Page 75 - LUOVA ALA OPPIKIRJA

74 75

Lauluntekijänä minua on pitkään kiinnostanut tilanne, jossa laulaja valmistautuu
viimeiseen esitykseensä ja uransa lopettamiseen. Mitä hän ajattelee, kun esirippu las-
keutuu viimeisen kerran ja kun taka-askelia ei voi enää ottaa. Onko hän vapautunut,
pelokas, onnellinen, iloinen, katkera, vai mitä? Edessä on iso henkinen työmaa, kun
ihmisen identiteetti muuttuu niin omassa kuin muidenkin mielessä.
Kiinnostava asetelma, mutta miten tästä saa syntymään laulun? Siirrytään luovuuden
kovimpaan vaiheeseen: idean työstämiseen valmiiksi lauluksi. Viimeinen valo-laulun
kohdalla tuo matka oli erityisen pitkä, raskas ja monivaiheinen, mutta erittäin kiinnos-
tava. Kaukana ei tosin ollut sekään, että koko laulu olisi jäänyt niin sanotuksi ”hyväksi
ideaksi”.

Alusta lähtien tiesin, että kertosäkeeseen haluaisin luoda odotuksen tunnelman ja suu-
ren kysymyksen: miten tarinan päähenkilölle käy viimeisen esityksen jälkeen? Ajatus
pyöri sen ympärillä, kun ei ole sankariviittaa, piittaako kukaan.

Vaikka kertosäkeen teema oli hallussa, muotoaan se ei tahtonut löytää. Koetin viedä
laulua eteenpäin kitaran kanssa. Ei vain loksahtanut kohdalleen. Pakko oli välillä jo
pohtia, onko aihe liian iso ”vain” lauluksi.

Toinen ongelma oli, miten tarinan voisi luontevasti kuljettaa kertosäkeeseen, joka sekin
yhä haki muotoaan. Kun en päässyt eteenpäin, laulun aihio hautautui moneksi vuodeksi.

Metodi oli hyvä. Se antoi etäisyyttä aiheeseen ja johti vanhaan hyvään työtapaan:
”Kill your darlings.” Kun unohdat entisen, saat uuden alun.
Sitten tapahtui luovan prosessin palkitseva vaihe. Harjoituskämpälle lähdin kitaran
kanssa hyräilemään ja etsimään, syntyisikö mitään. Ja jostain tuli laululle alkusanat
ja oma työmelodia. Laululle syntyi ensimmäinen säkeistö: ”Takahuoneen vanha tuo-
li / Luona peilin särkyneen / Suurten tarinoiden juoni / Näyttää huoneen jättäneen”.
Nyt tiesin, että laulu rakentuu laulajan tarinaan - tarinaan, joka lähtee kulahtaneesta
pukuhuoneesta ja johtaa estradille: viimeisen kerran kirkkaisiin valoihin, jotka kohta
sammuvat.

Ensimmäinen säkeistö ratkaisi kaiken. Sen jälkeen teksti syntyi aika nopeasti ja luon-
tevasti. Tein siihen mielestäni kohtalaisen melodiankin, mutta kun tekstistä tuntui
tulevan omalla mittarillani aika kova, niin nopeasti tein myös päätöksen, että sävel
jääköön vain omaksi työmelodiakseni. Nyt kannattaa ottaa mukaan ammattisäveltäjä.

Lähetin tekstin Antti Kleemolalle ja kysyin, kiinnostaisiko tekstin säveltäminen. Ant-
ti mietti ja tarttui sävellystyöhön. Samalla alkoi tekstin hionta. Antti antoi kommentte-
jaan ja kävipä teksti myös kokeneella Pekka Ruuskalla. Häneltä tuli hyvää palautetta,
mutta myös pari olennaista sparrauskysymystä tarinan muutamasta kohdasta. Palaut-
teet auttoivat parantamaan tekstiä.
Tein tekstistä lopulta kahdeksan versiota. Tärkeä oli saada kertosäkeeseen myös toivoa
ja odotusta edes yhden rivin verran. Niinpä valmis kertosäe kuuluu: ”Viimeinen valo
pian sammuu estradin / Ihailu ja palo, poissa on mestarin / Lauluista kaunein on vielä