Page 18 - VIRTAA AJASSA 2_8
P. 18
18 virtaaajassa.fi 2.8.2017 n:o 8
Eversti Nisula aloitti Saksittua Patria Oy:stä kerrotaan, että molemmat ajoneuvot lä-
Panssariprikaatin komentajana päisivät niille suoritetut uintitestit ongelmitta. Testit suo-
Eversti Kari Nisula aloitti maanpuolustus ritettiin Hangossa tuulisissa olosuhteissa, joissa tuulen
Panssariprikaatin komenta- nopeus oli 10-13 m/s ja tuulenpuuskissa yli 17 m/s, kerro-
jana 1. heinäkuuta lukien, taan Patria Oyj:stä
jolloin nykyinen komentaja kentältä Patria on modernien 8x8 panssaroitujen pyöräajoneu-
eversti Pekka Järvi siirtyi re- vojen markkinajohtaja. Patria AMV -ajoneuvoja on seit-
serviin. semän asiakasmaan käytössä, ja ne edustavat alan vii-
Eversti Nisula palveli ennen Ensimmäiset varusmiehet meisintä teknologiaa. Tuotteet ovat NATO-yhteensopivia
komentajaksi siirtymistään ja ne räätälöidään asiakaskohtaisesti, kerrotaan Patriasta.
Maanpuolustuskorkeakou- valmiusyksikköön
lussa Sotataidon laitoksen Maavoimien ensimmäiset valmiusyksikkökoulutetut
johtajana. Aiemmin hän varusmiehet aloittavat valmiusvaiheen osana valmiuden
on palvellut Maanpuolus- kehittämistä. Ensimmäisten valmiusyksikkökoulutukseen
tuskorkeakoulussa muun valittujen varusmiesten koulutus on nyt edennyt ensim-
muassa operaatiotaidon ja mäiseen valmiusvaiheeseen, kerrotaan Puolustusvoimis-
taktiikan opettajana sekä ta.
opetusryhmän johtajana. Maavoimien palkatusta henkilöstöstä ja varusmiehistä
Muita palvelustehtäviä ovat Panssariprikaatin muodostetuilla valmiusyksiköillä nostetaan Maavoimien
komentaja
olleet osastoesiupseerin teh- eversti Kari Nisula. suorituskykyä erityisesti sotilaallisen maanpuolustuksen
tävät Maavoimien esikunnas- tehtävissä. Lisäksi valmiusyksiköitä voidaan käyttää nor-
sa sekä Pääesikunnassa. Kuva: Puolustusvoimat maalioloissa tapauskohtaisesti myös muiden viranomais-
Panssariprikaatissa Nisula on palvellut Panssarivaunu- ten tukemiseen kotimaan häiriötilanteissa tai muissa Patrian AMV28A panssaroidun pyöräajoneuvon
pataljoonassa sekä Panssarikoulun johtajana. poikkeuksellisissa tapahtumissa. uintikykyä testattiin meriolosuhteissa Hangon vesillä
Kansainvälisissä tehtävissä eversti Nisula on toiminut Valmiusyksiköihin koulutetaan noin 5−10 prosenttia viime toukokuussa. Kuva: Patria Oy
osaston johtajana ISAF-operaatiossa sekä kriisinhallinta- saapumiserän varusmiehistä. Uusi koulutuskokonaisuus
joukon komentajana UNIFIL-operaatiossa. on kiinnostanut kaikissa joukko-osastoissa asevelvolli- Puolustusvoimat hankkii
Nisula suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna suuttaan suorittavia. Ensisijaisesti koulutukseen valittiin ampumatarvikkeita
2000, ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2016. vapaaehtoisia. Puolustusministeri Jussi Niinistö on valtuuttanut Puo-
400 naista aloitti asepalveluksen Valmiusyksiköt osallistuvat valmiusaikana Maavoimien lustusvoimat hankkimaan 7.62 mm rynnäkkökiväärin ja
Maanantaina 3. heinäkuuta aloitti 12 000 alokasta va- harjoitustoimintaan, viranomaisyhteistoimintaharjoituk- kiväärin patruunoita Nammo Lapua Oy:ltä.
siin sekä mahdollisuuksien mukaan kansainvälisiin harjoi-
rusmiespalveluksensa, joista noin 400 oli naisia. Naisten tuksiin kotimaassa tai ulkomailla. Patruunavalmistuksen ylläpitäminen kotimaassa liittyy
vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki tänä vuonna ennä- ampumatarvikealan sotilaalliseen huoltovarmuuteen
tysmäärä, yhteensä 1 126 naista, kun heitä oli viime vuon- sekä koulutuksen ja valmiuden ampumatarvikekokonai-
na (2016) oli 842. suuteen. Hankinnalla ylläpidetään kotimaassa toimivan
Varusmiespalvelus – sekä miesten että naisten – muo-
dostuu koulutuskausista, alkaen sotilaan peruskoulutuk- ampumatarviketeollisuuden tuotantokykyä ja osaamista.
sesta edeten nousujohteisesti kohti koulutuksen pääta- Ampumatarvikekokonaisuuden hankinnat osaltaan to-
voitetta, sodanajan osaamista ja tehtäviä. teuttavat puolustusselonteon materiaali-investointitason
Palvelus alkaa kahdeksan viikkoa kestävällä peruskoulu- lisäämistä koskevia tavoitteita, joita nykyinen hallitus on
tuskaudella. Ensimmäisinä viikkoina varusmiehille opete- pyrkinyt viemään eteenpäin. Hankinnalla korvataan myös
taan perusteet toimia turvallisesti yksittäisenä sotilaana koulutuksen ja kertausharjoitusten lisäämisen aiheutta-
ja taistelijaparina. Peruskoulutuskaudella arvioidaan mm. maa ampumatarvikevajetta.
soveltuvuus erikois- ja johtajakoulutukseen sekä tehdään Hankinnan kokonaisarvo on noin 14 miljoonaa euroa.
ensimmäiset kuntotestit. Kriisinhallintajoukkojen tukikohta Lisäksi hankintasopimus sisältää option toimituksille
Peruskoulutuskauden päättyessä tehdään lopulliset va- Pohjois-Afganistanissa. vuosina 2017 - 2020. Option enimmäisarvo on noin 7,9
linnat miehistökoulutukseen ja aliupseerikoulutukseen. Kuva: Etelä-Suomen Lehtipalvelut / arkisto miljoonaa euroa. Nyt toteutettavat hankinnat sisältyvät
Samalla määräytyy myös koulutuksen mukainen palvelu- Puolustusvoimien budjettikehykseen, kerrotaan Puolus-
saika: 165, 255 tai 347 vuorokautta. Suomalaiset jatkavat tusministeriöstä.
Afganistanissa
Suomalaiset jatkavat Resolute Support –operaatiossa Tunnuksettomat sotilaat
Afganistanissa. Kaikkiaan operaation uuden nelivuotisen aluevalvontalakiin
vaiheen alkuun on sitoutunut 39 kansallisuutta. Operaa- Tasavallan presidentti vahvisti 10.7.2017 aluevalvonta-
tion tehtävä tukee Afganistanin yhteiskunnan myönteistä lakia ja rikoslakia koskevat lainmuutokset tunnuksetto-
kehitystä ja vakauttamista. mien sotilaallisten ryhmien osalta. Lait tulivat voimaan
Suomalaiset toimivat operaatiossa neuvonanto-, esi- 15.7.2017.
kunta- ja suojaustehtävissä sekä toimintaedellytykset Aluevalvontaviromaisten toimivaltuuksia vahvistettiin
luovassa kansallisessa tukiosassa.
Suomalaisen osaston vahvuus noin 30 henkilöä. Suoma- kattamaan paremmin tilanteet, jossa Suomen alueellis-
lainen osasto Afganistanissa toimii Kabulissa ja Mazar-e ta koskemattomuutta loukkaa tunnukseton sotilaallinen
Sarifissa sijaitsevista tukikohdista. Vuodesta 2017 Suo- ryhmä.
Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki tänä malaiseen osastoon Afganistanissa on kuulunut Kabuliin Uuden lainsäädännön tavoitteena on saattaa Suomen
vuonna ennätysmäärä, yhteensä 1 126 naista, sijoitettu suojausosasto (Guardian Angel -osasto, GA). alueellisen koskemattomuuden turvaamista ja valvontaa
kun heitä viime vuonna (2016) oli 842. Naisia palvelee Kabul Security Force, jonka johdossa suomalainen suo- koskeva lainsäädäntö vastaamaan kattavammin muut-
mm. sotilassoittokunnissa. Kuva: Puolustusvoimat jausosasto palvelee, tarjoaa neuvonantajille sekä siviili- tunutta turvallisuustilannetta ja uudenlaisia uhkia. Laki-
toimijoille mahdollisimman turvallisen työympäristön. muutoksilla edistetään osaltaan hallitusohjelman ulko- ja
Suojausmiehet pyrkivät ennaltaehkäisemään mahdol-
Lisähaku Suomen kansainväliseen liset uhkatilanteet. Toiminnassa korostuvat oikeiden ha- turvallisuuspolitiikkaa koskevan kirjauksen toteutumista.
valmiusjoukkoon päättyy 21.8. vaintojen teko, nopea reagointikyky muuttuviin tilantei- Laissa tunnuksettomalla sotilaallisella ryhmällä tarkoi-
Porin prikaati toimeenpanee lisähaun Suomen kansain- siin sekä oikea sijoittuminen tehtävän aikana. tetaan sotilasosastoon rinnastettavaa, vieraan valtion lu-
väliseen valmiusjoukkoon kesän ja syksyn 2017 aikana. Patrian AMV28A kuun, puolesta tai suostumuksella toimivaa joukkoa, joka
Ylimääräinen haku päättyy 21.8. ja sillä haetaan varus- on sotilaallisesti järjestäytynyt, varustettu tai aseistettu ja
miehiä tammikuussa 2018 palveluksensa aloittavaan jää- läpäisi uintitestit onnistuneesti jonka valtiollista alkuperää ei voida tunnistaa. Lakiin sää-
kärikomppaniaan. Asevelvollinen voi hakeutua koulutuk- Patria AMV28A panssaroitu pyöräajoneuvo läpäisi tou- dettiin tällaisille ryhmille ehdoton kielto saapua maahan
seen, vaikka hänellä olisi palveluksen aloittamismääräys kokuun lopussa ajoneuvolle Suomessa suoritetut uinti- ja olla maassa, jonka rikkominen on rikoslaissa kriminali-
jo muualle, muistutetaan Porin prikaatista. testit. Kokonaispainoltaan 28-tonninen ajoneuvo ui täysin soitu.
Porin prikaati kouluttaa vapaaehtoisia miehiä ja naisia odotusten mukaisesti. Patria AMV28A:ssä 28A merkitsee
jo varusmiesaikana kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin kokonaismassaltaan 28 tonnin merikelpoisuusluokan 3 ui-
Suomen kansainvälisen valmiusjoukon (SKVJ) varusmies- vaa ajoneuvoa. Patria AMV tuoteperheen uusin edustaja
koulutuksessa. esiteltiin aiemmin tänä vuonna IDEX 2017 -tapahtumassa. Palstan toimittaa Olavi Waljakka
Kriisinhallintaa sisältävä varusmieskoulutus on osa Porin Uintitesteissä testattiin kahta ajoneuvoa, joista ensim- mm. Puolustusvoimien, Puolustusministeriön,
prikaatin kansallista asevelvollisten koulutusta ja antaa mäinen oli testikonfiguraatiossa, uintipainoltaan 28 ton- Rajavartiolaitoksen sekä maanpuolustusteollisuuden
koulutettaville hyvät valmiudet hakeutua kriisinhallinta- nia. Toinen testattu ajoneuvo oli varustettu Kongsberg julkaisemista tiedotteista.
tehtäviin varusmieskoulutuksen jälkeen. PRO TEC TOR MCT-30 –tykkitornilla.