Page 10 - virtaa ajassa 6_6
P. 10
10 virtaaajassa.fi 6.6.2018 n:o 6
Saksittua nöksiä niin, että ne turvaavat poliisin toimintaedellytyk-
set tietyissä terrorismirikoksiin liittyvissä tilanteissa, jois-
maanpuolusus sa puolustusvoimat voi antaa voimankäyttöä sisältävää
virka-apua poliisille.
Pykälien tarkastelu on tarpeen, sillä niiden voimaantu-
kentiltä losta on kulunut yli kymmenen vuotta ja suojelupoliisi
nosti terrorismin uhka-arviota vuonna 2017, kerrotaan
Sisäministeriöstä
Säännösten toimivuutta tarkastellaan kokonaisuutena ja
Suomi osallistuu harjoitukseen Virossa hankkeen tavoitteena on selvittää nykytila ja mahdolliset
Maavoimat osallistuu Yhdysvaltain Euroopan-joukkojen muutostarpeet. Erityisesti keskitytään arvioimaan muun
johtamaan kansainväliseen ”Saber Strike 18 ”-harjoituk- muassa päätöksentekoprosessin selkeyttä ja toimivuutta
seen Viron Tapassa 7.–15.6.2018. ja miten se vastaa käytännön tarpeisiin mukana olevien
Harjoitukseen osallistuvat pioneerijoukkue Karjalan pri- Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg tutustui eri tahojen näkökulmasta.
kaatista ja siltaryhmä Porin prikaatista. Lisäksi Puolustus- Arrow 18 – harjoituksen Niinisalossa. Käynnin aikana Näitä tahoja ovat poliisi, poliisihallitus, puolustusvoi-
voimien henkilöstöä osallistuu harjoitukseen esikuntaup- kenraalille esiteltiin ensimmäistä kertaa harjoituksessa
seeritehtävissä. mukana olevia Yhdysvaltain merijalkaväen M1A1 mat, sisäministeriö, puolustusministeriö sekä valtioneu-
Suomalaiset osallistuvat harjoitukseen Virossa Tapan Abrams- taiateluvaunuja. Kuva: Puolustusvoimat voston yleisistunto.
harjoitusalueella osana Viron 1. prikaatia. Harjoitusjou- dysvaltalaisten ja norjalaisten joukkojen kanssa. Yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaan poliisin ky-
kon kokonaisvahvuus on noin 35 henkilöä, kerrotaan Puo- Harjoitusjoukkojen kokonaisvahvuus oli enimmillään kyä puuttua välittömästi uhkiin ja rikoksiin tulee kehittää.
lustusvoimista. noin 3 200 henkilöä. Harjoituksessa oli mukana noin 150 Muut turvallisuusviranomaiset tukevat poliisia tässä toi-
Saber Strike 18 -harjoitus järjestetään Viron, Latvian, minnassa.
Liettuan ja Puolan alueilla. Harjoitukseen osallistuu yh- panssaroitua ajoneuvoa ja noin 300 muuta ajoneuvoa. Puolustusvoimat tukee sisäisestä turvallisuudesta vas-
Suomalaisten lisäksi harjoitukseen osallistui Yhdysval-
teensä yli 20 000 henkilöä 21 maasta. Viron osaharjoituk- tain Eurooppaan sijoitettujen maavoimajoukkojen (USA- taavia ja muita viranomaisia virka-apupyyntöjen ja yhteis-
seen osallistuu noin 1 200 henkilöä. REUR) ratsuväkieskadroona, jonka vahvuus oli noin 120, työjärjestelyjen mukaisesti, todetaan Sisäministeriöstä.
Harjoitukseen osallistuminen lisää Maavoimien jouk-
kojen ja järjestelmien kansainvälistä yhteensopivuutta ja Yhdysvaltain merijalkaväen Euroopan ja Afrikan joukko-
jen panssarivaunujoukkue vahvuudella noin 30 ja Norjan
tukee kotimaan puolustusta, todetaan Maavoimien tie- armeijan panssarintorjuntajoukkue noin 50 sotilaan vah-
dotteessa.
Harjoitus mahdollistaa myös Puolustusvoimien kansain- vuudella.
välisen avun antoon ja vastaanottamiseen liittyvän tehtä- Yli 8 000 sotilasta Rovajärvellä
vän harjoittelun. Maavoimien taistelu- ja ampumaharjoitus ”Pohjoinen
Osallistuminen Saber Strike 18 -harjoitukseen on Maa- 18” toteutetaan Rovajärven harjoitusalueella. Harjoitus
voimien vuosisuunnitelman mukaista toimintaa. Suomi alkoi 24.5. ja päättyy 7.6.2018.
on osallistunut harjoitukseen vuodesta 2012 lähtien eri- Pohjoinen 18- harjoituksessa tarkastetaan joukkojen
laisilla kokoonpanoilla valtiojohdon linjausten mukaisesti. koulutustaso, harjoitellaan Maavoimien joukkojen tulen-
Inttiarkea suoraan Snapchatissa käyttöä ja joukkojen keskittämistä. Lisäksi harjoitellaan
Puolustusvoimien Inttielämää-Snapchat- tilillä tutustu- eri johtamistasojen sekä aselajien yhteistoimintaa taiste-
luharjoituksessa ja ammunnoissa. Harjoitus päättyy vaa-
taan varusmiespalveluksen eri osa-alueisiin. Sisältöä on tivaan yhteisammuntaan, jossa taistelevia joukkoja tue-
niin taisteluharjoituksista kuin muonituskeskuksen her- taan keskitetyllä tulenkäytöllä.
nerokkajonosta. Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 8 200 sotilasta Rannikkolaivaston harjoituksessa oli muiden mukana
Inttielämää-tilin sisällöntuotannosta vastaavat varus- ja noin 1 800 ajoneuvoa Puolustusvoimista, Poliisista ja Katanpää- luokan miinatorjunta-aluksia. Harjoituksen
miehet. Tilillä snäpätään kolmesta joukko-osastosta. Rajavartiolaitoksesta. Harjoituksen johtaa eversti Asko toiminnan painopisteenä oli miinasodankäynti. Kuva:
Mukana ovat Ilmasotakoulu, Rannikkoprikaati sekä Porin Muhonen Maasotakoulusta. Puolustusvoimat
prikaatin Niinisalon ja Säkylän toimipisteet. Kunkin varus- Mukana on mekanisoitu joukkue Ruotsin maavoimien
kunnan snäppivuoro kestää viikon kerrallaan. Norrbottenin rykmentistä. Harjoittelu on osa Suomen ja Rannikkolaivasto mukana
Puolustusvoimien Inttielämää-Snapchat-tili on perustet- Ruotsin maavoimien välistä FISE-yhteistyötä. Harjoitus on meritaisteluharjoituksessa
tu vuonna 2016, aluksi pilottihankkeena. Tarkoituksena Maavoimien vuosisuunnitelman mukainen.
oli tavoittaa etenkin nuori kohderyhmä: kutsuntaikäiset, Rannikkolaivasto osallistui 22.5. - 1.6.2018 VILMA 2018
varusmiespalvelusta suorittavat, nuoret reserviläiset ja meritaisteluharjoitukseen. Laivaston toiminnan painopis-
tietysti kaikki muut varusmiespalveluksesta kiinnostu- teenä on miinasodankäynti.
neet. ”Merimiinoittaminen on tehokas keino alueellisen kos-
"Meidän täytyy viestiä sellaisissa kanavissa, joissa kan- kemattomuuden turvaamiseen, meriliikenteen suojaami-
salaiset ovat. Oli hienoa nähdä, miten nopeasti tili löysi seen ja mereltä suuntautuvien hyökkäysten torjuntaan”
yleisönsä", kertoo Puolustusvoimien viestintäjohtaja, toteaa Rannikkolaivaston komentaja kommodori Erkki
kommodori Jan Engström. Mikkola, ja jatkaa:
Puolustusvoimat juhli Helsingissä ”Laivastolla on merimiinoittamiseen ja miinantorjun-
Puolustusvoimat juhlisti satavuotista taivaltaan kaikille taan vaadittava osaava henkilöstö, tehokas kalusto ja
avoimella ja ilmaisella ”Maanpuolustus kuuluu kaikille” hyvä valmius, ja tässä harjoituksessa tarkoituksemme on
-yleisötapahtumalla Senaatintorilla, Helsingissä tuoko - ylläpitää ja kehittää tätä osaamistamme”.
kesäkuun vaihteessa. VILMA 2018 -meritaisteluharjoitus oli merivoimien lai-
Puolustusvoimien henkilöstö, varusmiehet, reserviläiset vasto- ja rannikkojoukkojen yhteinen taisteluteknisen ja
ja maanpuolustusjärjestöt kertoivat maanpuolustustoi- Raskas raketinheitin ampuu Rovajärvellä. Maavoimien taktisen tason harjoitus, jonka teema oli esikuntien ja
minnasta sitä varten pystytetyillä esittelyteltoilla. pääsotaharjoitus ”Pohjoinen 18” päättyy 7. päivä kesä- joukkojen harjaantuminen merioperaatioiden johtami-
Tapahtumaviikon aikana oli Senaatintorilla nähtävillä kuuta. Harjoituksessa oli mukana mekanisoitu joukkue sessa ja toteuttamisessa.
kalustoesittelyn lisäksi toimintanäytöksiä. Paikan päällä Ruotsin maavoimista. Kuva: Puolustusvoimat Rannikkolaivastosta harjoitukseen osallistui joukkoja
saattoi kokeilla esimerkiksi Hornet- lentopeliä. kaikista neljästä laivueesta sekä esikunnasta. Palkatun
Senaatintorilla oli sotilassoittokuntien musiikkiesityksiä Puolustusvoimille polttoaineita
päivittäin. Sunnuntain 3. kesäkuuta muun muassa Dian- Puolustusministeri Jussi Niinistö valtuutti puolustusvoi- henkilöstön lisäksi harjoitukseen osallistui varusmiehiä ja
dra esiintyi varusmiessoittokunnan kanssa. mat 17. toukokuuta 2018 Puolustusvoimien logistiikkalai- reserviläisiä.
Panssariprikaati johti suuren toksen esityksen perusteella hankkimaan maaliikenne- ja Aluskalustosta mukana oli Hämeenmaa- luokan miina-
sotaharjoituksen Niinisalossa aluspolttoaineita Lämpöpuisto Oy:ltä valtion yhteishan- laiva, Hamina- ja Rauma-luokan ohjusveneitä, Katanpää-
Panssariprikaati johti Maavoimien mekanisoidun Arrow kintayksikkö Hansel Oy:n kilpailuttaman puitejärjestelyn luokan miinantorjunta-aluksia, Pansio- luokan miinalaut-
18 -harjoituksen Pohjankankaalla Niinisalossa 7.–18. tou- mukaisesti. toja sekä huolto- ja apualuksia.
kokuuta 2018. Mukana oli myös amerikkalaisia ja norja- Puitejärjestely on optiokaudet huomioituna voimassa Laivaston toinen maakuntajoukko - Raivaajaosasto
laisia joukkoja. enintään 7.3.2022 asti. Hankinnan kokonaisarvoksi arvi- Sääksi - osallistui myös harjoitukseen Kuha- ja Kiiski-luo-
Yhteistoimintaharjoituksen johtajana toimi Panssaripri- oidaan enintään 64 miljoonaa euroa ilman arvonlisäveroa kan raivaajilla, kerrotaan Merivoimista.
kaatin komentaja, eversti Kari Nisula. ja arvonlisäveroineen enintään 79,3 miljoonaa euroa.
Arrow 18:ssa harjoiteltiin Maavoimien mekanisoitujen Puolustusvoimien ja poliisin
joukkojen ja aselajien yhteistoimintaa mekanisoidun jou- Palstan toimittaa Olavi Waljakka
kon hyökkäystaistelussa ja yhteisissä ammunnoissa. yhteistoimintaa kehitetään mm. Puolustusministeriön, Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen,
Lisäksi harjoiteltiin eri johtamistasojen yhteistoimintaa, Puolustusvoimien poliisille antamaa virka-apua koske- maanpuolustusteollisuuden ja lehdistön tiedotteista ja artikkeleista.
ilmatulenjohtoa ja Ilmavoimien lähitulitukea. vien säännösten toimivuutta arvioidaan. Sisäministeriön Waljakka on koulutukseltaan opistoupseeri ja hän toiminut pitkään
Harjoituksen aikana kehitettiin yhteistoimintakykyä yh- asettaman hankkeen tavoitteena on ajantasaistaa sään- tiedottajana ja toimittajana eri tehtävissä mm. Puolustusvoimissa.

