Page 16 - VIRTAA AJASSA 2_8
P. 16

16                                                                   virtaaajassa.fi                                         2.8.2017 n:o 8
           Jo monet ”staget” nähnyt nuori muusikko






        Olen  Henry  Kuronen,  ollut  puheissa  jo  pitkään,                                            Niemisen avulla.         mainittakoon  Tampereella
       26-vuotias  laulaja-laulun-  mutta  sitä  joutunee  odot-                                         Kappale  on  saanut  hie-  järjestetyillä  Jokamiehen
       tekijä Lempäälästä.     tamaan vielä jonkin aikaa.                                               man  vajaat  tuhat  näyttö-  Festivaaleilla   soittanut
        Musiikkiharrastukseni  al-  Oma   trubakeikkailuni                                              kertaa Youtubessa ja myös  Henry Kuronen Group, jon-
       koi jo pikkupoikana ja aloi-  alkoi  oikeastaan  puoliva-                                        tunnettu    suomalainen  ka kanssa soitimme rock- ja
       tin  klarinetinsoiton  9-vuo-  hingossa.  Olin  pohtinut                                         säveltäjä-sanoittaja   Kari  bluespainotteista  musiik-
       tiaana.  Tuota  harrastusta  pitkään,  olisiko  minusta                                          Kuuva (Daada-daada, Har-  kia.
       kesti kymmenisen vuotta ja  siihen, kunnes eräs tuttava                                          va  meistä  on  rautaa  ym.)   Tulevaisuudessa  suunni-
       vuonna  2010  suoritin  ase-  soitti ja pyysi minua esiin-                                       noteerasi  kappaleen  kor-  telmissa  on  äänittää  vie-
       palveluksen  Puolustusvoi-  tymään  trubana  paikalli-                                           kealle  omalla  Facebook-  lä  täyspitkä  levy,  mutta
       mien  Varusmiessoittokun-  sen  baarin  bändi-iltaan.                                            sivullaan.               ajankohtaa  tälle  ei  vielä
       nassa  klarinettia  soittaen.  Otin haasteen vastaan, jäin                                        Kesäkuun alussa julkaisin  ole  mielessä.  Päivätyöni
       Tuona  aikana  säestimme  hommaan koukkuun ja sillä                                              toisen  levyn,  nimeltä  Mo-  koulunkäynninohjaajana
       lukuisia  suomalaisia  huip-  tiellä olen yhä.                                                   net  kasvot.  Kyseessä  on  rajoittavat  hieman  ajan-
       puartisteja,  kuten  Laura   Omia  biisejä  olen  teh-                                           viiden  biisin  mittainen  EP,  käyttöäni,   mutta   tässä
       Voutilaista  ja  Tomi  Met-  nyt  muutaman  vuoden                                               jonka  ensimmäinen  raita  vaiheessa  muusikon  am-
       säketoa sekä teimme keik-  ja  viime  kesänä  niistä  en-                                        on  jo  päätynyt  tässä  vai-  matti ei tulisi muutenkaan
       koja  ulkomailla  Ruotsissa  simmäiset  kaksi  päätyivät                                         heessa radiosoittoon.    kysymykseen.  Kuka  tietää,
       sekä  Saksassaisolla  jalka-  nauhalle asti. Viime kesänä                                         –  Jahka  pääsen  asian  mitä  sitten  joskus.  Tuleva
       pallostadionilla.       julkaistun  Rakkauden  kesä   koon  mukaan.  Hän  suos-  Viime  kesänä  vietin  viikon   kanssa vauhtiin uskon, että  levy  saattaa  sisältää  myös
        Ennen  armeijaan  menoa  –  singlen  nimikkoraita  oli   tui  ja  lopputulos  oli  juuri  San Franciscossa Dave Get-  tältä levyltä saattaa muuta-  säveltäjä  Kari  Kuuvan  te-
       olimme  perustaneet  kave-  alun perin tarkoitettu äidil-  sitä, mitä olin toivonutkin:  zin luona, jolloin meillä oli  ma  muukin  kappale  soida  kemiä kappaleita, sillä hän
       reiden  kanssa  coverbän-  leni  syntymäpäivälahjaksi,  hieman vanhan liiton mei-  mahdollisuus  puhua  mu-  vielä joskus jossain.   on  innoissaan  minulle  tar-
       din  nimeltä  HMP  (nimen  sillä hän on syntynyt tuona  ninkiä  yhdistettynä  ihaile-  siikista  ja  noista  huimista   Levy äänitettiin legendaa-  jonnut  muutamia  ennen
       alkuperä  ja  tarkoitus  on  populaarikulttuurissa hyvin  mieni  Suomi-artistien,  ku-  ajoista  60-luvun  USA:ssa,  risen  tuottaja  Mika  Sund-  julkaisemattomia  sävellyk-
       yhä bändin jäsenille tunte-  kuuluisana  Rakkauden  ke-  ten J. Karjalaisen ja Mikko  unohtamatta  kiertoajelua  qvistin  luona  Kihniöllä  al-  siään  esitettäväksi.  Näh-
       maton),  joka  täyttää  tänä  sän, vuonna 1967.  Kuustosen  lyriikoiden  ro-  San  Franciscon  kuuluisan  kuvuodesta 2017.  täväksi  jää,  mikä  tulevan
       vuonna  10  vuotta.  Bändi   Olin  muutamaa  vuotta  mantisoituun  mystiikkaan.  Haight-Ashburyn  hippialu-  Tällä  hetkellä  keikkailen  materiaalin tyyli tulee ole-
       keikkailee   säännöllisen  aiemmin  tavannut  Janis  Pisteenä  iin  päälle  puhuin  eella.       pääasiassa  soolona,  mutta  maan.
       epäsäännöllisesti   seka-  Joplinin bändissä Big Brot-  ystävälleni  Heikki  Silven-  Levyn  toinen  raita  Värit,  myös bändi-, ja duokeikko-  Molemmat julkaisuni löy-
       laisen  cover-musan,  kuin  her & The Holding Compa-  noiselle,  josko  hän  tulisi  olikin  sitten  täysin  akus-  ja  on  satunnaisesti.  Myös  tyvät  Spotifysta,  joten  käy
       myös  muutaman  oman  nyssa rumpalina toimineen  soittamaan  soolokitaraa.  tinen  ja  kuvasimme  sitä  yksittäisiä  erityiskokoon-  ihmeessä kuuntelemassa!!
       biisin  voimin.  Omien  bii-  Dave Getzin, jota uskaltau-  Myös  hänen  kädenjälken-  varten  videon  ystävieni  panoja  ilmenee  aina  välil-  Ystävällisin terveisin,
       sien äänittäminen on myös  duin  pyytämään  levynte-  sä  näkyy  lopputuloksessa.  Markus  Perkon  ja  Annina  lä.  Näistä  viimeisimpänä   Henry Kuronen


            yöllistetyimmillä               Kansantaiteilijan matkassa, osa 7                                                    löin  vähän  aikaa  päätäni
            viihdetaiteilijoilla                                                                                                 seinään, että minkä tyypin
        Ton omat ongelman-                                                                                                       kanssa mä olen oikein len-
       sa,  vaikkapa:  miten  ehtiä            Lentävä Goodman                                                                   tokonekaupoille  lähteny.
       hakemaan  kaikki  tarjotut                                                                                                Menin sitten takaisin sinne
       keikkaliksat   mestoilta.                                                                                                 toimiston  puolelle  ja  aloin
       Kansantaitelijamme   on-                                                                         pitämättömyyden  vuoksi.  neuvotella, ja ihme kyllä ne
       nistui  tässä  melko  hyvin,                                                                     Ainoastaan   muutaman  kaupat  synty  –  sillä  muu-
       kiivaimpina  aikoina  muu-                                                                       kerran  täyteen  ahdettu  taman satasen käsirahalla!
       taman laulun esityksillä sai                                                                     keikkakalenteri teki teppo-  Tarjosivat  vielä,  että  heit-
       kuitata täydet hinnat – oli                                                                      set,  jollekin  keikkapaikalle  tävät meidät sillä Cessnalla
       mahdollisuus  poiketa  use-                                                                      ei  vaan  ehditty.  Ohjelma-  Tampereelle ja seuraavalla
       ammilla esiintymispaikoilla                                                                      myyjä  Tappi  Suojasella  viikolla  tuovat  koneen  ja
       saman  päivän  aikana.  On                                                                       oli  toisinaan  miellyttävä  silloin  maksetaan  kaup-
       selvää  että  sama  show  ei                                                                     ongelma  käsiteltävänään;  pasummasta  loput,  ja  niin
       voinut  yhden  vuorokau-                                                                         artistilla oli kysyntää enem-  tapahtui.  Jostain  se  Irwin
       den  aikana  toistua  kovin                                                                      män,  mitä  kalenterissa  oli  ne  rahat  silloin  sitten  kai-
       lähellä.  Harvaan  asutun                                                                        tilaa.  Ja  kun  Irwin  alkoi  voi.  Jotain  oli  jäänyt  keik-
       maan  huvijärjestäjillä  on                                                                      puhua  oman  lentokoneen  kapalkkioista säästöönkin.”
       keskenään  kilpailua,  vaik-                                                                     hankkimisesta, Tappi aloit-  Samainen kone tuli sitten
       kei  ihan  naapurikunnissa                                                                       ti  tiedustelut  sopivasta  myöhemmin  alas  taivaal-
       touhuttaisikaan.  Ratkaisu                                                                       myyjästä.  Sellainen  löy-  ta.  Silloin  se  ei  enää  ollut
       tähän löytyy ilmasta. Irwin                                                                      tyi  Ruotsista,  Tukholman  Irwinin  omistuksessa.  Ir-
       oli  ensimmäisiä  kotimaisia                                                                     läheltä  olevassa  lento-  win  myi  lentokoneensa  jo
       tähtiä,  jotka  tulivat  esiin-  vuokrakoneella.  Aamulla  on.  Asia  on  myöhemmin  tuolloin  sijaitsivat  paljolti   konekaupassa  olisi  hyvä  1970-luvulla. Vielä 1980-lu-
       tymispaikalle  lentäen.  Al-  hotellihuoneessa oli heitet-  muualtakin   vahvistet-  vesien äärellä? Vesitaso on   valikoima  ja  kohtuullinen  vun lopussa kyseinen Cess-
       kuvuosina, 60-luvun puoli-  ty tikalla Euroopan kartas-  tu.  Samoin  Poing  Poing  oiva ratkaisu niitä paikkoja   hintataso.  Eikä  aikaakaan  na  oli  lontoolaisen  vakuu-
       välissä  pelkkä  helikopterin   ta  seuraava  matkakohde.  Poing-levyn   äänitysten  useamman  illassa  kiertä-  kun miehet olivat lentoko-  tusyhtiön  kirjoissa  Antti
       paikalle  saapuminen  oli   Kuulostaa  idioottivarmis-  jälkeen,  kun  Vexin  kanssa  välle  kansansuosikille.  Ir-  neostoksilla  naapurimaas-  Hammarbergin   nimissä.
       oma ohjelmanumeronsa ja   tetulta hauskanpidolta – ja  ”extempore”  tilattu  yksi-  winin  vakiautonkuljettaja,   sa.  Löytyi  asiallinen  vähän  Soitin  taiteilijan  pyynnös-
       rakettimaisessa  nousussa   liioittelulta  tai  ”hauskalta  tyislento  suuntautui  Ham-  Kakkosen  Matti  taannoin   ajettu nelipaikkainen Cess-  tä  Lontooseen  ja  kerroin,
       olevan  nuoren  taiteilijan   läpältä”,  mutta  totta  se  puriin.   Sovittaja-tuottaja  laski  erään  juhannuksen   na.  Se  päätettiin  ottaa.  että kone oli jo aikaa sitten
       keikkalaskuihin   voitiin-                      Markku  Johansson  kertoi  keikat,  niitä  oli  myyty  yh-  Hinta oli sopiva. Puhemie-  myyty  ja  tuhoutunut.  Lu-
       kin  laittaa  helikopterilisä!                  hämmästelleensä asiaa sil-  deksän   juhannusaatolle.   henä toiminut Tappi pyysi  pasivat hoitaa asian, mutta
       Sittemminkin  vuokrattiin                       loin  studiolla,  jäädessään  Matti ajoi muutamien ”kui-  Irwiniä  kaivamaan  rahat  puhelun  aikana  ei  selvin-
       lentoväline  erilaisiin  tilan-                 viimeistelemään  nauhat.  vien paikkojen” välit, ja sit-  olkalaukustaan.    ”Mitä,  ei  nyt  milloin  vakuutusmak-
       teisiin.   Keikkamatkojen                       Hulivilipojat  lähtivät  maa-  ten taas jatkui keikkamatka   mulla mitään rahoja ole!”,  suja  oli  viimeksi  peritty.
       lisäksi  myös  huvittelureis-                   ilmalle,   ansaitsemalleen  lentäen. ”Kahdeksan niistä   pamautti  Irwin.  Tapilla  oli
       suille,  jotka  suuntautui-                     parin  päivän  rentoutumis-  keikoista  tehtiin,  viimei-  vaihteeksi   ongelmanrat-    Ari Lahti
       vat  lähinnä  Eurooppaan.                       lomalle  Itämeren  taakse.  nen  jäi  tekemättä,  loppui   kaisutehtävä,  viihdelegen-  irwingoodman.com
       Irwin  kertoi  keikkamat-                         Juhannuksen    keikat  yöttömästä  yöstä  tunnit.”   da  Suojasen  omien  sano-  Kirjoittaja on Irwinin
       koillamme  muun  muassa                         70-luvulla  tehtiin  pienko-  Irwinillä oli erittäin korkea   jen  mukaan  homma  meni   luottomuusikko,
       reissusta,  jolloin  Vexin                      neella.  Millä  pääsee  kä-  työmoraali  ja  keikkoja  ei   näin:  ”Siis  ei  ollut  ottanut   valokuvaaja,
       kanssa  kiertelivät  Italiaa,                   tevimmin    huvipaikoille,  jätetty  tekemättä,  ei  var-  rahoja mukaan! Tai oli sillä   taidekehystäjä,
       Ranskaa,  Belgiaa,  Saksaa                      jotka  Suomessa  varsinkin  sinkaan alkoholin tai välin-  siellä  jotain,  joitakin  sata-  monialayrittäjä
       ja muuta Länsi-Eurooppaa                                                                         sia.  Mä  menin  vessaan  ja
   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21