Page 18 - LUOVA ALA OPPIKIRJA

18 19

15
Edesmenneen professori Pirkko-Liisa Haarmannin mukaan jopa 75 prosenttia kai-
kesta yritysvarallisuudesta koostuu aineettomista omaisuuseristä, joista tärkeimpiä
ovat immateriaalioikeudet. Siksi on surkea epäkohta, että aineettoman arvon luonti ei
näy yrityksen varallisuutena taseessa kuin vain osittain. Yrityksen omasta kehitystyös-
tä aiheutuvia työkustannuksia ei aktivoida taseeseen pitkäaikaisiin vastaaviin vaan
kirjataan kuluksi tuloslaskelmaan. Mikä pahinta, rahoituslaitoksissa yrityslainojen
ns. reaalivakuusajattelu perustuu täysin vain aineellisiin omaisuuseriin, minkä takia
luovan alan yritykset helposti ajautuvat vakuuspulan aiheuttamaan rahapulaan eli ra-
hoituskriisiin. Olisi korkea aika uudistaa perinpohjaisesti nykyistä vakuusajattelua ja
pankkienkin tunnustaa, että aineeton on arvokasta.

Rahoittajat ovat omaksuneet riskin karttajan logiikan. Aineellistenkin omaisuuserien
muodostama vakuus määritellään hyvin varovaisesti ja takaisinmaksun turvaksi asete-
taan vielä muitakin ehtoja (esimerkiksi yrittäjän yksityistalouden puolelta). Vakuudelta
vaaditaan paitsi kattavuutta myös likvidisyyttä. Pankit vetoavat siihen, että aineetto-
mien vakuuksien laskentatekninen rajaus ja määrittely on työlästä ja heille vaikeaa.
Kuitenkin monet immateriaalioikeudet, esimerkiksi patentit, tavaramerkit ja tekijän-
oikeudet, ovat rekisteröityjä, julkisia ja tarkasti yksilöityjä IPR-eriä. Rajausongelma
väistyy tuon perusteella. Laskentatoimen kirjallisuudessa on selostettu kustannuspe-
rusteisia, tuottoperusteisia ja markkinaperusteisia arvostustapoja, joten vakuuden ar-
von määrityskään ei voine olla ylivoimaisen vaikeaa.
Tilintarkastuksen jälkeen tilintarkastajat lausuvat kertomuksessaan, antaako tilin-
päätös (siis minimissään tuloslaskelma ja tase liitetietoineen) ”oikean ja riittävän”
kuvan luovan alan yrityksen taloudellisesta asemasta tilinpäätöshetkellä ja päätty-
neestä tilikaudesta raportoidun tuloslaskelman valossa. Jos yritys on joutunut kirjaa-
maan kuluksi omia kehittämistyön menoja, jotka todellisuudessa ovat pitkävaikutteisia
investointeja ja jotka kuuluisi sen perusteella aktivoida taseeseen, ovat sekä tuloslas-
kelman että taseen lukuarvot virheellisiä ja vajaita. Tämä entisestään hankaloittaa
lainaneuvotteluja pankin kanssa, kun tuloslaskelmassa on liikaa kuluja ja kun taseen
omaisuuseristä puuttuvat kehittämistoimien tuottamat IPR-arvot. Sekä tuottoarvo että
substanssiarvo jäävät liian pieniksi nykysäännöin.

Arvostusparadoksista ”aineeton on (kirjanpidossa) arvotonta” seuraa vakuusparadoksi
ja siitä seuraa rahoitusparadoksi. Laskentatoimen konventiot on aikanaan kehitetty yksi-
puolisesti velkojien turvan näkökulmasta, mikä selittää varovaisen aktivoinnin. Ne on
kehitetty aikana, jolloin tuotannontekijät, tuotantovälineistö ja tuotteet olivat materi-
aalisia. Luovan talouden myötä olemme nyt entistä enemmän immateriaalitaloudes-
sa. Olisi aika uudistaa laskentatoimen normistot vastaamaan tätä päivää ja huomista.
Aineeton arvonluonti haastaa rikkomaan arvostus- ja vakuusparadoksit.
(Kuvio 3)