Page 48 - LUOVA ALA OPPIKIRJA
P. 48

48                                                                                              49

          miinus 7,9 mrd eur eli lähes + 7 mrd euroa. Tämän verran ”mammonaa”  Suomi sai
          nettona vaihtotaseeseensa.

          Suomen elokuvateattereista noin 70 prosentin markkinaosuus on yhdellä ketjulla eli
          Finnkinolla.  Finnkinon omistajanvaihdos tapahtui viitisen vuotta sitten, jolloin sen
          liikevoittoprosentti oli noin 15 prosentin luokkaa. Suomalainen Finnkino kuuluu nyt
          eurooppalaiseen Odeon-yhtiöön. Odeonin omistus on pohjois-amerikkalaisella pörssi-
          yhtiöllä  AMC  Entertainment  Holdingsilla.  AMC:n  suurin  omistaja  on  kiinalainen
          Wanda.  Arviolta 25-30 prosenttia Suomessa myydyistä elokuvalipuista on myyty suo-
          malaisten elokuvien katseluun. Muista maamme luovan alan yrityksistä suomalais-
          omistus on vaihtunut ulkomaalaiseen esimerkiksi Artekissa, Supercellissa, Oikotiessä
          ja  äänitetyn musiikin alalla yli 90 %:isesti.
          Paikallisradioissa omistus ei ole kovinkaan  paikallista, vaan  suurina ulkomaisina
          omistajana ovat  kansainväliset ketjut, kuten  Bauer Media Group Saksasta, GWR
          Englannista, NRJ Ranskasta. Ketjuuntuminen on kiristänyt kilpailua kotimaisten toi-
          mijoiden kanssa, mutta samalla myös ohjelmatarjonta on yksipuolistunut ulkomaisten
          formaattien ja soittolistojen paineessa niissä yhtiöissä, joissa ulkomainen omistus do-
          minoi. Paikallisuus, jonka piti olla itsestäänselvyys sisällöissä, on jäänyt taka-alal-
          le. Aikanaan, kun kotimaisuus tarkoitti sekä omistusta että pitkälle ohjelmistoakin,
          radion kuuntelijoista huomattiin, että yli 50-vuotiaat kuuntelivat radiota kaksi kertaa
          enemmän kuin alle 20-vuotiaat. Ero lienee tuon jälkeen kasvanut entisestään.  Vastaa-
          ko sisältötarjonta nykyisin tähän haasteeseen, kun muistetaan, kuinka suomalaisten
          ikärakenne koko ajan muuttuu?
          Sanoma Media Finland Oy:llä, joka kuuluu suureen Sanoma-konserniin, on puolen-
          kymmentä TV-kanavaa ja kymmenkunta radiokanavaa, Ruutu-suoratoistopalvelu sekä
          paljon sanomalehtiä ja aikakauslehtiä. Sanoma on ulottanut lonkeronsa myös festi-
          vaalioikeuksiin enemmistöosakkaaksi.  Tarjontaa on Aku Ankka-ikäisistä seniorei-
          hin. Monikanavaisuus lisää kilpailukykyä mainosasiakkaista. Suurimmat kaupalliset
          mediayritykset  kuorivat sekä television että radion tuotoista  kumpaisestakin yli 90
          prosenttia.  Ulkomaisista julkaisutoiminnan yhtiöistä pohjoismainen Bonnier on mel-
          koinen tekijä Suomessakin sekä kirjojen että lehtien liiketoimissa.

          Liiallisen ulkomaisen omistuksen haitta luovilla aloilla voi olla joko sisällöllinen tai
          taloudellinen, yleensä molempia. Usein käy niin, että sisältö köyhtyy mutta ulkomai-
          nen omistaja rikastuu. Vaikka Suomessa toimivan ulkomaalaisomisteisen yrityksen
          liikevaihto raportoitaisiin Suomessa, on liikevaihdon ja nettotuloksen välissä mahdol-
          lista käyttää keinoja siirtää tulosta ulkomaille. Esimerkiksi musiiikkitallenteissa sekä
          radiossa ja televisiossa  se on jokseenkin vaivatonta tehdä  erilaisilla rojaltimaksuilla
          tai siirtohintoja optimoimalla.

          Kypsillä toimialoilla on yleistä, että markkinat keskittyvät, kun pieniä toimijoita väis-
          tyy ja suuret kasvavat. Syntyy tilanteita, että toimialojen jäteillä on etenkin Suomen
          kokoisessa maassa helposti määräävä markkina-asema. On suuri kiusaus käyttää sitä
          väärin. Jos niin tapahtuu, Kuluttaja- ja kilpailuviraston virkavastuulla on puuttua
          asiaan.
   43   44   45   46   47   48   49   50   51   52   53