Page 12 - virtaa ajassa 6_6
P. 12

12                                                                   virtaaajassa.fi                                         6.6.2018 n:o 6



                                    SOTE OSA 1


                                    MAAKUNTAHALLINTO TULEE




                                    VAI TULEEKO?
          VIITAPIRU




            uomi  astuu  vuo-  tamäärällä oltaisiin  pärjät-  täjät  tulevat suurista  kun-  lähtökohtaisina tavoitteina  tiin,  niin,  että  yhteistyö  ja  tumattomien  on  vaikeaa
            den  2019  alussa  tai  ty. Kyse lienee politiikasta,  nista.  Miten tamperelai-  on  ollut  integroida  sosiaa-  moniammatillinen  toimin-  päästä  ehdolle  maakunta-
       Smyöhemmin maa-         jossa keskusta sai tahtonsa  nen  maakuntavaltuutettu  li- ja terveyspalvelut, taata  ta onnistuu  vaaleissa  vaalilainsäädän-
       kuntahallinnon  aikaan.  läpi  ja  ilmeisesti  valtansa  tuntee esim. Vesilahden tai  palvelujen  viiveetön saa-  - kaikilla alalla  toimivilla  nön takia.
       Kunnan  rooli  kutistuu,  ja  varmistettua.     Urjalan sote-todellisuutta.  tavuus,  sujuvuus  ja  tasa-  on riittävät viestintä-, vuo-  Tutkimusten  mukaan
       maakunnan  rooli  kasvaa.   Pienissä  kunnissa  pelä-  Soten  maailmassa maa-  puolisuus kustannustehok-  rovaikutus- ja työelämätai-  vahvoilla ovat kolmenlaiset
       Maakuntavaaleissa suur-  tään,  että  niistä  lähtevät  kunnat  ovat suuria  työl-  kaasti  laadusta  tinkimättä.  dot jo työhön tullessaan.   ehdokkaat. Ensimmäisen
       ten  kuntien  ehdokkaat  siinä  vaiheessa viimeiset-  listäjiä.  Pirkanmaan  maa-  Uudistusta  on  valmisteltu   - siiloutuneisuudesta ja  ryhmän  muodostavat  tun-
       ovat vahvoilla. Osa pie-  kin  lähipalvelut.  Pikku  hil-  kunnan  palveluksessakin  pitkään  ja eri vaiheiden  sektoriajattelusta päästään  netut nimet, jotka keräävät
       nistä  kunnista  jää ilman  jaa käynee niin, että kaikki  on  jatkossa  noin  22  000  kautta  on  päädytty  varsin  eroon perustehtävissä.   ääniä monesta kunnasta
       omaa  edustajaa.  Palvelu  sotepalvelut voivat hävitä.  työntekijää. Tällä  hetkel-  mittavaan   muutokseen,   -   ammattialakeskeisyy-  tai koko  maakunnan  alu-
       paranee  ja valinnanvapa-  Yksityiset  terveyspalvelu-  lä työntekijöillä  tuskin  on  jossa  nykyinen terveyden-  destä siirrytään asiakaskes-  eelta. Toinen  ryhmä ovat
       us kasvaa, kun maakunnat  yritykset tuskin kiiruhtavat  selvää käsitystä tulevai-  huollon  ja sosiaalipalvelu-  keisyyteen.   tiettyjen  teemojen  ympä-
       ottavat kunnilta ohjat sosi-  avaamaan vastaanottojaan  suudestaan.  Joitain kartoi-  jen  järjestelmä  muuttuu   Palvelujärjestelmän muu-  rille keskittyvät ehdokkaat,
       aali-  ja terveyspalveluissa.  pieniin  kuntakeskuksiin.  tusta  on  tiettävästi  tehty  kokonaan  ja jossa  osin  tos varsinkin alkuvaihees-  esimerkiksi sosiaali- ja ter-
       Näinhän  maan hallitus  on  Todennäköisesti  käy  niin,  mm.  siitä,  mitä  palveluita  samalla  aiemmin  toteutu-  sa  vaikeuttaa  asiakkaiden  veydenhuollon  asiantun-
       meille luvannut.  On myös  että  kerran  kaksi  viikos-  ja minkälaisia  työntekijöi-  matta  jäänyt  kuntauudis-  selviytymistä  ja  erityisesti   tijat  ja  ammattilaiset.  Hei-
       luvattu, että sosiaali- ja ter-  sa  saattaa  kirkonkylissä  tä  kuntien  palveluissa  on,  tus toteutetaan.   monien  palvelujen  tarvit-  dän  vastapainonaan  ovat
       veystoimen  kustannukset  jatkossa  päästä  lääkäriin.  on selvitetty koulutuksia ja   Tulevan  uudistuksen  sijat  kaipaavat  ohjausta,  ehdokkaat,  jotka  keskitty-
       saadaan  vähitellen  hallin-  Esimerkiksi  pienen  Vesi-  erityisosaamisia.  lainsäädäntö  on vielä kes-  jotta  palvelujen  saanti  su-  vät selkeästi paikallisiin ky-
       taan ja jopa putoamaan.  lahden kunnan kirkonkylän    Mitä oikein        ken,  mutta  tässä  vaihees-  juisi tarvetta  vastaavasti ja  symyksiin ja erottuvat sillä.
       Uskokoon ken tahtoo.    terveysasemalle  on keski-   tapahtuu vuonna     sa  näyttää  ilmeiseltä,  että  oikea-aikaisesti ja toisaalta   Kansanedustajat haluavat
        Suomeen  muodostetaan  tetty myös kunnan sosiaa-                        maa  jaetaan  18  maakun-  resurssien käyttö olisi opti-  todennäköisesti  vaikuttaa
       vuonna  2019  kaikkiaan  18  lipalvelut,   hammashoito   2019?           taan, joiden vastuulle sote-  maalista.          myös    maakuntatasolla.
       hallinnollista  maakuntaa.  ja  neuvolapalvelut.  Sote:n   Tekeillä oleva sosiaali-  ja  palvelut  siirtyvät.  Kuntien   Maakuntahallinto   Lähtökohtaisesti   uudet
       Onko tämä rakenne hyvä ja  toimesta  tämä rakenne  terveyspalvelujen  uudis-  tehtävät  toisaalta  vähene-  lisää demokratia-   päätöksentekijät  eivät ole
       toimiva,  siitä  on  käyty  kii-  varsin  todennäköisesti  ha-  tus  on  yksi tämän  alan  vät  merkittävästi,  vaikka    kuntien  edustajia  vaan
       vasta keskustelua julkisuu-  jotetaan.          suurimmista  palvelu-  ja  esimerkiksi   hyvinvointi,   vajetta ja mutkistaa   äänestäjien  valitsemia  eh-
       dessa.  Moni  katsoo,  että   Todennäköistä  on,  että  hallintorakenteiden  uudis-  varhaiskasvatus ja koulu-  palvelujen    dokkaita,  jotka  edustavat
       pienemmälläkin  maakun-  maakuntahallinnon  päät-  tuksista kautta aikojen. Sen  toimi  jäävätkin kunnille.   rahoitusta?  koko maakuntaa.
                                                                                Kyseessä  on  mammutti-  Sote-uudistuksen  rinnal-  Maakuntavaltuuston
                                                                                mainen  organisaatioiden,   la  valmistellaan  Suomen   tärkein  tehtävä  on  laatia
                                                                                rakenteiden,  rahoitusten,   mittavinta  hallinnon  uu-  maakuntastrategia,   jota
                                                                                vastuiden, tilaajien, tuotta-  distusta,  jonka  sisällöstä   voisi verrata pormestarioh-
                                                                                jien  ja  valinnan vapauden   kansalaisilla on tietoa vielä   jelmaan  tai kuntastrategi-
                                                                                muuttaminen,  jossa  on   vähemmän kuin  sotesta.   aan.  Maakuntastrategialla
                                                                                mukana sekä julkinen että   Suomeen  perustetaan  18   on  kolme  perustehtävää:
                                                                                yksityissektori.
                                                                                                                                 Sen  pitää ensinnäkin  ker-
                                 Kaikki                                         jotkut  hyvinkin  tärkeät   itsehallinnollista  maakun-  toa, mitkä ovat maakunnan
                                                                                 On  ymmärrettävää,  että
                                                                                                        taa  vuoden  2019  alussa.
                                                                                                                                 tavoitteet  ja  kehityksen
                                                                                asiat  ovat jääneet vähem-  Samalla  merkittävä  osa   painopisteet,  mitä  maa-
                                                                                                        kuntien päätösvallasta siir-
                       rakentamisen                                             mälle huomiolle.  Tällaisia   tyy maakunnille.  päätökset  kunta  haluaa  olla.  Toinen
                                                                                asioita  ovat mm.  asiakas
                                                                                                                                 osa kuvaa, mitä maakunta
                                                                                                         Maakunnan
                                                                                tuossa  muuttuneessa  pal-
                                                                                veluorganisaatiossa,   tai   tehdään maakuntavaltuus-  tekee: miten maakunta ai-
                                                                                                                                 koo  omilla  toimillaan  vai-
                                                                                                        toissa,  joihin  valitaan  jä-
                                koneet                                          toimintaan  osallistuvien  seniä maakunnan asukas-  kuttaa siihen, että asetetut
                                                                                sosiaali-  ja terveysalan
                                                                                                                                 tavoitteet
                                                                                                                                            saavutetaan.
                                                                                sekä johtamisen  ammat-  määrän mukaan.          Kolmas maakuntastrategi-
                                                                                                         Maakuntavaltuustossa
                                                                                tilaisten  osaamisen  muu-  jäsenet   ryhmittäytyvät   an ydinkohta on palvelulu-
               kivijalasta harjaan.                                             tostarve  sekä  koulutus  ja   valtuustoryhmiksi  puolue-  paus, jonka se antaa maa-
                                                                                                                                 kuntalaisille
                                                                                                                                              esimerkiksi
                                                                                tutkimus. Hypoteesina voi-
                                                                                taneen painottaa, että ellei   lähtöisesti  samaan  tapaan   sosiaali- ja terveyspalvelui-
                                                                                                        kuin  kunnanvaltuustoissa.
                                                                                toimintaan  osallistuvien  Puolueet  katsovat,  minkä   den  osalta:  korostetaanko
                                                                                ammattilaisten  osaaminen   ryhmien  tavoitteet  sopi-  läheisyyttä,  sujuvia  hoito-
                         Paikallisesta                                          ja  asenteet  muutu,  ei  toi-  vat  yhteen  ja  liittoutuvat   ketjuja,  nopeata  hoitoon
                                                                                mintakaan  muutu,  vaikka
                                                                                                                                 pääsyä vai jotain muuta.
                                                                                                        keskenään varmistaakseen
                                                                                organisaatioita  muutettai-
                                                                                siin.  Vaarana  on,  että  eri   valtuuston  enemmistön
                                                                                                        tuen ja omien tavoitteiden-
               konevuokraamosta                                                 ammattiryhmien   varsin   sa läpimenon.
                                                                                tiukkarajaiset tehtävät siir-
                                                                                                         Pirkanmaalla
                                                                                                                       vaalipiiri-
                                                                                tyvät  sellaisenaan  uudis-  nä  on  Pirkanmaa  ja  Kuh-
                                                                                tettuun organisaatioon.  moinen,  joka  liittyy  osaksi
                                                                                 Mitä tulee osata?  Aina-  Pirkanmaata  vuoden  2019
                                                                                kin seuraavia asioita on pi-  alusta.  Puolueet  asetta-
                                                                                detty  Soten  onnistumisen   vat  ehdokkaat  ja tekevät
                                                                                edellytyksinä:          listansa,  äänestäjät  mää-
                                                                                 - kaikki alalla työskentele-  räävät vaaliuurnilla heidän
                      Korentinkatu 2 Valkeakoski                                vät tuntevat Sote – palve-  järjestyksensä.   Puoleen
                                                                                lujärjestelmän ja sen toi-
                      Jani Hoivala 040-735 2917                                 minnan                  listalla  saa olla ehdokkai-
                                                                                                        ta  1,5-kertainen  määrä
                                                                                 -  ammattilaiset  ovat  pe-
                     Sami Leinonen 040-350 6349                                 rehtyneet muiden alan am-  valtuuston  paikkalukuun     Hannu Viitaniemi
                                                                                                        nähden  eli  118–119  eh-
                                                                                mattilaisten  tehtäväkent-  dokasta.  Puolueisiin  sitou-
   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17