselin, miten seniorit
lustajana. Kyselin, miten seniorit ovat jokainen jäsen löytää sieltä miele-
jokainen jäsen löytää sieltä miele-
ovat korona-aikana pärjänneet ja mi-
korona-aikana pärjänneet ja miten täs- kästä tekemistä ja uusia ystäviä.
kästä tekemistä ja uusia ystäviä.
ten tässä uudessa tilanteessa pitäisi
sä uudessa tilanteessa pitäisi yhdistyk- – ”Lähdetään siitä, että lähtökohtai-
”Lähdetään siitä, että lähtökohtaises-
yhdistyksessämme toimia.
sessämme toimia. sesti arvostetaan toisiamme ja pyri-
ti arvostetaan toisiamme ja pyritään
”Korona-aikana erityisesti huonon
”Korona-aikana erityisesti huonon tään pitämään kroppamme mahdol-
pitämään kroppamme mahdollisim-
toimintakyvyn omaavat seniorit olivat
toimintakyvyn omaavat seniorit olivat lisimman hyvässä kunnossa. Samalla
man hyvässä kunnossa. Samalla hoi-
huonoimmassa asemassa. Eristetty-
huonoimmassa asemassa. Eristettynä hoidetaan sosiaaliset asiat kuntoon”.
detaan sosiaaliset asiat kuntoon”.
nä kotona tai hoivakodeissa, ainoana
kotona tai hoivakodeissa, ainoana Koronan aiheuttaman eristyneisyy-
Koronan aiheuttaman eristyneisyy-
omaisiin,
kommunikointikeinonaan
kommunikointikeinonaan omaisiin, den ja uskalluksen puutteen vuoksi
den ja uskalluksen puutteen vuoksi
tuttuihin päin, oli pääsääntöisesti pu-
sitkeyttä ja kekseliäisyyttä asioiden ja monet muut sairaudet ovat jääneet
tuttuihin päin, oli pääsääntöisesti pu- kontaktien hoidossa. ”Iäkkäät eivät muut sairaudet ovat jääneet monilta
helin. Tai vilkutus ikkunasta. Harmitus olleet ensimmäistä kertaa huonojen hoitamatta. Marja Jylhä korostaa ja
helin. Tai vilkutus ikkunasta. Harmitus kontaktien hoidossa. ”Iäkkäät eivät useimmilta hoitamatta. Marja Jylhä
ja suru ainoana seuralaisenaan”. Kai-
olleet ensimmäistä kertaa huonojen
ja suru ainoana seuralaisenaan”. Kai- aikojen ikeessä”. korostaa ja alleviivaa, että nyt on se
alleviivaa, että nyt on se hetki hoitaa
vattiin kosketusta, katsetta ja lähei-
vattiin kosketusta, katsetta ja läheisyy- aikojen ikeessä”. hetki hoitaa muut vaivat kuntoon.
Rokotusten myötä uskaltaa taas läh-
vanhat vaivat kuntoon.
syyden tunnetta. Voimakasta halaus-
Rokotusten myötä uskaltaa taas läh-
den tunnetta. Voimakasta halausta. teä liikkeelle ja hoitaa sosiaaliset kon- – ”Puhelin käteen ja varaamaan aika
”Puhelin käteen ja varaamaan aika
ta. teä liikkeelle ja hoitaa sosiaaliset kon- terveydenhuollosta”.
Marja Jylhän mukaan haastatteluissa taktit kuntoon. Mahdollisesti löytää terveydenhuollosta”.
Marja Jylhän mukaan haastatteluissa taktit kuntoon. Mahdollisesti löytää
seniorit kertoivat selviytyneensä kui- uusien toimintatapojen kautta lisääkin Epidemian jälkeen koemme uuden,
Epidemian jälkeen on uusi, vapaampi
seniorit kertoivat selviytyneensä kui-
uusien toimintatapojen kautta lisääkin
aika. Tartutaan siihen.ssämme. Tartu-
tenkin suuressa kuvassa yllättävänkin sisältöä elämään. onnellisen ajan elämä
tenkin suuressa kuvassa yllättävänkin sisältöä elämään.
hyvin. He olivat osoittaneet suurta Marja Jylhä korostaa, että nyt yh- taan siihen.
hh
Marja Jylhä korostaa, että nyt yh-
hyvin. He olivat osoittaneet suurta
sitkeyttä ja kekseliäisyyttä asioiden ja distyksillä on hyvä mahdollisuus hh
+
Kustantaja Vastapainon kirjaesittely
70-vuotiaat eivät ole vanhoja vaan myöhäiskeski-ikäisiä. Ikään-
tyneiden sulkeminen pois mielipidetiedusteluista on ikäsyrjintää.
Ikäihmiset ovat suhteellisuudentajun ja kekseliäisyyden vuoksi sel-
viytyneet korona-ajasta ehkä paremminkin kuin nuoret.
Gerontologian professori ja keskustelija Marja Jylhä palasi USA:sta
Suomeen juuri kun maa sulkeutui koronan takia. Hän jatkaa työtään
kotonaan, miettii yksinoloa ja yksinäisyyttä, kyselee kriittisiä kysy-
myksiä vanhenemisesta ja pohtii tutkijan vaikutusmahdollisuuksia.
Hän kertoo uusista tutkimustuloksista, seuraa maailmanpolitiikkaa
ja hallituksen koronapolitiikkaa. Mitä vanheneminen oikein on?
Kuinka vanhaksi voimme elää? Miksi palveluita ei paranneta, vaikka
puutteet ovat kaikkien tiedossa? Kuinka ikääntyvä ihminen pärjää
digimaailmassa?
Onko väestön ikääntyminen uhka niin kuin usein väitetään? Millai-
nen Suomi olisi ilman vanhoja? Kuinka korkealle eläkeiän voi nostaa?
Marja Jylhä vaatii uudenlaista ikäajattelua ja tasavertaisia mahdol-
lisuuksia kaikenikäisille. Ikääntyvä yhteiskunta pärjää, kun se ei aja
vanhempia jäseniään sivuraiteelle. Onko tulevaisuus siis vanhojen?
Saatavilla hyvin Marja Jylhä on Tampereen yliopiston gerontologian professori,
Saatavilla hyvin
varustetuista kirjakaupoista joka kesällä 2021 jäi täysin palvelleena eläkkeelle kokopäivätyöstä,
varustetuista kirjakaupoista
mutta jatkaa ajattelemista, tutkimista ja kirjoittamista.
4
8