Page 17 - SYYSKUU 2022
P. 17
Kotona koko ikä. Ikääntyvien
asumistarpeiden monimuotoisuus
amulehden sunnuntaina 21.8. den pääkirjoituksessa on pointtinsa ja riapalvelut, eivät kuulu tavallisen ko-
ilmestyneessä Hyvä Elämä- paremmalle laitoshoidolle on ehdotto- tihoidon tehtäviin. Niitä ei ole myös-
Aosiossa Tampereen yliopiston masti tarvetta, se kuitenkin lähestyy kään tarkoituksenmukaista sellaisina
gerontologian professori Anu Siren ikääntyvien ihmisten hoitoa poliitti- nähdä. Elämänlaatuun ja jaksamiseen
kertoo ajatuksiaan vanhenemisesta sena ongelmana ja rahareikänä. Siren – ja siten myös toimintakyvyn ylläpi-
ja hyvästä elämästä. Puheenvuoros- taas muistuttaa senioreiden olevan tämiseen – vaikuttaa arjen sujuminen
saan hän kiinnittää huomiota iäkkäi- yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä, yleensä. Tähän kuuluu myös elämän
den ihmisten rooliin yhteiskunnassa. jotka luovat merkityksiä omalle elä- mielekkyys, jota luovat esimerkiksi
Ikääntyvät ihmiset ovat voimavara. mälleen. Senioripalvelut tarvitsevat aktiviteetit, tapahtumat, ja liikunta-
Iäkkäiden suhteellisen osuuden kas- kyllä yhteiskunnallista tukea, mutta palvelut. Myös ystävien tapaaminen
vaessa Suomen väestöstä, heidän yh- ikääntyvät eivät ole passiivinen kulu- ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä asioita.
teiskunnallinen asemansa muuttuu. erä, vaan ihmisiä erilaisine tarpeineen. Liian usein puhe ikääntyvien palve-
Työurien pidentyminen ja toivottavas- Ikääntyvät ovat myös kuluttajia, jotka luista keskittyy vain sairaanhoitoon
ti niiden joustavoittaminen alleviivaa pitävät taloutta kasassa. ja lääkkeisiin. Asumisen kehittämisen
65+ ikäisten ihmisten aktiivista roolia Kysymys ei ole koti- ja laitoshoidon painopisteen tulisi kuitenkin olla koko-
yhteiskunnassa. Kun keskimääräinen vastakkainasettelusta, sillä molem- naisvaltaisessa hyvän elämän tukemi-
eliniänodote nousee ja ikääntyvillä on milla on paikkansa. Iäkkäät eivät ole sessa, jo ennen kuin ihminen tarvitsee
enemmän terveitä vuosia, ei eläkeikä- yhtenäinen ryhmä vaan haluavat ja sairaanhoidollista apua. Oikea-aikai-
kään välttämättä tarkoita elämän hi- tarvitsevat erilaista asumista, ja eri- silla tukitoimilla vastataan tarpeisiin
dastumista tai elinpiirin kutistumista. laisia palveluita. Sen sijaan, että hirt- ja ylläpidetään toimintakuntoa. Pal-
Se on uusi, usein aktiivinen elämänvai- täydymme ikääntyneiden hoidossa veluita tulee olla saatavilla tarpeen
he. Tämän tulisi heijastua myös poli- vain muutamaan hoitomalliin, meidän mukaan ja usein palveluiden tarve kas-
tiikkaan. tulisi kehittää erilaisia tapoja elää tur-
Vastaavasti lehden seuraavan päivän vallisesti ja itsenäisesti kotona. Koti to- vaa vuosien karttuessa. Yhteiskunta
pääkirjoituksessa ollaan huolissaan sin voi vaihtua elämän aikana ja usein voisi tukea tällaisia hybridimalleja esi-
vanhusten laitoshoidon alasajosta ja vaihtuukin. Ja kyllähän tehostetun merkiksi erilaisilla palveluseteleillä ja
siirtymisestä kotihoidon palveluihin. asumisen yksiköiden ja laitoksienkin muilla vastaavilla ratkaisuilla. Samalla
Tämä kehityskulku on kirjoituksen tulisi olla asukkailleen koti! tuettaisiin myös pienyrittäjiä, ja inno-
mukaan alkanaut 1990-luvun lopulla. Senioriasumisen kehittämisen pai- vaatioita palvelutuotannossa.
Kirjoituksessa arvellaan, että puhe nopisteen tulisi olla kohdennetuissa Tuija Kanto-Hannula
kotihoidon lupaamasta elämänlaadun palveluissa. Kaikki arkea helpottavat toimitusjohtaja
paranemisesta on ollut vain kauniita palvelut, esimerkiksi siivous- ja ate- Kototuki Oy
sanoja, joilla on oi-
keutettu tarve sääs-
tää hoitomenoissa.
Säästö on kuitenkin Etsitkö hoivapaikkaa tai asumismuotoa
näennäistä, sillä li-
sääntynyt päivys- palveluiden läheltä läheisellesi tai itsellesi?
tyksellisen hoidon
ja ensihoidon tarve Avaamme pian uudenlaisen ikääntyville suunnatun
tulevat perushoivaa asumisyksikön Tampereen Puuvillatehtaankadulle.
kalliimmaksi. Argu-
mentti on, että huo- Autamme myös muuten tarpeisiisi sopivimman
no kotihoito aiheut- asumismuodon tai hoivapalvelujen löytämisessä!
taa ennenaikaista Tarjoamme myös neuvoa ja tukea etuisuus-
kunnon romahta- ja tukiviidakossa.
mista ja ikääntyvien Kysy lisää ja varaa aika puhelinkeskustelulle!
ihmisten onnetto-
muusherkkyyttä. kototuki.fi
Näissä kahdessa asiakaspalvelu@kototuki.fi
kirjoituksessa ikään- Tuija Kanto-Hannula 050-3443233
tyviin suhtaudutaan Kaisa Aare-Puff 044-0292077
hyvin erilaisilla tavoil-
la. Vaikka Aamuleh-
17