Page 39 - LUOVA ALA OPPIKIRJA

38 39

taloudellista asemaa ja aiempaa historiaa. Kun arvioidaan tulevaa lainanhoitokykyä,
tärkeämpää olisi kuitenkin eteenpäin suuntautuva liiketoiminnan arviointi, jolloin ko-
rostuvat ennen kaikkea tekniset, kaupalliset ja tulevan kassavirran arviot.

Luovien alojen rahoituspäätöksiä tuntuu hallitsevan kolmevaiheinen paradoksiketju:
1) Kirjanpidon paradoksi, joka luo 2) Arvo(stus)paradoksin, joka luo 3) Vakuuspara-
doksin. Tämän ketjun seuraus on usein se, että aineettomalle omaisuudelle ei rahoitta-
japiireissä lasketa lainkaan vakuusarvoa.
Kirjanpidon paradoksi
Keskeinen kirjanpidon tehtävistä on laatia tilikausittain tilinpäätös, jossa yhteydessä
pääkirjatilien saldot päätetään tuloslaskelmaan ja/tai taseeseen. Tuloslaskelman pää-
tehtäviä on jakokelpoisen voiton selvittäminen kuluneelta kaudelta. Se palvelee myös
verotuslaskelman laatimista, joskin verotettava tulos voi jonkin verran poiketa kirjan-
pidon tuloksesta. Tilinpäätöksen laatimista ohjaavat kirjanpitolaki ja EU-maissa lisäksi
Euroopan yhteisön direktiivi (EU Accounting Directive). Näissä normeissa keskeinen
periaate on suojata velkojia ja ulkoisia sijoittajia, minkä takia keskeisiä periaatteita ovat
laskelmien varovaisuus ja konventionaalisuus. Omaisuuden varovainen arvostus on
yksi keskeinen kirjanpidon perinne ja standardi.

Tilinpäätöksessä menot jaetaan kahtia: kuluiksi tuloslaskelmaan tai aktiivoiksi taseeseen.
Kun yritys investoi aineettomaan luovaan varallisuuteen omalla kehitystyöllään, akti-
vointipakkoa ei ole. Kirjanpidon sääntelyn mukaan tilinpäätöksen tulisi antaa ”oikeat ja
riittävät tiedot” = ”true and fair view”. Paradoksi syntyy siitä, että luovan alan tilinpää-
töksissä tulosta on varsin usein rasitettu liikaa kuluilla ja taseeseen on tehty liian pienet
aktivoinnit. Siksi tilinpäätöksen antama kuva ei olekaan enää ”oikea eikä riittävä”.

Arvostamisen ongelma on vähäisempi silloin, jos kehitystyö on ostettu ulkoa, jolloin
dokumenttina on markkinaehtoinen lasku. Yrityksen oman henkilöstön tekemästä ke-
hittämistyöstä syntyy lähinnä palkkakirjauksia, jotka yritys voi kirjata saman vuoden
kuluksi. Myös ostopalvelut voidaan kirjata kuluksi täysimääräisesti.
Kirjanpidon paradoksi voidaan tiivistää seuraavasti: Tuloslaskelman ja taseen tulisi
antaa kuva, joka on todellinen (true) ja oikeudenmukainen (fair). Tilinpäätökset kuiten-
kin laaditaan sidosryhmien suojan takia niin, että aineeton omaisuus arvotetaan alem-
maksi, kuin sen käyvän arvon tulisi olla. Varovaisuuden konventioiden noudattaminen
johtaa aliarvostukseen, kun kehittämismenoja aktivoidaan liian vähän ja kirjataan kuluksi
liikaa. Näin syntyy tilinpäätös, joka ei ole aineettoman varallisuuden osalta todellinen
eikä oikeudenmukainenkaan.
Paradoksi on yritykselle kiusallinen ja lainaneuvotteluja ajatellen haitallinen. Luovalla
alalla on usein niin, ettei vastaavia kehittämispanoksia välttämättä edes voida ostaa ul-
koa, vaan sisäinen kehittäminen on ainoa ja taloudellisin vaihtoehto. Kehittämistyön
tulosten tulevaa elinkaarta on hankalaa ennakoida, mutta esimerkiksi patenteilla on 20
vuoden suoja-aika ja musiikkiäänitteissä tuottajan teollinen suoja-aika on 70 vuotta.
On myös niin, että monesti aineeton ja aineellinen elementti ovat yhteen kietoutuneita
luovissa tuotteissa, mikä näkyy konkreettisesti vaikkapa Sibelius-monumentissa, Fis-
karsin saksissa tai Aalto-maljakossa.