Page 7 - SUMELIUS SYYSKUU 2018
P. 7

Iäinen kesäaika?




               aroitus:  Tavastani  poiketan  Niin  pitkälle  kuin  muistini  riittää  on  saanut  alkunsa.  Varsinkin,  jos
               tämänkertaisessa   sepustuk-  ei  erikoissairaanhoidon  ja  muiden  Morkun  alkuperäinen  ulkoasu
         Vsessani on  hieman  politiikkaa,  sote-asiain kaikkia tulevia, tiedossa   palautettaisiin,  ainakin  Tammelassa
          jota olen viime aikoina välttänyt. Nyt  olevia menoja ole sinne otettu,   huokaistaisiin, että onpa siinä hieno ja
          on vähän pakko.                   vaan  on  ajateltu, että korjataan   kulttuuriarvoiltaan merkittävä talo.
          Ensin  otetaan   tämä   kesäaika,  sitten  lisäbudjeteissa.  Jokainen  Tavara-aseman talon säilyttämistä
          poikkeuksellisesti  ajoittain  tukah-  vähänkin järkevä ihminen on tiennyt,   sen  puolustajat  perustelevat  mm.
          duttavan  kuuma. Nyt eurooppalaiset  että  vuosibudjetti  ei  taatusti  riitä,   sillä, että ”kun siinä niitä punavankeja
          EU:n  kyselyn  mukaan  ovat  väsyneet  eikä se koskaan  ole riittänytkään.
          siirtelemään kellon viisareita kahdesti  Riittämättömyyden piiriin kuuluvat   tapettiin”.  Höpsistä:  teloitukset
          vuodessa,  ikäänkuin  se  olisi  suurikin  myös päivähoidon ja koulutuksenkin   tehtiin puretun peltihallin seinustalla,
          vaiva. Siitä kuitenkin halutaan luopua,  menot. Ja kun ei veroja haluta korottaa   ja ne pellit luodinreikineen ovat
          ja  jättää  nyt  vielä  voimassa  oleva  ja velkaakin alkaa olla enemmän kuin   Museoviraston vaatimuksesta talles-
          kesäaika  pysyvästi  voimaan.  Mikäpä  kotitarpeiksi, on keksittävä ”säästöjä”   sa. Tavara-aseman tiilitalossa asustivat
          siinä, mutta minä kyllä suosisin  eli  kiristetään  kaupunkilaisia  kesken  nämä teloittajat, jotka ikkunoista
          ns.  normaaliaikaa  eli  talviaikaa.  budjettikauden.                kyttäsivät,  rohkeneeko  joku  vanki
          Aamuvirkkuna   soisin  aamuvalon  Tätä minä ei oikein ymmärrä. Mitenkäs  yrittää saada henkeä jostain lävestä
          koittavan  tuntia  aikaisemmin  kuin  te?                            ja, jos rohkeni, sai luodin kalloonsa.
          kesäajassa, vaan se siitä.        Nyt  on  kyllä  ajateltu  myös  myydä  Teloittajien  muistoako  siis  halutaan
          Tampereen  kaupungin  ”yllättäviä”  omaisuutta, kuten Milavida, siis tämä   vaalia?
          talousvaikeuksia  tuskaillaan  joka  kulttuurihistoriallisesti ja rakennus-  Usein  tuntuu, että erilaisten  vaati-
          puolella.  Syyllisiä  etsitään  –  ja  kas  taiteellisesti poikkeuksellisen, ellei   musten  esittäjien  tajunnan  tosiasiat
          kummaa:  sellaisia  ovat  varsinkin  äärettömän,  arvokas  Näsilinna.  ohittavat  jälkeä  jättämättä. Sellaisia
          sairaat,  vanhukset,  pikkulapset  ja   Samaan  aikaan  vanhan  tavara-  on näköjään enemmistö niin kaupungin-
          koululaiset  sekä  muu  köyhälistö.  aseman  kulttuurihistorialtaan  ja  valtuustossa  kuin  -hallituksessakin.
          Asiaan   kuuluvasti  he   saavat  arkkitehtuuriltaan    ratkaisevasti
          rangaistuksensa.                  vähäarvoisempi,   ellei  arvoton,  Paha juttu. Enkä muuten usko sitäkään,
          Tosiasiassa muita syyllisiä ei kuitenkaan   rakennus  pitäisi  helvetinmoisin  että tavara-aseman siirtämisen kaikki
          ole kuin  kaupunginvaltuusto, joka   kustannuksin  siirtää  liikenteen  tieltä   kustannukset olisi budjetoitu. Ei
          budjettia  käsitellessään  ei  noudata  purettavan  Morkun  paikalle.  Ja   puoliakaan.
          Suomen lakia  niin  kuin  pitäisi. Lain  Morkku on sentään vanha työväentalo,  No, sainpahan sanotuksi!
          mukaan   kaikki  tiedossa  olevat  jonka  tanssiaisissa  aika  monen                   Paavo Luokkala
          menot on  merkittävä budjettiin.  vanhan   tammelalaisen  parisuhde




































                                        S-seniorit: Yhdessä olo ja ulkoilu antaa virkeyttä.
                                                                                                              7
   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12