Page 40 - LUOVA ALA OPPIKIRJA
P. 40
40 41
Arvo(stus)paradoksi
Käsitteen arvoparadoksi 23,24 esittivät aineettoman omaisuuden kontekstissa vuonna
2016 Owolabi ja Aguguom sekä jo aiemmin Sacui ja Sala vuonna 2011. Koska kehittä-
mismenoja voidaan kirjata kokonaan kuluksi tai aktivoida (osaksi tai kokonaan), ar-
vostus ei ole ”true” sikäli, että olisi vain yksi oikea ”totuus”. Aineettomasta pääomasta
taseessaon monia totuuksia sen mukaan, kuinka menojen kahtiajako on tapahtunut.
Verotus on omiaan johtamaan siihen, että mahdollisimman paljon menoista kirjataan
tilin-päätökseen kuluina, jolloin aktivointeihin taseen puolella syntyy aliarvostus.
Ongelma ei ole niinkään suurilla monikansallisilla ja ulkomaalaisomisteisilla yrityk-
sillä, joiden suomalaiset tytäryhtiöt voivat saada pääomarahoituksensa konsernista.
Ongelma on vakava kotimaisilla pk-yrityksillä, joiden on vaikeaa löytää taseestaan
riittävää omaisuusmassaa vakuusneuvotteluihin lainaa tarvitessaan. Monikansallisten
intressissä voi jopa olla kasvattaa kuluveloituksia sisäisillä rojalti- ja muilla laskutus-
veloituksilla, jolloin verotettava tulos pienenee Suomessa, ja se joko tasataan konser-
nin sisällä tai voitto raportoidaan alhaisen yritysverotuksen maissa.
Arvostuksen ”totuudellisuusvaatimusta” ei ainakaan helpota se, että aineeton varalli-
suus on yleensä näkymätöntä paitsi kirjanpidossa myös käytännössä muutenkin. Luo-
vien alojen tärkeintä varallisuutta ovat tuotannontekijäpuolella henkinen ja sosiaalinen
pääoma ja suoritteiden puolella luovat tuotteet ja IPR-oikeudet (Intellectual Property
Rights). Tosin näkyvyyttä ja todennettavuutta lisää se, että esimerkiksi patentit, malli-
suojat ja monilla aloilla tekijänoikeudetkin ovat viranomaisten rekisteröimiä ja tarkoin
yksilöimiä (Esim. Patentti- ja Rekisterihallitus, Teosto, Sanasto, Gramex jne.).
Rekisteröidyt tavaramerkit ovat suojattuja 10 vuotta kerrallaan ja patentit yleensä 20
vuoden ajan. Musiikkiäänitteissä teollinen suoja-aika (lähioikeus) on peräti 70 vuotta ja
säveltäjillä, sanoittajilla, sovittajilla ja artisteilla vielä tätäkin pidempi (70 vuotta tekijän
kuolemasta). Arvostusparadoksina voidaan pitää sitä, että vaikka viranomaiset myön-
tävät lakiin perustuen luovalle teokselle näin pitkän suoja-ajan (s.o. taloudellista arvoa
kymmeniksi vuosiksi eteenpäin), rahoittajat eivät tunnusta teosten vakuusarvoa edes
siksi ajaksi, mikä on tavanomaisesti yrityslainojen takasinmaksuaika eli 5-7 vuotta.
Voidaan siis sanoa, että kirjanpidon paradoksiin liittyvä varovaisuuden periaate jat-
kuu ja voimistuu arvo(stus)paradoksin muodossa. Arvostuksissa ei ole yhtä vaan mon-
ta ”totuutta”. Verotuskäytännöt houkuttavat aliarvostamaan aineetonta varallisuutta
käypiin arvoihin verrattuna. Vielä tämän jälkeenkin rahoittajien omaksuma linja on
useimmiten se, että immateriaalinen varallisuus ei kelpaa vakuudeksi yrityslainoihin.
Se, millä lainsäätäjä on nähnyt olevan arvoa 70 vuotta, on rahoittajan silmissä vakuus-
mielessä arvotonta uutenakin.
Vakuusparadoksi
Normaalitilanteessa yritykset eivät hoida lainojaan vakuuksilla vaan tulevien kuukau-
sien ja vuosien kassavirrallaan. Siksi aineettoman varallisuuden tuottokyvyn (= posi-
tiivisen kassavirran) tulisi olla lainan myönnössä pikemminkin se kriteeri, jolla laina
joko annetaan tai ei anneta. Tähän tarkoitukseen hyvä työkalu olisi kovenanttiasia-
