Page 81 - Movet - Laboratoriokäsikirja 2015
P. 81
Progesteroni (S/P)
Progesteroni on keltarauhasen erittämä hormoni. Koiril- la sen pitoisuus alkaa suurentua proestruksessa hieman ennen luteinisoivan hormonin (LH) voimakasta pitoisuus- piikkiä. Ovulaation aikana pitoisuus on jo huomattavasti suurentunut ja suurenee edelleen hedelmöittymiseen asti. Progesteronipitoisuus säilyy suurentuneena myös raskau- den aikana.
Naudoilla veren progesteronipitoisuutta voidaan käyttää kiimantarkkailun apuvälineenä samoin kuin maidostakin mi- tattuna. Oikea-aikainen siemennys parantaa tiinehtymisen todennäköisyyttä ja vähentää jo tiinehtyneen lehmän siemen- nyksestä johtuvien aborttien riskiä. Ovulaation aikana veren progesteronipitoisuus on hyvin matala (n. 0,2 ng/ml). Viikon kuluessa ovulaatiosta progesteronitaso nousee 1–5 ng/ml. Kahden viikon ajan taso säilyy yli kahden nanogramman. Tii- nehtyneillä lehmillä taso säilyy korkealla (> 3 ng/ml), mutta tyh- jiksi jääneillä lehmillä pitoisuus laskee 21 vuorokauteen men- nessä alle 0,4 ng/ml. Korkeita tuloksia voidaan saada lehmiltä myös esimerkiksi munarauhassairauksien, kuten munasarja- rakkuloiden, lisääntymiselimistön infektioiden tai epänormaalin kiimakierron vuoksi.
Mikäli progesteronitaso on matala (< 0,1 ng/ml), ei lehmä voi olla tiine, sillä ilman progesteronin vaikutusta alkio ei voi säilyä hengissä muutamaa päivää pidempään. Tiineystesti- nä veren progesteronipitoisuusmittauksen tarkkuus vaihtelee 85–100 % tutkimuksesta riippuen.
Otavă G, Cernescu H, Mircu C, Igna V, 2007. Pregnancy diagno- sis in cow using progesterone measurements. Lucrări Stiinłifice Medicină Veterinară Vol. Xl Özel G, Hayrettġn U, Özgür S. Possibili- ties of early pregnancy diagnosis using blood serum progesterone test in kilis cows.
Vastausaika:
Näytteensaapumispäivänä.
Näytetyyppi:
Seerumi tai Li-hepariiniplasma 0,5 ml. Näyte säilyy 7 vrk jääkaa- pissa ja 3 kk pakastettuna (–20 °C). Paastonäyte on suositel- tava, koska lipemia häiritsee määritystä ja saattaa alentaa tuloksia huomattavasti.
Menetelmä:
Immunoluminometrinen määritys omassa laboratoriossa.
Tulkinta:
Koira
• < 1.50 ng/ml proestrus
• 2.0–5.0 ng/ml LH-piikki
• 5.0–10.0 ng/ml estrus (ovulaatio)
• 15–20 ng/ml hedelmöittyminen
Kohdunkaula sulkeutuu progesteronitasolla 15–25 ng/ml, joten täs- sä vaiheessa ei astutus tai keinosiementäminen emättimeen enää yleensä tuota tulosta.
Nauta
• 18–22 vrk siemennyksestä:
progesteroni > 20 ng/ml = tiine, < 2,5 ng/ml = tyhjä.
Hevonen
• Oestruksessa: < 1 ng/ml
• 3–4 vrk ovulaatiosta: > 4 ng/ml
• tiinehtymättömällä taso laskee 8–12 vrk ovulaatiosta
oestruksen tasolle: < 1 ng/ml
Tiinehtymisen testaaminen suositellaan tehtäväksi 16–18 vrk ovultaatiosta, jolloin tulokset ovat helpoiten tulkittavissa.
Tiineellä hevosella
• 12 vrk ovulaatiosta: > 2 ng/ml
• 21 vrk ovulaatiosta: 3–10 ng/ml
• 30–60 vrk ovulaatiosta: 4–10 ng/ml • 60–110 vrk ovulaatiosta: 4–15 ng/ml • > 110 vrk ovulaatiosta: 5–40 ng/ml
J S Afr Vet Assoc. 1981 Sep;52(3):181–5. Plasma progesterone levels in the mare during the oestrous cycle and pregnancy. Terblanche HM, Maree L.
BET LABS Inc. 2009 1501 Bull Lea Rd, Ste 102, Lexington, KY– USA–40511–1209
Alpakka
• 7–8 vrk astumisesta: ovulaatio on tapahtunut, kun
progesteronitulos on yli 2 ng/ml.
• 14 vrk astumisesta: tulos yli 2 ng/ml viittaa
tiinehtymiseen
Koko tiineyden ajan tiineyden seurannassa: tulokset alle 2 ng/ml viittaavat tiineyden keskeytymiseen.
Synnytyksen lähestyessä: tiineyden aikaisesta laskenut tulos viit- taa 2 viikon sisällä käynnistyvään synnytykseen. Taso laskee hy- vin lähelle nollaa 24 tuntia ennen synnytystä.
Movet Laboratoriokäsikirja | 81


































































































   79   80   81   82   83