Page 62 - LUOVA ALA OPPIKIRJA

62 63

Vakuus voidaan arvioida väärin. Nykyisin sen arvo jokseenkin harvoin arvioidaan
liian korkealle, mutta sitäkin useammin, lainanhakijan kannalta, liian matalaksi. Ns.
näkymättömien tase-erien tapauksessa, jota immateriaalivarallisuus suurelta osin on,
vakuus arvotetaan jokseenkin aina aivan liian pieneksi, pahimmillaan nuo erät kat-
sotaan vakuutena arvottomiksi. Tämän epäkohdan poistamiseksi tarvitaan siirtymää
perinteisestä vakuusajattelusta kovenanttiajatteluun sekä luovien sisältöjen tunnusta-
mista vakuuskelpoiseksi omaisuudeksi, vaikka ne ovatkin aineettomia.
On vakuuksia, jotka voivat menettää arvoaan nopeasti. Uusi tielinjaus voi viedä kil-
pailukyvyn vanhan tien varressa olevilta myymälöiltä ja palvelupisteiltä. Jos tuotanto
loppuu tehtaasta, tehdasrakennuksen arvo voi romahtaa. Muuttotappiokunnan vanho-
jen asuinrakennusten vakuusarvo hupenee. Teknologiset disruptiot voivat näivettää
kilpailukyvyn, kuten Agfan (valokuvausmateriaalien markkinajohtaja) tai videovuok-
raamo Makuunin esimerkki osoittavat. Jos halutaan välttyä näiltä vakuusajattelun ai-
heuttamilta ongelmilta, on suositeltavaa, että kovenanttiajattelu työntyy jopa vakuus-
ajattelun edelle.

Palauttakaamme mieliin, että professori Pirkko-Liisa Haarmannin mukaan jopa 75
prosenttia (kaikesta) yritysvarallisuudesta koostuu aineettomista omaisuuseristä, jois-
ta merkittävin osa ovat immateriaalioikeudet (Haarmann, 2014). Tätä taustaa vasten
on käsittämätöntä, että vakuusajattelu tietyissä rahoituslaitoksissa perustuu satapro-
senttisesti materiaalisiin omaisuuseriin. On aika uudistaa perinteinen vakuusajattelu.
Jos sitä ei korvata immateriaalisuuden takia pelkästään sisältövakuuksilla, niin
vähintään sen sijaan pitäisi ottaa käyttöön yhdistelmä, jossa on mukana luovalle alalle
soveltuvat kovenantit ja sisältövakuudet. Koska immateriaalioikeudet tai muukaan ai-
neeton omaisuus eivät näy taseissa tai näkyvät vain vähäiseltä osin, kovenanttilainoi-
tuksen on syytä olla ensisijainen ja sisältövakuuden vasta toissijainen suojauskeino.

Immateriaalisten sisältövakuuksien käyttö lainojen vakuutena törmää usein rahoitta-
jien omaksumaan riskin karttamisen logiikkaan. Vakuuden arvo pyritään määrittä-
mään tarkasti, ja se arvioidaan uudelleen tietyin väliajoin. Arviointiohjeissa painote-
taan maltillista eli varovaista arvostamista sekä myös vakuuden likvidisyyttä, mikä
tarkoittaa, että vakuudella on toimivat markkinat. Likvidisyyden tavoittelu tarkoittaa
helposti sitä, että suositaan kohteita, jotka eivät juurikaan riipu ao. yrityksen liike-
toiminnasta (esimerkkeinä yrittäjän kesähuvila tai ajoneuvo autolainan yhteydessä).
Tällaisilla vakuuksilla ajatellaan olevan nopea mahdollisuus kohteen realisointiin tar-
vttaessa. Vakuuksien arvioinnin asiantuntemus on rahoituslaitoksissa parempi perin-
teisissä vakuuksissa kuin immateriaalisissa vakuuksissa.
Aineettomien vakuuksien arviointiin on keinoja ilman, että niiden käyttö olisi käyttö
olisi rahoittajille ylivoimaisen hankalaa. Patentit, tekijänoikeudet, mallisuojat jne. ovat
rekisteröityjä ja yksilöityjä IPR-eriä (IPR = Intellectual Property Rights). Aineettomille
vakuuksille on lukuisia eri mittaus- ja laskentamalleja, joista on vara valita sopivin
(kustannusperusteinen, tuottoperusteinen, markkinaperusteinen, RRM (=Relief from
Royalty), WWM (With and without method), sekä reaalioptiohinnoittelu (ks. lähem-
min Valentiam Group, 2021). Näiden lisäksi on erilaisia yhdistelmämalleja, esimer-
kiksi kustannusperusteisen ja tuottoperusteisen arvon keskiarvo. Lainanantaja voi sen